EU:n ilmastotavoitteet vuodelle 2040 vauhdittavat Suomeen suuntautuvia investointeja
5.11.2025 11:28:41 EET | Energiateollisuus ry | Tiedote
Energiateollisuus pitää tärkeänä, että EU:n jäsenvaltiot ovat päässeet sopuun ilmastotavoitteesta. Ympäristöneuvostossa on kannatettu kunnianhimoista 90 % päästövähennystavoitetta vuoteen 2040 mennessä verrattuna vuoden 1990 tasoon. Tavoite on haastava, siksi sitä tarkastellaan kahden vuoden välein. Suomelle tiukat tavoitteet ja niiden teknologianeutraali toteuttaminen sopivat hyvin, ja vahvistavat maamme vetovoimaa investointikohteena. Investoinnit luovat talouskasvua ja hyvinvointia.
EU:n ympäristöministereistä koostua ympäristöneuvosto pääsi sopuun 90%:n mukaisista päästövähennystavoitteista vuodelle 2040. Kokouksen venyminen ja epävarmuus yksityiskohdista jättävät kysymysmerkkejä ja epävarmuutta energia-alan toimijoille. Edelleen fossiiliriippuvaisten toiveesta maiden tavoitetta tarkastellaan kahden vuoden välein. Kyse ei välttämättä ole lievennyksistä, sillä fossiilisilla polttoaineilla tuotettu energia on kallista ja siitä yhteisistä tavoitteista riippumatta eroon. Suomen esimerkki osoittaa, että päästöjä voidaan vähentää myös nopeammin kuin on ennakoitu, kun markkinat ohjaavat investointeja puhtaaseen energiaan.
Teknologianeutraalius nähdään keskeisenä periaatteena tavoitteeseen pääsemiseksi. Se tarkoittaa, että kaikkia päästöttömiä energiavaihtoehtoja edistetään yhtäläisesti, myös kestävää bioenergiaa ja ydinvoimaa.
- Neuvotteluratkaisu on todella hyvä uutinen, koska sen myötä investoijat saavat ennakoitavan näkymän, jota on odoteltu, toteaa Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä. - Olemme puhtaassa siirtymässä muita edellä, ja se on kiistaton kansallinen etu halutessamme houkutella investointeja maahamme. Toteutuessaan puhtaan siirtymän teolliset investoinnit tuovat Suomeen merkittävää talouskasvua ja luovat perustan tulevien vuosikymmenten hyvinvoinnille, Leskelä jatkaa.
Neuvoston kannassa viitataan EU:n tuontiriippuvuuden vähentämiseen käytettävissä olevilla ilmastopolitiikan välineillä. Puhdas siirtymä vähentää Euroopan riippuvuutta tuontipolttoaineista.
- Sekä energiajärjestelmän toimivuuden, että Euroopan ja Suomen kilpailukyvyn
kannalta on tärkeää, että puhtaat ratkaisut ovat monipuolisesti käytössä. On hienoa nähdä, että tuuli- ja aurinkovoiman lisäksi myös ydinvoima on uudella tavalla palannut vaihtoehtojen joukkoon ja kestävä bioenergia nähdään mahdollisuutena, Leskelä toteaa. Puhdas siirtymä vähentää Euroopan riippuvuutta tuontipolttoaineista, ja sekin on nykyisessä maailmantilanteessa tärkeää.
Neuvosto edellyttää, että ilmastotavoitteen, erityisesti nielutavoitteen, saavuttamista tarkastellaan jatkossa kahden vuoden välein. Samalla seurataan Euroopan kilpailukykyä ja energiahintojen kehitystä, ja tarvittaessa komissio esittää muutoksia 2040-tavoitteisiin.
- Vaikka neuvottelut venyivät pikkutunneille, osoittivat jäsenvaltiot kykynsä tehdä päätöksen tulevaisuuden puolesta. On kaikille helpotus, että EU:n jäsenmaat löysivät sovun määrätietoisen ilmastopolitiikan puolesta YK:n ilmastokokoukseen, toteaa Energiateollisuus ry:n ilmastoasiantuntija Petteri Haveri.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka Leskelätoimitusjohtaja
Puh:+358 50 593 7233jukka.leskela@energia.fiPetteri HaveriekonomistiEnergiantuotanto
Puh:+358 50 571 1554petteri.haveri@energia.fiLinkit
Energiateollisuus ry (ET) on energia-alan elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen etujärjestö. Edustamme yrityksiä, jotka tuottavat, hankkivat, siirtävät ja myyvät sähköä, kaasua, kaukolämpöä ja kaukojäähdytystä sekä tarjoavat niihin liittyviä palveluja. Tavoitteenamme on, että vuonna 2035 asiakas, yhteiskunta ja ympäristö saavat hiilineutraalista energiasta uutta hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Energiateollisuus ry
Energiateollisuus huolissaan poukkoilevasta toimintaympäristöstä1.9.2026 20:38:09 EEST | Tiedote
Suomella on merkittävä mahdollisuus puhtaan siirtymän investoinneissa. Tilaisuutta ei tule menettää tempolevalla veropolitiikalla, mitä datakeskusten ympärillä nähty poukkoileva päättämättömyys on ollut. Energiateollisuus pitää tärkeänä, että maan hallitus päätti budjettiriihessä saattaa voimaan puhtaan teollisuuden investointiverohyvityksen sekä korkovähennysoikeuden palauttamisen suurille energiainvestoinneille.
Budjettiriihessä on turvattava investoinnit ja alkanut talouskasvu31.8.2026 12:01:50 EEST | Tiedote
Suomen taloudessa on selkeitä piristymisen merkkejä. Positiivista suuntaa on tärkeää vahvistaa. Suomen vähäpäästöinen energiajärjestelmä on keskeinen kilpailukykytekijä, jonka toimintaedellytyksiä ei pidä heikentää markkinoita sotkevilla toimilla.
Euroopan on kyettävä irrottautumaan globaaleista fossiilisista energiavirroista28.8.2026 11:08:58 EEST | Tiedote
EU:n energiapolitiikka etsii suuntaa geopoliittisessa epävarmuudessa. Muuttunut turvallisuusympäristö on nostanut energiaomavaraisuuden keskeiseksi yhteiskuntien vakauskysymykseksi. Pitkän aikavälin tie globaaleista epävarmuuksista eroon pääsemiseksi on EU:n omaan puhtaaseen energiaan siirtyminen.
Suomen talous ei kasva ilman riittävää sähköverkkoa26.8.2026 08:58:52 EEST | Tiedote
Sähköverkon kapasiteetista on tullut yksi Suomen kilpailukyvyn keskeisistä kysymyksistä. Riittävä ja ennakoitavasti kehittyvä sähköverkko mahdollistaa uudet teolliset investoinnit, puhtaan energiantuotannon kasvun ja alueiden elinvoiman – ja siten vahvistaa Suomen kansantaloutta.
Tuulisähköä ennätysmäärä heinäkuussa — kuivuus rajoitti yhä vesivoimatuotantoa25.8.2026 10:21:07 EEST | Tiedote
Tuulisähköntuotanto ylitti terawattitunnin rajan heinäkuussa. Näin paljon tuulisähköä ei ole tuotettu koskaan aikaisemmin heinäkuussa. Myös aurinkosähköä tuotettiin ennätysmäärä. Tämä selviää Energiateollisuus ry:n sähkötilastosta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme