Kahdella kolmesta korkeakouluista valmistuneista on opintolainaa, koulumatkatuen saajia ennätysmäärä lukuvuonna 2024/2025
Lukuvuoden 2024/2025 aikana opintotukea sai 295 000 ja koulumatkatukea 92 000 opiskelijaa. 143 000 opiskelijaa nosti opintolainaa. Tiedot selviävät Kelan tuoreesta opintoetuustilastosta.

Vuonna 2024 korkeakouluista valmistuneista opiskelijoista kahdella kolmesta oli opintolainaa sen lukukauden lopussa, jona he valmistuivat.
Niillä ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneilla, joilla oli opintolainaa, keskimääräinen lainan suuruus oli 23 658 euroa ja useammalla kuin joka viidennellä lainaa oli yli 30 000 euroa.
Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneilla, joilla oli opintolainaa, lainaa oli valmistumisen aikoihin keskimäärin 18 370 euroa. Ulkomailla tutkinnon suorittaneista lähes yhdeksällä kymmenestä oli valmistuessaan opintolainaa, ja keskimääräinen lainasumma oli 28 293 euroa.
Kaikkien opintovelallisten keskimääräinen opintolainan suuruus on kasvanut lukuvuosien 2010/2011 ja 2023/2024 välillä noin 5 000 eurosta noin 12 000 euroon.
– Nimellisesti opintoraha on kasvanut samalla ajanjaksolla noin 1 700 eurosta 1 900 euroon saajaa kohti vuodessa, ja ostovoimakorjattuna itse asiassa pienentynyt noin 15 prosentilla. Koska opintolainat ovat kasvaneet voimakkaasti ja opintorahan ostovoima puolestaan heikentynyt, voidaan tulkita, että opintotuki on muuttunut lainapainotteisemmaksi, sanoo erikoistutkija Heta Moustgaard.
Lukuvuonna 2024/2025 opintotukea sai kaikkiaan 295 000 opiskelijaa, mikä oli 2 prosenttia enemmän kuin edellisenä lukuvuonna. Opintotukea saaneet olivat keskimäärin 23-vuotiaita. Naisten osuus oli 57 prosenttia.
Lukuvuoden aikana 143 400 opiskelijaa nosti opintolainaa. Opiskelevia ja jo valmistuneita opintovelallisia oli lukuvuoden lopussa kaikkiaan noin 516 600.
Vuosina 2014–2022 opintovelallisten kokonaismäärä kasvoi vuosittain, kunnes se vuonna 2023 kääntyi ensimmäistä kertaa laskuun. Laskusuunta jatkui vuonna 2024, jolloin opintovelallisten määrä väheni prosentilla edelliseen vuoteen verrattuna.
Vuonna 2024 opintolainoja ja niiden korkoja maksettiin pankeille valtiontakauksen perusteella 112,1 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin vastaava summa oli 85,2 miljoonaa euroa. Kelan perittävänä olevia opintolainan takaussaatavia oli vuoden 2024 lopussa 269 miljoonaa euroa, mikä oli 44 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.
Koulumatkatuen saajamäärä jatkoi kasvuaan
Koulumatkatuen saajien määrä on kasvanut sen jälkeen, kun oppivelvollisuusikää vuonna 2021 pidennettiin 18 vuoteen ja toisen asteen koulutuksesta tuli kokonaan maksuton. Tukea sai lukuvuonna 2024/2025 yhteensä 92 270 opiskelijaa, mikä oli 6 prosenttia enemmän kuin edellisenä lukuvuonna. Määrä on yli kaksinkertaistunut oppivelvollisuusiän pidentämisen jälkeen, sillä lukuvuonna 2020/2021 tukea sai 42 080 opiskelijaa.
Myös tuen kustannukset ovat kasvaneet. Vuoden 2024 aikana koulumatkatukea maksettiin lähes 91 miljoonaa euroa. Tämä oli viidenneksen enemmän kuin edellisenä vuonna ja lähes kolme kertaa niin paljon kuin vuonna 2020.
Lisätietoa
Yhteyshenkilöt
Kelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiKansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
Korrigerat meddelande "Handikappbidrag för personer under 16 år: Anvisningen gällande matallergier förnyas i februari"19.1.2026 12:38:18 EET | Pressmeddelande
FPA uppdaterar förmånsanvisningen om handikappbidrag för barn i februari (förmånsanvisningen finns endast på finska). Anvisningen gällande matallergier förnyas så att den stämmer överens med rekommendationerna om god medicinsk praxis. Det här medför en precisering av den prövning som görs i samband med förmånen.
Korjaus tiedotteeseen "Alle 16-vuotiaan vammaistuki: Ruoka-allergiaohje uudistuu helmikuusta alkaen"19.1.2026 12:38:18 EET | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Kela päivittää lapsen vammaistukea koskevan etuusohjeen helmikuussa. Ruoka-allergioita koskeva ohje uudistuu Käypä hoito -suosituksen mukaiseksi, mikä tarkentaa tuen harkintaa.
Handikappbidrag för personer under 16 år: Anvisningen gällande matallergier förnyas i februari19.1.2026 08:49:13 EET | Pressmeddelande
FPA uppdaterar förmånsanvisningen om handikappbidrag för barn i februari (förmånsanvisningen finns endast på finska). Anvisningen gällande matallergier förnyas så att den stämmer överens med rekommendationerna om god medicinsk praxis. Det här medför en precisering av den prövning som görs i samband med förmånen.
Alle 16-vuotiaan vammaistuki: Ruoka-allergiaohje uudistuu helmikuusta alkaen19.1.2026 08:49:13 EET | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Kela päivittää lapsen vammaistukea koskevan etuusohjeen helmikuussa. Ruoka-allergioita koskeva ohje uudistuu Käypä hoito -suosituksen mukaiseksi, mikä tarkentaa tuen harkintaa.
Nytt elektroniskt BC-läkarutlåtande 2026 ger betydande besparingar för samhället19.1.2026 07:00:00 EET | Pressmeddelande
Ett nytt elektroniskt BC-läkarutlåtande tas i bruk stegvis under 2026 och 2027. Det nya utlåtandet ger betydande tidsbesparingar för läkare, annan personal inom hälso- och sjukvården, FPA-anställda och personal på arbetspensionsbolagen. Därför är det värt att ta i bruk det nya utlåtandet så fort det är möjligt.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme