Kutsu: Kansallinen lumiseminaari järjestetään Oulussa 30.-31.10. - Tule kuulemaan ajankohtaisesta lumitutkimuksesta ja tutkimustuloksista
28.10.2025 10:58:45 EET | Oulun yliopisto | Kutsu
Oulun yliopisto järjestää kansallisen Lumiseminaarin Oulussa hotelli Lasaretissa. Seminaari kokoaa yhteen alan asiantuntijat ja tutkijat keskustelemaan lumeen liittyvästä tieteellisestä tutkimuksesta, yhteiskunnallisista näkökulmista ja lumen merkityksestä vesivaroille. Seminaarissa päästään tutustumaan lumen mittausteknologiaan sekä kuulemaan lumiaiheisia esityksiä.

Median edustajat ovat tervetulleita seuraamaan lumiseminaaria torstaina 30.10. Klo 12.00 alkaen. Seminaari järjestetään englanniksi.
Järjestyksessään 13. Kansallinen lumiseminaari järjestetään ensimmäistä kertaa Oulussa, ja seminaari aloitetaan lumikauden avauksella. Ohjelma sisältää esityksiä liittyen lumen mittausteknologiaan, lumiprosessien tieteelliseen tutkimukseen, lumiolosuhteiden muutoksiin sekä lumirakentamiseen ja lumen vaikutuksesta yhteiskuntaan. Seminaarissa esitellään menetelmiä ja sovelluksia, joiden avulla kansalaiset voivat osallistua lumiolosuhteiden seurantaan osana kansalaistiedettä. Seminaariin sisältyy myös sessio, jossa lunta käsitellään urheilun ja taiteen näkökulmasta. Session kutsuttuna puhujana toimii olympiavoittaja maastohiihtäjä Sami Jauhojärvi.
Seminaari toimii myös CRYO-RI (Cryosphere Research Infrastructure) -projektin päättäjäisseminaarina. Kolmivuotinen EU RRF (Recovery and Resilience Facility) rahoitteinen CRYO-RI projekti on keskittynyt lumen, jään ja roudan mittausteknologian kehittämiseen Pohjois-Suomessa. Seminaarissa projektille on omistettu oma sessio, jossa esitellään projektin saavutuksia ja teknologioita liittyen lumiolosuhteiden seurantaan ja tieteelliseen tutkimukseen.
Talviseuranta.fi (Kansalaiset voivat lähettää omia lumihavaintoja)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna HolappaViestintäasiantuntijaOulun yliopisto
Vesi-, energia- ja ympäristötekniikan tutkimusyksikkö, Digitaaliset vedet -lippulaiva
Pertti Ala-AhoApulaisprofessoriOulun yliopisto, vesi-, energia ja ympäristötekniikan tutkimusyksikkö
Lumihydrologia ja mallinnus tutkimusryhmän johtaja.
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Oulun yliopiston uusi tieteidenvälinen instituutti vastaa aikamme suuriin haasteisiin: "Eivät noudata tieteenalojen rajoja"8.9.2026 15:45:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston uusi instituutti, Integra, pyrkii vauhdittamaan tieteiden välistä vuoropuhelua.
Kuljetuskustannukset ja taloudellinen eriarvoisuus vaikuttavat ruoan globaaliin saavutettavuuteen7.9.2026 09:40:35 EEST | Tiedote
Maailmanlaajuinen ruokaturva ei riipu pelkästään siitä, kuinka paljon ruokaa tuotetaan, vaan myös siitä, kuinka hyvin liikenneverkosto mahdollistaa ruoan kuljettamisen kysynnän ja tarjonnan välillä. Tuore tutkimus osoittaa, että kuljetusverkostoilla ja taloudellisella eriarvoisuudella on keskeinen merkitys ruoan saavutettavuudelle eri puolilla maailmaa. Oulun yliopiston johtama tutkimusryhmä kehitti yhdessä Aalto-yliopiston ja Pellervon taloustutkimuksen (PTT) tutkijoiden kanssa uuden paikkatietopohjaisen saavutettavuusanalyysin. Menetelmän avulla tutkijat yhdistivät maailmanlaajuisia aineistoja ruoantuotannosta, kysynnästä, liikenneinfrastruktuurista ja kuljetuskustannuksista arvioidakseen, kuinka tehokkaasti kuljetusjärjestelmät yhdistävät ruoan kysynnän ja tarjonnan erilaisissa skenaarioissa.
Kiusaaminen ei ala kiusaamisena – tutkija kertoo varhaiset merkit, jotka jäävät aikuisilta usein huomaamatta7.9.2026 06:22:00 EEST | Tiedote
Lasten ja nuorten keskinäinen kiusaaminen rakentuu vähitellen jo kauan ennen kuin tilanne näyttää ulospäin kiusaamiselta, häirinnältä tai väkivallalta. Tutkija korostaa aikuisten roolia varhaisessa tunnistamisessa.
Uusi tutkimus lupaa keinoja ennenaikaisten synnytysten ehkäisyyn3.9.2026 06:15:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston tutkijat ovat vahvistaneet laajassa geneettisessä aineistossa yhteyden alfa-1-antitrypsiinin ja ennenaikaisten synnytysten välillä. Alfa-1-antitrypsiini hillitsee tulehdusta ja suojaa kudoksia vaurioilta. Yli 200 000 äidin geneettisiä tietoja kattaneessa analyysissä tietty alfa-1-antitrypsiinin geenimuoto liittyi lyhyempään raskauteen.
Uusien professorien juhlaluennot 10.9. klo 17 Oulun keskustakirjastolla ja Ylen Avoimessa Areenassa2.9.2026 08:30:00 EEST | Kutsu
Uudet professorit johdattelevat kuulijoita ajankohtaisten tutkimusteemojensa ääreen kaikille avoimilla juhlaluennoilla. Perinteiset juhlaluennot järjestetään nyt Oulun keskustakirjastolla ja niitä voi seurata myös Ylen Avoimessa Areenassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme