Entinen ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen: Hallituksen lahja 30-vuotiaalle Suomen ympäristökeskukselle on massiiviset yt-neuvottelut
3.11.2025 16:08:29 EET | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Suomen ympäristökeskus Syke täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Orpon hallituksen lahja sille on miljoonaleikkaus, joka pakottaa henkilöstön vähentämiseen. Vihreiden kansanedustaja Krista Mikkosen mukaan päätös on käsittämätön ajassa, jossa luontokato ja ilmastokriisi etenevät vauhdilla.

Vihreiden kansanedustaja Krista Mikkonen paheksuu Orpon hallituksen tekemiä massiivisia leikkauksia ympäristötiedon tuottamiseen. Syken 30-vuotisjuhlaseminaari järjestetään kuluvalla viikolla, ja samalla viikolla Syke kertoo aloittavansa yhteistoimintaneuvottelut.
“Hallinto ei ole harmaita virastotaloja, vaan ihmisten työpaikkoja ja tärkeän tiedon tuottamista päätöksenteon tueksi. Orpon hallitus leikkaa ympäristöhallinnosta ja -tutkimuksesta useita miljoonia euroja pelkästään ensi vuonna. Tämä heikentää suoraan ympäristöön liittyvän päätöksenteon tietopohjaa sekä päätösten toimeenpanoa,” sanoo Mikkonen.
Mikkosen mielestä ajoitus ympäristöalan leikkauksille on käsittämätön.
“Planetaarinen kolmoiskrisi, eli ilmastokriisi, luontokato ja saastuminen, etenee vauhdilla. Planetaariset rajat rikkoutuvat yksi kerrallaan. Monen luonnonjärjestelmät uhkaavat saavuttaa keikahduspisteensä. Esimerkiksi viime aikoina tutkijat ovat varoittaneet, että riski Pohjois-Atlantin merivirran kiertoliikkeen pysähtymisestä on tullut lähemmäksi. Tämä kaikki vaatii enemmän, ei vähemmän tietoa, jotta voimme torjua kriisejä sekä varautua ja sopeutua niiden vaikutuksiin,” päättää Mikkonen.
Suomen ympäristökeskus kertoi tänään aloittavansa yt-neuvottelut, jotka kohdentuvat koko henkilöstöön. Henkilöstön määrää vähennetään noin 15 prosentilla. Syynä on hallituksen tekemät rahoitusleikkaukset Syken toimintaan. Syken kokonaisrahoitus on vähenemässä vuoteen 2028 mennessä arviolta noin 17 prosenttia kuluvan vuoden rahoituksesta.
Lisätietoa: Keväällä 2025 linjattujen toimintamenosäästöjen kohdentuminen vuoden 2026 talousarvioesityksessä.
Yhteyshenkilöt
Krista MikkonenKansanedustaja
Puh:044 262 7881krista.mikkonen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Alametsä: Itsemurhat on saatava nollaan10.9.2026 15:19:44 EEST | Tiedote
Tänään vietetään kansainvälistä itsemurhien ehkäisyn päivää. Vihreiden kansanedustaja Alviina Alametsä vaatii toimia itsemurhien saamiseksi nollaan.
Vihreiden Hopsu kiittää ulkoministeriä siirtokuntarajoituksien ajamisesta, mutta pelkää Suomen toimien jäävän auttamattoman riittämättömiksi9.9.2026 17:00:33 EEST | Tiedote
Suomi on eilen liittynyt 12 maan joukkoon, jotka ovat vahvistaneet aikovansa asettaa kansallisia pakotteita tai tukevansa Euroopan kaupparajoituksia Länsirannan siirtokunnista tuleville tuotteille. Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu sanoo tämän olevan tervetullut, mutta täysin riittämätön toimi, ja penää miten Suomi aikoo konkreettisesti asiaa edistää.
Vihreiden Tynkkynen: Googlen investointi osoittaa vihreän siirtymän vetovoiman9.9.2026 13:08:15 EEST | Tiedote
Googlen jätti-investointi on rohkaiseva uutinen Suomen taloudelle ja työllisyydelle. Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen muistuttaa kuitenkin, että datakeskuksia on moneen lähtöön – ja Suomeen sijoittuvien hankkeiden pitää olla kestäviä.
Vihreiden Hanna Holopainen: Tyttöjen potentiaali luonnontieteellisillä aloilla on tunnistettava8.9.2026 15:54:43 EEST | Tiedote
Suomen PISA-tulokset ovat viimeisimmän tutkimuksen mukaan jälleen kerran heikentyneet. Tällä kertaa PISA:n painotuksena oli luonnontieteelliset aineet. Vihreiden Hanna Holopainen esittää peiliin katsomista ja korjaavia toimia nuorten luonnontieteellisen osaamisen vahvistamiseksi.
Virta: 3 ratkaisua PISA-luisun pysäyttämiseen8.9.2026 11:52:57 EEST | Tiedote
Tänään julkaistuissa PISA-tuloksissa Suomen oppimistulokset olivat jälleen heikentyneet. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta esittää kolmea periaatetta, jolla lasten ja nuorten oppimistuloksia voidaan parantaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme