SDP EDUSKUNTA

SDP:n Juha Viitala: Potkulaki ei luo työpaikkoja, se luo epävarmuutta

5.11.2025 09:14:59 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

SDP:n kansanedustaja Juha Viitala arvostelee jyrkästi hallituksen esitystä niin sanotuksi potkulaiksi, jolla alennettaisiin työntekijän irtisanomissuojaa. Viitalan mukaan hallitus ei kykene esityksessään osoittamaan, että lakimuutoksella olisi positiivisia vaikutuksia työllisyyteen, ja samalla se lisää merkittävästi epävarmuutta työmarkkinoilla.

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

– Hallitus väittää, että irtisanomisen helpottaminen edistäisi työllisyyttä, mutta samalla omassa esityksessään hallitus myöntää useaan otteeseen, ettei tutkimuskirjallisuudesta löydy yhtenäistä tai luotettavaa näyttöä tällaisista työllisyysvaikutuksista. Toisin sanoen hallitus ajaa lakia, jonka seurauksia se ei itsekään pysty ennustamaan. Todellisuudessa potkulaki on ideologinen hyökkäys palkansaajien asemaa vastaan, eikä sillä ole mitään tekemistä todellisen työllisyyspolitiikan kanssa. Esitys on vain jatkoa pitkälle listalle työntekijöiden aseman heikennyksiä, Viitala kritisoi hallituksen esitystä.

Erityisen ongelmallista Viitalan mukaan on se, että lakimuutoksen käytännön vaikutukset irtisanomissuojaan ja -kynnykseen ovat epäselvät ja tulevat varmaksi vasta vuosien päästä tuomioistuinten päätösten perusteella.

– Työministeri Marttinen on itse todennut, ettei kukaan pysty vielä sanomaan, mille tasolle irtisanomiskynnys lopulta laskee. Tämä on poikkeuksellinen lähtökohta uudistukselle, joka koskee yli kahta miljoonaa palkansaajaa. Kun edes ministeri ei tiedä, mitä seuraamuksia esitys tuo, työntekijät joutuvat elämään vuosia epätietoisuuden ja oikeudellisesti epäselvän tilanteen varassa, Viitala toteaa.

– Epävarmat lait ja ristiriitaiset tulkinnat eivät lisää työrauhaa, vaan lisäävät riitoja ja epäluottamusta. Jo nyt tiedämme, että oikeusistuimet ja viranomaiset joutuvat vuosien ajan selvittämään lain soveltamista, mikä kertoo siitä, että esitys ei ole valmis. Tämä on vastuutonta lainsäädäntöä, Viitala lisää.

Viitala korostaa myös, että Suomi tarvitsee työn varmuutta, ei epävarmuutta. Viitala painottaa myös tarvetta vahvistaa työntekijöiden suojaa väärinkäytösten ehkäisemiseksi ja esittää ammattiliitoille kanneoikeutta tehokkaamman valvonnan takaamiseksi.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Eloranta: PISA-tulosten laskun kääntäminen vaatii vahvempaa otetta8.9.2026 15:37:53 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta on erittäin huolissaan Suomen PISA-tulosten laskun jatkumisesta edelleen. Erityisesti lukutaidon taso huolestuttaa, sillä heikkoja lukijoita on jo yli neljännes suomalaisnuorista ja pojista noin joka kolmannes. Hänen mukaansa tilanteeseen ei ole helppoja ja nopeita ratkaisuja, vaan oppimistulosten parantaminen vaatii pitkäjänteistä työtä ja monipuolisia toimia. Elorannan mukaan seuraavan hallituksen tulee nostaa tavoitteeksi ”Lukeva Suomi”, sillä lukutaito on pohjana kaikelle muulle oppimiselle ja yhteiskunnassa pärjäämiselle.

SDP:n Haatainen: PISA-tulokset ovat vakava viesti – jokaisen lapsen oikeus oppia on turvattava8.9.2026 11:42:29 EEST | Tiedote

Tuoreet PISA 2025 -tulokset osoittavat, että suomalaisnuorten osaaminen on edelleen OECD-maiden keskitasoa parempaa, mutta osaamisen pitkään jatkunut lasku on vakava huolenaihe. – Lukutaidon tulos on Suomessa nyt PISA-historian matalin. Heikkoja lukijoita on jo yli neljännes suomalaisnuorista ja pojista noin joka kolmas. Tämän vuosituhannen alussa Suomi oli lukutaidon huippumaa. Nyt täytyy vakavasti pysähtyä sen äärelle, mikä on lukutaidon heikkenemisen taustalla. Lukutaito on kaiken lähtökohta, SDP:n kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Tuula Haatainen korostaa.

Työttömyys ei saa pakottaa luopumaan opinnoista – SDP:n Laine-Nousimaa kysyy tutkinnon suorittamisesta työttömyysetuudella8.9.2026 11:13:34 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaa on jättänyt kirjallisen kysymyksen työttömien mahdollisuuksista suorittaa tutkintoon johtavia opintoja työttömyysetuudella. Laine-Nousimaan mukaan työttömyysturvan pitää kannustaa ihmisiä sekä työn vastaanottamiseen että osaamisen kehittämiseen. Nykytilanteessa on kuitenkin vaarana, että ihminen joutuu työttömäksi jäädessään luopumaan opinnoistaan, vaikka tutkinnon voisi suorittaa loppuun työn ohessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye