Itävalta kukisti Suomen EM-loppuottelussa
28.10.2025 22:49:25 EET | Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry | Tiedote
Hallitseva mestari Itävalta oli Suomea vahvempi tiistai-iltana Saksan Krefeldissä pelatussa amerikkalaisen jalkapallon EM-loppuottelussa. Alppimaalle toinen perättäinen mestaruus lukemin 27-0 (14-0).

Itävalta ei antanut Suomelle yllätysmahdollisuutta lauantain finaalissa. Joukkue otti pelin avausneljänneksellä kahdella pitkällä heittopelillä nopeasti 14-0 johtoaseman, eikä Suomen hyökkäys onnistunut vastaamaan maalitehtailuun samassa tahdissa. Itävallan vahva puolustus onnistui nollaamaan Suomen toisessa loppuottelussa perättäin. Suomen puolustus antoi hyökkäykselle useita mahdollisuuksia käynnistää etenemiset hyvistä kenttäasemista, mutta palloa ei saatu kuljetettua vastustajan maaliin kertaakaan.
Itävallan hyökkäyksen ykköstykkinä eteni NFL-kokemustakin omaava keskushyökkääjä Sandro Platzgummer, joka teki yhden touchdownin ja eteni yhdeksällä juoksullaan 61 jaardia. Ottelussa eniten jaardeja keräsi Suomen toisen polven maajoukkuekeskushyökkääjä Arttu Blomqvist, jonka jaardisarakkeeseen kirjattiin komeat 74 jaardia.
Suomen puolustuksessa eniten taklauksia keräsivät Felix Salonen (7 kpl), Timi Nuikka (6 kpl) sekä Viljo Lempinen (5 kpl). Suomen parhaana pelaajana palkittu Nuikka nappasi kertaalleen vastustajan pelinrakentajan heiton haltuunsa.
Suomi lähti EM-lopputurnaukseen vahvasti uudistetulla nuorella joukkueella, jossa mukana oli 10 maajoukkueen ensikertalaista ja peräti 27 2000-luvulla syntynytta pelaajaa. Hopeamitalia voidaan pitää taistellen voitettuna. 27-0 tappio on yhden pisteen verran parempi, kuin vuonna 2023 lukemiin 28-0 päättynyt loppuottelu.
Tiistaina voitettu hopeamitali oli Suomen miesten 15. EM-kisoista saavuttama mitalisija. Suomi on kerännyt järjestetyista 17 EM-turnauksesta nyt viisi kultaa, kuusi hopeaa ja neljä pronssista mitalia ja on kärkimaa jokaisessa mitalikategoriassa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Janne VainioViestintäpäällikkö
Puh:+358 400400171Puh:+358 400400171janne.vainio@sajl.fiKuvat

Linkit
Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry
Vuonna 1979 perustettu Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry (SAJL) järjestää ja hallinnoi amerikkalaisen jalkapallon ja lippupallon kilpailu- ja harrastustoimintaa Suomessa. Jenkkifutisllitto on Suomen Olympiakomitean sekä amerikkalaisen jalkapallon maailmanliitto IFAF:n jäsen. Vuoden 2025 alussa amerikkalaisen jalkapallon liittoon kuuluu 36 jäsenseuraa ympäri Suomea.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry
Seinäjoki Crocodiles viidettä kertaa peräkkäin Vaahteramaljaan4.9.2026 21:16:39 EEST | Tiedote
Seinäjoki Crocodiles varmisti viidennen kerran perättäin paikkansa Vaahteraliigan loppuottelussa. Crocodiles haki arvokkaan välierävoiton Kuopio Steelersistä Väinölänniemellä lukemin 20–14 (7–8).
Vaahteraliigan finalistit ratkaistaan viikonlopun välierissä2.9.2026 14:01:58 EEST | Tiedote
Amerikkalaisen jalkapallon Vaahteraliigassa on edessä kauden ratkaisuviikonloppu. Perjantaina ja lauantaina pelattavissa välierissä ratkaistaan joukkueet, jotka kohtaavat toisensa lauantaina 12. syyskuuta Helsingin Bolt Arenalla pelattavassa Vaahteramalja XLVII -loppuottelussa.
Vaahteraliigan playoff-ratkaisut venyvät viimeiselle kierrokselle25.8.2026 14:00:08 EEST | Uutinen
Vaahteraliigan ennätystasainen runkosarja huipentuu tulevana viikonloppuna, kun kaikki sijoitukset toisesta seitsemänteen ovat vielä avoinna. Ainoastaan Porvoon Butchers on varmistanut lopullisen sijoituksensa runkosarjan voittajana.
Suomen jenkkifutisnaiset Euroopan mestaruuteen22.8.2026 20:22:18 EEST | Tiedote
Suomen naiset ovat voittaneet kolmannen amerikkalaisen jalkapallon Euroopan mestaruutensa. Saksa kaatui tasaisessa ottelussa erittäin märällä Myyrmäen jalkapallostadioilla lukemin 6-0 (0-0). Ottelun ratkaisevan touchdownin viimeisteli pelin kolmannella neljänneksellä keskushyökkääjä Tytti Kuusinen.
Suomen tavoitteena kolmas EM-kulta21.8.2026 15:58:04 EEST | Tiedote
Suomen naisten amerikkalaisen jalkapallon maajoukkue pelaa lauantaina kotikentällään EM-kullasta. Vantaan Myyrmäen jalkapallostadionilla Suomen vastustajaksi asettuu vahvana pidetty Saksa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme