Aluehallituksen päätöksiä: allianssihankinnan uudelleen valmistelu aloitetaan, lisärahoitusta haetaan
5.11.2025 13:59:57 EET | Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote) | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) aluehallitus on päättänyt kokouksessaan 4.11.25 käynnistää allianssihankinnan valmistelun uudelleen ikääntyneiden palveluiden osalta.

Päätöksen taustalla on hankintamenettelyn aikana esiin noussut kilpailuoikeudellinen riski, joka liittyy tietojenvaihtoon allianssimallin rakenteessa.
Aiempi hankinta keskeytetään, koska turvallinen toteutus vaatii sellaisia muutoksia tarjousasiakirjoihin, joita ei voi tehdä kesken menettelyn. Aluehallitus katsoo, että hankintalain 125 §:n mukaiset perustellut syyt uudelleen käynnistämiselle täyttyvät, ja hankinta voidaan kilpailuttaa uudelleen korjattujen asiakirjojen pohjalta.
Allianssimalli perustuu julkisen ja yksityisten toimijoiden yhdessä sovittuihin tavoitteisiin, luottamukseen ja avoimeen yhteistyöhön, joiden avulla pyritään parantamaan palvelujen laatua ja vaikuttavuutta sekä asiakkaiden kokemusta.
Lisärahoitushakemus palveluiden turvaamiseksi
Aluehallitus päätti hakea rahoituslain mukaista lisärahoitusta 35,0 miljoonaa euroa vuodelle 2025 riittävien sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastustoimen palvelujen turvaamiseksi. Koska nykyinen rahoitusmalli ei täysin kata järjestämisvastuulle kuuluvaa palvelutoimintaa, hyvinvointialue hakee valtion lisärahoitusta palveluiden jatkuvuuden varmistamiseksi.
Kertaluonteisen lisärahoituksen avulla Keusote kykenee vastaamaan nopeasti kasvaneeseen hoito- ja palvelutarpeeseen ikääntyneiden palveluissa, purkamaan syntynyttä hoitovelkaa suun terveydenhuollossa sekä vastaamaan Uudenmaan alueiden yhteisen erikoissairaanhoidon aiheuttamista maksuvelvoitteista.
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen asukaskohtainen rahoitus vuodelle 2025 on 24.6.2025 julkaistujen rahoituslaskelmien mukaisesti Suomen toiseksi alhaisin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helinä Perttualuehallituksen puheenjohtajaKeski-Uudenmaan hyvinvointialue
Puh:040 315 2490Linkit
Tietoja julkaisijasta
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue vastaa sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimen ja erikoissairaanhoidon järjestämisestä Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Pornaisten, Tuusulan ja Mäntsälän alueella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote)
Keusoten tulos jää talousarviota heikommaksi, mutta säilyy ylijäämäisenä9.9.2026 14:16:32 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen aluehallitus käsitteli 8.9.2026 kokouksessaan tammi–kesäkuun osavuosikatsausta ja esittää aluevaltuustolle vuoden 2026 talousarvion muuttamista. Alkuvuoden aikana toiminnan keskiössä ovat olleet palvelujen saatavuuden ja jatkuvuuden turvaaminen, talouden tasapainottaminen sekä palvelujärjestelmän määrätietoinen uudistaminen. Talouden tasapainottaminen edellyttää edelleen tiukkaa taloudenpitoa ja toiminnan uudistamista.
Tarvitsetko hoitajan tai lääkärin apua? Omatiimi auttaa9.9.2026 11:06:17 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) hoitajan ja lääkärin vastaanotot jouduttiin siirtämään Klaukkalassa sijaitsevasta Nurmijärven sote-yksiköstä väliaikaisesti Nurmijärven kirkonkylälle. Väistötiloihin siirryttiin kesällä tapahtuneen tulipalon takia. Vaikka palvelut on siirretty väliaikaisesti toiseen toimipisteeseen, klaukkalalaisten omatiimit palvelevat sekä puhelimitse että vastaanotoilla.
Pidä huolta itsestäsi – Itsemittausasemalta saat helposti ja nopeasti tärkeitä tuloksia terveydentilastasi7.9.2026 13:40:45 EEST | Tiedote
Millainen on verenpaineesi tai kehon koostumuksesi? Entä syke tai paino? Muun muassa nämä voit nyt mitata itse Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) itsemittausasemalla Hyvinkään sote-keskuksessa.
Influenssa- ja koronarokotusten ajanvaraus käynnistyy porrastetusti 23.9.7.9.2026 12:37:15 EEST | Tiedote
Rokotteen ottaminen on yksi tehokkaimmista ja helpoimmista asioista, joita voi tehdä oman ja läheisten terveyden eteen tänä syksynä. Kausirokotukset eli influenssa- ja koronarokotukset ovat paras keino välttää influenssaan tai koronaan sairastumista ja pitää arki sujuvana myös syksyllä ja talvella.
Keusoten aluehallitus kokoontuu 8.9.20264.9.2026 11:43:17 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen aluehallitus kokoontuu tiistaina 8.9.2026. Aluehallitus käsittelee kokouksessaan muun muassa osavuosikatsausta ajalta 1.1.-30.6.26, käyttösuunnitelman toteutumisvertailua, vuoden 2026 talousarvion muuttamista ja laskutus- ja perintäohjeen muutosta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme