Uudenmaan RKP: Länsirata on järjetön hanke – panostetaan sen sijaan Rantarataan!
6.11.2025 10:05:57 EET | Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p. | Tiedote
Perjantaina 31.10. valtio sekä Turku, Espoo, Salo, Lohja, Vihti ja Kirkkonummi saavuttivat neuvottelutuloksen Länsiradan rakentamisesta Turun ja Helsingin välille. Hanketta on aiemmin kutsuttu ”tunnin junaksi”.

Projektin ensimmäisen vaiheen kustannusarvio, 1,32 miljardia euroa, sisältää merkittäviä epävarmuustekijöitä. Kunnat sitoutuvat tässä vaiheessa rahoittamaan hanketta yhteensä 400 miljoonalla eurolla, ja valtio vastaa samasta summasta. Uudenmaan RKP muistuttaa, että kunnille jää lasku maksettavaksi jos, tai pikemminkin kun, budjetti ylittyy. Väyläviraston mukaan riskit voivat olla kymmenistä miljoonista jopa 150 miljoonaan euroon.
– Jos kunnat hyväksyvät sopimuksen, ne ottavat tietoisen ja suuren riskin, sanoo Uudenmaan RKP:n puheenjohtaja Karin Cederlöf. Sekä julkinen talous että kuntien talous ovat heikossa kunnossa – meillä ei ole varaa miljardihankkeisiin, joista on vain vähäistä tai ei lainkaan hyötyä. Nämä rahat ovat pois muusta tärkeästä, kuten kuntien päiväkodeista ja kouluista.
Taloudellisten riskien lisäksi Cederlöf varoittaa myös vakavista ympäristövaikutuksista, mikäli Länsirata toteutetaan.
– Hanke aiheuttaa suoraa ympäristön tuhoa. Rakentaminen merkitsisi ainutlaatuisten luontoalueiden tuhoutumista ja uhanalaisten lajien kärsimistä, Cederlöf sanoo. Lisäksi projekti aiheuttaa suuria ilmastopäästöjä, ja sen takaisinmaksuaika voi olla jopa 140 vuotta.
Uudenmaan RKP korostaa, että investoinnit tulisi suunnata olemassa olevaan infrastruktuuriin – sekä taloudellisista että ympäristöllisistä syistä.
– On sekä viisaampaa että huomattavasti edullisempaa ylläpitää ja kehittää nykyistä Rantarataa kuin aloittaa riskialtis Länsirata-hanke. Rantarata on lisäksi elintärkeä Länsi-Uudellemaalle, Cederlöf toteaa lopuksi.
Yhteyshenkilöt
Karin CederlöfSFP i Nylands kretsordförande - RKP Uudenmaan piirin puheenjohtaja
Puh:050 494 9780Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.
Henriksson lyfte försvarsfrågor med president Macron9.9.2026 19:01:01 EEST | Pressmeddelande
Europaparlamentariker, Renew Europes vice ordförande Anna-Maja Henriksson (SFP) träffade president Emmanuel Macron den 9 september i samband med Renew-gruppens möte i Paris.
Henriksson nosti puolustuskysymykset esille presidentti Macronin kanssa9.9.2026 19:01:01 EEST | Tiedote
Euroopan parlamentin jäsen ja Renew Europe -ryhmän varapuheenjohtaja Anna-Maja Henriksson (RKP) tapasi presidentti Emmanuel Macronin 9. syyskuuta Renew-ryhmän kokouksen yhteydessä Pariisissa.
SFP i Österbotten nominerar fler kandidater till riksdagsvalet 20278.9.2026 18:29:34 EEST | Pressmeddelande
SFP i Österbotten fortsätter att stärka sin kandidatlista inför riksdagsvalet 2027. Vid kretsstyrelsens sammanträde den 8 september nominerades ytterligare två kandidater.
RKP Pohjanmaa nimeää lisää ehdokkaita vuoden 2027 eduskuntavaaleihin8.9.2026 18:29:34 EEST | Tiedote
RKP Pohjanmaa jatkaa ehdokaslistansa vahvistamista vuoden 2027 eduskuntavaaleja varten. Piirihallituksen kokouksessa 8. syyskuuta nimettiin kaksi uutta ehdokasta.
SFP i Helsingfors fortsätter nominera kandidater inför riksdagsvalet 20278.9.2026 18:19:30 EEST | Pressmeddelande
SFP i Helsingfors nominerade sina första kandidater inför riksdagsvalet 2027 före sommaren. Kandidatnomineringen fortsätter under hösten, och nästa grupp kandidater nomineras av kretsstyrelsen den 26 september. Målsättningen är att hela kandidatlistan ska vara klar före årsskiftet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme