Turun Osuuskauppa

Suunnitelmat Wiklundin uudistamiseksi etenevät - Prisma ja uudistettu Sokos valmistuvat joulukauppaan 2026

29.10.2025 10:00:20 EET | Turun Osuuskauppa | Tiedote

Jaa
Kuva: Wellu Hämäläinen

Turun Osuuskauppa ilmoitti syyskuussa 10 miljoonan euron investoinneista Turun keskustan palvelujen kehittämiseen ja Prisman avaamisesta Wiklundille vuonna 2026.​ 

- Uudistusten tila- ja toimintasuunnittelu on edennyt vauhdilla ja muutostyöt Wiklundilla on aloitettu. Prisman päivittäistavarat tulevat sijoittumaan pääasiassa nykyisen S-marketin tiloihin pohjakerrokseen ja käyttötavarat katutasoon. Sokoksen naisten vaate- ja jalkinevalikoima siirtyy loppukesään mennessä Wiklundin toiseen kerrokseen muodostaen uudistetun muodin ja kodin kokonaisuuden. Sokoksen uudistunut kosmetiikka löytyy jatkossa katutasosta. Muutosten yhteydessä suunnittelemme Hyvä Olo-hoitoloiden sulkemista sekä Wiklundilla että Raision Kauppakeskus Myllyssä, kertoo Turun Osuuskaupan toimitusjohtaja Niklas Österlund.  

- Myös ravintolapalvelujamme muokataan ja suunnittelemme Bar W:n sulkemista joulusesongin jälkeen. Trattoria, Coffee House, Hesburger ja Walo Rooftop Bar palvelevat jatkossakin uudistuneella Wiklundilla, jatkaa Österlund.  - Tällä hetkellä Wiklund työllistää noin 200 Turun Osuuskaupan työntekijää ja arvioimme määrän palvelutarjonnan muutosten myötä tulevaisuudessa jopa kasvavan.  

Palvelutarjonnan muutoksilla pyritään vastaamaan Turun asiakasmäärien kasvuun ja halutaan kehittää keskustan elinvoimaa ja palvelutarjontaa sellaiseksi, että se vastaa parhaalla mahdollisella tavalla kuluttajien toiveisiin. Prisman myötä pystymme tarjoamaan entistä edullisemman hintatason ja laajemman valikoiman erityisesti käyttötavaroiden osalta.​ Tavoitteena on viettää uudistetun Wiklundin avajaisia loppuvuonna 2026 osana Turun Osuuskaupan 125-vuotisjuhlia.  

Lisätietoja: 
Turun Osuuskauppa, toimitusjohtaja Niklas Österlund, puh. 010 764 4001 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Turun Osuuskauppa

Turun Osuuskauppa avaa uuden S-marketin Skanssiin10.8.2026 12:00:16 EEST | Tiedote

Turun Osuuskauppa avaa uuden S-marketin Kauppakeskus Skanssin yhteyteen alkuvuodesta 2027. S-marketin uudistukset XXL:ltä vapautuvassa tilassa käynnistyvät syksyllä 2026. Uuden S-marketin myötä asiakasomistajien palvelut paranevat Skanssin alueella. - Uusi S-market itäisessä Turussa vahvistaa päivittäistavarakaupan palveluverkostoamme ja tukee Turun Osuuskaupan kasvustrategiaa. Skanssi on meille luonteva sijainti hyvien kulkuyhteyksien ja asiointivirtojen äärellä, ja uusi myymälä täydentää palvelujamme alueella, jossa meillä ei tällä hetkellä ole päivittäistavarakaupan palveluja. Myyntipinta-alaltaan noin 3 000 neliömetrin myymälästä rakennetaan moderni, sujuvaan arjen asiointiin suunniteltu S-market, kertoo toimitusjohtaja Niklas Österlund Turun Osuuskaupasta. Ennen myymälän avausta tilat remontoidaan ja uudistetaan. - Nykyisen lastauslaiturin paikalle rakennetaan remontissa uusi sisäänkäynti S-marketiin. Sisäänkäynnin yhteyteen tulee myös parkkipaikkoja, joten myymälään pääsee myös s

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye