Tutkijat löysivät Suomesta kaksi uutta sienilajia
6.11.2025 08:45:00 EET | Turun yliopisto | Tiedote
Tutkijat ovat löytäneet Suomesta kaksi aiemmin tuntematonta sienilajia, jotka kuuluvat risakkaiden sukuun.

Suomessa on tehty sieniin liittyvää tieteellistä tutkimusta jo 150 vuotta, mutta sienet tunnetaan edelleen puutteellisesti. Tutkijoiden arvio on, että tunnemme tuskin puoltakaan Suomessa esiintyvistä sienilajeista. Sienillä on suuri merkitys ekosysteemien toiminnalle muun muassa lahotuksen ja ravinteiden kierron kannalta. Mykorritsasienet eli sienijuuren kautta symbioosissa puiden kanssa elävät sienet ovat elintärkeitä metsien kasvulle ja puiden hyvinvoinnille.
Turun yliopiston biodiversiteettiyksikön tutkija ja Göteborgin yliopiston biologian ja ympäristötieteiden museoamanuenssi löysivät Suomesta kaksi tieteelle aiemmin tuntematonta sienilajia. Toinen uusista lajeista kasvaa Enontekiön tuntureilla, toinen Pirkanmaalla ja Kainuussa.
Lajit kuuluvat risakkaiden sukuun, jotka ovat enimmäkseen myrkkysieniä. Risakkaat ovat keskikokoisia helttasieniä, jotka muodostavat sienijuuria monien puulajien, jotkut lajit myös kämmeköiden, kanssa.
‒ Toinen löydetyistä risakaslajeista kasvaa Kölivuoristossa kalkkipitoisella paljakalla, toinen laji puolestaan suosii metsien märkiä painanteita ja kosteita ravinteisia rantametsiä. Uudet löydöt kertovat siitä, miten paljon tuntematonta monimuotoisuutta edelleen kätkeytyy kotimaiseen luontoon, sanoo tutkija Jukka Vauras Turun yliopistosta.
Uusien risakaslajien löytyminen on pitkäjänteisen keruu- ja tutkimustyön ansiota. Kummatkin lajit esiintyvät elinympäristöissä, jotka ovat Suomessa vähälukuisia ja monenlaisen ihmistoiminnan, kuten ilmastonmuutoksen ja metsäojitusten, uhkaamia.
Toinen tutkijoiden löytämistä lajeista, Inocybe badjelanndana, kasvaa tuntureiden kalkkipitoisten lettojen ja purojen reunamilla usein yhdessä pajujen kanssa.
‒ Suomessa tällaisia elinympäristöjä tavataan vain Enontekiön korkeimmilla tuntureilla. Lajia on tavattu myös Ruotsin ja Norjan tuntureilta. Se on saanut nimensä ruotsalaisen Padjelantan kansallispuiston mukaan, kertoo erikoistutkija Kati Pihlaja Turun yliopistosta.
Toinen uusi risakaslaji, Inocybe minata, kasvaa luonnontilaisissa kosteissa lehdoissa ja myös rantapajukoissa. Lajinimi minata viittaa harvinaiseen tai uhanalaiseen.
– Suomessa tätä lajia on tavattu Pirkanmaalta ja Kainuusta pääasiassa luonnonsuojelualueilta. Sekä sienilajia että sen elinympäristöjä esiintyy Suomessa vain vähän. Suomen lisäksi lajista on havaintoja Sveitsistä, Pihlaja kertoo.
Tutkijoiden löytämille uusille sienilajeille ei ole ehditty antaa suomenkielisiä nimiä.
‒ Tieteelle uusien lajien löytyminen Suomen luonnosta on merkittävää. Olemme ruotsalaisen tutkijakollegani Ellen Larssonin kanssa kuvanneet näiden kahden lajin lisäksi viime vuosina kahdeksan muuta tieteelle uutta risakaslajia erityisesti Kölivuoriston alueelta, mutta myös Etelä- ja Pohjois-Suomesta. Nykyään DNA-sekvenssit helpottavat vaikeasti tunnistettavien sienilajien ja -sukujen määrittämistä, Vauras kertoo.
Tutkimusten tulokset julkaistiin kansainvälisissä Persoonia- ja Fungal Systematics and Evolution -tiedelehdissä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka VaurastutkijaTurun yliopisto, kasvimuseo
Puh:0443080948jukvau@utu.fiKati PihlajaerikoistutkijaTurun yliopisto, kasvimuseo
Puh:0294504251kmpihl@utu.fiKuvat




Linkit
Turun yliopisto on 25 000 opiskelijan ja työntekijän innostava ja kansainvälinen akateeminen yhteisö. Rakennamme kestävää tulevaisuutta monitieteisellä tutkimuksella, koulutuksella ja yhteistyöllä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turun yliopisto
Turun yliopiston tutkijat kuvasivat tieteelle uusia hyönteislajeja Amazonian sademetsistä7.9.2026 09:59:03 EEST | Tiedote
Turun yliopiston biodiversiteettitieteiden laitoksen tutkijat ovat kuvanneet kaksi tieteelle aiemmin tuntematonta loispistiäislajia läntisen Amazonian sademetsistä. Uudet lajit kuuluvat hyvin harvinaiseen Brachycyrtinae-alaheimoon, jonka ensimmäinen Suomessa havaittu edustaja löytyi viime vuonna Turun Skanssin biodiversiteettipuistosta.
Lääketieteen opiskelijat tarjoavat elvytyskoulutusta Turun ja Raision 8.-luokkalaisille4.9.2026 12:59:32 EEST | Tiedote
Turun yliopiston lääketieteen opiskelijat antavat syksyn aikana elvytys- ja sydäniskurikoulutusta Raision, Turun normaalikoulun ja Puolalan yläkoulujen kahdeksannen luokan oppilaille. Median edustajat ovat tervetulleita seuraamaan Turun normaalikoulun liikuntahallilla (Annikanpolku 9, 20610 Turku) keskiviikkona 9.9. klo 12 järjestettävää koulutusta – tätä ennen on myös mahdollista haastatella kouluttajia.
Ihmeelliset vuodet -ohjelman kehittäjä Carolyn Webster-Stratton luennoi Turussa4.9.2026 11:30:00 EEST | Tiedote
Turun yliopiston Lastenpsykiatrian tutkimuskeskus järjestää tiistaina 8. syyskuuta seminaarin, jossa professori emerita Carolyn Webster-Stratton kertoo yli 40 vuotta kestäneestä työstään lasten, vanhempien ja ammattilaisten tukemiseksi sekä Ihmeelliset vuodet -ohjelmaperheen synnystä, tutkimuksesta, kansainvälisestä leviämisestä ja tulevaisuudesta. Ihmeelliset vuodet on yksi maailman laajimmalle levinneistä ja tutkituimmista lasten käytösongelmien ehkäisyyn kehitetyistä menetelmistä, jota on toteutettu Suomessakin yli 20 vuoden ajan.
Kaupunkien liikenneympäristöt ovat tärkeitä elinympäristöjä monille kasveille ja pölyttäjille4.9.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
Kaupunkien liikenteenjakajissa, parkkipaikoilla ja tienpientareilla menestyvät etenkin kasvilajit, joilla on keltaiset tai suuret kukat ja joita pistiäiset pölyttävät.
ERC-rahoitus käynnistää tutkimuksen yhteiskunnan ja tukiverkkojen merkityksestä isien perhevapaiden käytössä3.9.2026 13:01:00 EEST | Tiedote
Erikoistutkija Satu Helske selvittää, miten lastenhoidon jakaminen perheissä on muuttunut, kun isille suunnattuja perhevapaita on lisätty Suomessa ja muissa Euroopan maissa. Helske on saanut tutkimukseensa 1,5 miljoonan ERC Starting Grant -rahoituksen viideksi vuodeksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme