Espoo odottaa jopa 6000 kaupunkilaista yhteiseen itsenäisyyspäivän juhlakonserttiin
Espoon kaupunki tarjoaa kaikille kaupunkilaisille avoimen Itsenäisyyspäivän juhlakonsertin lauantaina 6.12.2025 Espoo Metro Areenalla. Lavalle nousevat suurta suosiota nauttiva Suvi Teräsniska sekä upealla laulutaidollaan lukuisissa musikaaleissa sävähdyttänyt Yasmine Yamajako. Konserttia voi seurata suorana myös Yle Areenasta. Orkesterina esiintyy Polyteknikkojen orkesteri johtajanaan Vuokko Lahtinen. Tapahtumassa kuullaan myös Tapiolan lukion kamarikuoroa.

Jo 26. kertaa Espoo Metro Areenalla järjestettävä juhlakonsertti on tunnettu ainutlaatuisesta tavastaan yhdistää klassinen musiikki ja kevyempi popmusiikki sykähdyttäväksi kokemukseksi, joka tuo yhteen eri sukupolvet ja musiikin ystävät. Rakastettu itsenäisyyspäivän perinne kokoaa espoolaiset kunnioittamaan Suomen itsenäisyyttä. Tänä vuonna itsenäisyyspäivää vietetään toistaiseksi viimeistä kertaa yhdessä Metro Areenalla ja ensi vuonna konsertti järjestetään uudessa paikassa.
Konsertti esitetään suorana Yle Areenassa
Tapahtuman saavutettavuutta ja avoimuutta kaikille asukkaille vahvistetaan esittämällä konsertti suorana kotikatsomoihin Ylen uudessa Suorana suomalaisilta -palvelusta. Näin tunnelmaan pääsevät mukaan esimerkiksi palvelutalojen asukkaat ja ulkosuomalaiset.
Tapahtumassa jaetaan vuoden 2025 Espoo-mitalit
Espoon hyväksi tehdystä työstä on jaettu mitaleja vuodesta 1972 alkaen, ja palkittuja on jo yli viisisataa. Espoo-mitalin on suunnitellut kuvanveistäjä, mitalitaiteilija Kauko Räsänen. Soukassa asunut Räsänen on suunnitellut myös muun muassa Espoon valtuustotalon ovet ja reliefit.
Ilmaislippujen jako alkaa torstaina 6.11.2025
Tapahtuman liput ovat maksuttomia, ja niitä on saatavilla Ticketmasterin verkkokaupasta, Espoo-infoista eri puolilta kaupunkia sekä Ainoan ja Sellon kauppakeskuksissa.
Itsenäisyyspäivän juhlakonsertti
la 6.12.2025 klo 14.30–16
Espoo Metro Areena ja suora lähetys verkossa
Tapahtuman tuotannosta vastaa Kaupunkitapahtumat Espoo.

Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jussi HietalaKaupunkitapahtumat Espoo
Puh:+358 40 636 8698jussi.hietala@espoo.fiKuvat




Linkit
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoo-mitalin saajat 20256.12.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Espoo-mitali on myönnetty 14 henkilölle tunnustuksena Espoon hyväksi tehdystä työstä. Mitalinsaajat esitellään Itsenäisyyspäivän juhlakonsertissa. Konsertti lähetetään myös verkossa klo 14.30 alkaen.
Villa Elfvikin historiikki julkaistiin - teos kertoo kiehtovan tarinan säätyläishuvilan matkasta luontotaloksi5.12.2025 09:50:02 EET | Tiedote
KAMU Espoon kaupunginmuseo julkaisi historiikin Villa Elfvikistä, yli satavuotiaasta jugendhuvilasta ja siellä vuodesta 1992 alkaen toimineesta luontotalosta. Uuteen tutkimustietoon perustuva julkaisu kuvaa säätyläiselämää ja huvilan vaiheita kaikille avoimeksi kaupunkilaisten kohtaamispaikaksi.
Espoo tarkentaa yläkoululaisten omien mobiililaitteiden käyttöä kouluissa4.12.2025 12:53:09 EET | Tiedote
Espoon kaupungin kasvun ja oppimisen toimiala on päivittänyt oppilaiden omien mobiililaitteiden käyttöä koskevat linjaukset. Yläkouluissa omien mobiililaitteiden käyttö sallitaan jatkossa yhdellä välitunnilla. Kouluissa keskustellaan sopivasta välitunnista oppilaiden kanssa.
Salin täydeltä uusia tähtiä, kovia konkareita ja yllättäviä tuttavuuksia: Sellosalin kevätkausi 2026 ohjelma on julkaistu3.12.2025 12:10:52 EET | Tiedote
Sellosalin kevätkauteen mahtuu suurten tunteiden ja musiikkityylien koko kirjo – aina popin ja rockin kirkkaista tähdistä indien tummiin sävyihin ja jazzin juhlavuoden tunnelmista näyttämön lumoon. Leppävaaran oma täyden palvelun musiikki- ja tapahtumatalo tuo tulevaan kevätkauteen poikkeuksellisen tasokkaan ja monipuolisen elämysten valikoiman. Keikka- ja konserttikattausta täydentää runsas esittävien taiteiden ja lavahuumorin, lastenkulttuurin sekä senioreille suunnatun maksuttoman ohjelmiston kattaus.
Avaruustekniikan visionääri Jaan Praks on vuoden 2025 Espoo Ambassador2.12.2025 15:55:50 EET | Tiedote
Espoon uudeksi kongressilähettilääksi on valittu Aalto-yliopiston professori Jaan Praks. Praks työskentelee Elektroniikan ja nanotekniikan laitoksella ja johtaa pienten satelliittien ja mikroaaltojen kaukokartoituksen tutkimusryhmää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme