Halkokarin uuden koulun ja päiväkodin toteutussuunnittelu alkaa – infotilaisuus kuntalaisille 13.11.
5.11.2025 14:12:29 EET | Kokkolan kaupunki | Tiedote
Kokkolan kaupunki järjestää infotilaisuuden Halkokarin koulun ruokasalissa (Matruusinkatu 2, entinen Hakalahden koulun kiinteistö) torstaina 13.11. klo 18.

Hanketta ja toteutussuunnitelmia ovat esittelemässä arkkitehdin lisäksi kaupunkirakentamisen, pihasuunnittelun, koulun ja varhaiskasvatuksen edustajat.
Infotilaisuuteen on vapaa pääsy. Tervetuloa!
Tietoja julkaisijasta
Kokkola. Meillä on laajempi horisontti
Kokkolan kaupunki on Keski-Pohjanmaan kaksikielinen maakuntakeskus, jossa asukkaita on noin 48.000. Kokkolan elinkeinoelämän veturi on kansainvälisestikin merkittävä kemianteollisuuden keskittymä, jota täydentävät Suomen suurin raideliikenne- ja panamaxsatama sekä monipuolinen yritystoimijoiden verkosto. Myös monipuoliset tapahtumat, matkailu ja loma-asuminen tuovat kaupunkiin kävijöitä.
Kuningas Kustaa II Aadolf perusti Kokkolan kaupungin 400 vuotta sitten Pohjanlahden rannalle. Meri on tuonut mukanaan vahvat kaupan ja logistiikan perinteet merenkulusta ja laivanrakennuksesta teollisuuteen ja sivistykseen. Sijainti meren ja lentoyhteyksien äärellä, pääradan ja E8-tien varrella varmistaa niin ihmisten, tavaroiden kuin ideoidenkin liikkuvuuden.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokkolan kaupunki
Lärare inom den grundläggande utbildningen i Karleby samlas till FBA-dag på Biskopsbacken10.9.2026 13:24:34 EEST | Pressmeddelande
Karleby stads undervisningstjänster ordnar en FBA-utbildningsdag för lärare inom den finskspråkiga grundläggande utbildningen vid Biskopsbackens skola lördagen den 12 september 2026. Cirka 400 lärare deltar i utbildningsdagen.
Kokkolan perusopetuksen opettajat kokoontuvat veso-koulutuspäivään Piispanmäelle10.9.2026 13:24:34 EEST | Tiedote
Kokkolan kaupungin opetus- ja kasvatuspalvelut järjestää suomenkielisen perusopetuksen opettajille veso-koulutuspäivän Piispanmäen koululla lauantaina 12. syyskuuta 2026. Koulutuspäivään osallistuu noin 400 opettajaa.
Höstens attraktions- och rekryteringskampanj KokkolaWorks har startat3.9.2026 14:17:36 EEST | Pressmeddelande
KokkolaWorks-kampanjen, som drivs gemensamt av Karleby stad, Mellersta Österbottens välfärdsområde Soite, regionens utbildningsorganisationer samt industriföretag verksamma inom Kokkola Industrial Park, är åter i gång. Kampanjen pågår under hösten och är som mest synlig i september och oktober.
Syksyn vetovoima- ja rekrytointikampanja KokkolaWorks käynnistyi3.9.2026 14:17:36 EEST | Tiedote
Kokkolan kaupungin, Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soiten, koulutusorganisaatioiden ja Kokkola Industrial Parkin alueella toimivien teollisuusyritysten yhteinen KokkolaWorks-kampanja on jälleen käynnissä. Kampanja painottuu syys- ja lokakuulle.
Kokkola Areena öppnas - festligheter måndagen den 7 september1.9.2026 15:35:44 EEST | Pressmeddelande
Den största investeringen i idrott, motion och evenemang i Karleby stads historia, nya Kokkola Areena, öppnar sina dörrar officiellt måndagen den 7 september. Programmet under öppningsdagen består av fyra delar.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme