Avun Ketju -valmiusharjoituksella parannetaan Suomen Punaisen Ristin auttamisvalmiutta
Suomen Punaisen Ristin valtakunnallisella valmiusharjoituksella vahvistetaan Suomen Punaisen Ristin kykyä auttaa häiriö- ja kriisitilanteissa. Harjoitus järjestetään 14.–15. marraskuuta.

Harjoituksia järjestetään ympäri Suomen ja niihin osallistuu satoja vapaaehtoisia, yhteistyökumppaneita ja viranomaisia. Harjoituksessa testataan muun muassa avustustarvikkeiden jakamista, evakuoinnin ja hätämajoituksen järjestämistä ja muonitusta.
– Avun Ketju tarjoaa mahdollisuuden harjoitella yhdessä ja rakentaa luottamusta ja yhteistä toimintakulttuuria. Harjoittelu on tärkeää, jotta oikeissa auttamistilanteissa voimme toimia tehokkaasti, sanoo Marja Raunio, Suomen Punaisen Ristin valmius- ja maahanmuuttotyön johtaja.
Harjoituksessa simuloidaan tilannetta, jossa suuri joukko ihmisiä on evakuoitunut laajojen sähkö- ja tietoliikennekatkojen vuoksi. Ympäri Suomen harjoitellaan hieman eri painopisteillä. Esimerkiksi Helsingissä Punaisen Ristin Kontti-secondhand-ketju harjoittelee ensimmäisen kerran auttamistoimintaa yhdessä vapaaehtoisten kanssa ja Kuopiossa perustetaan häiriötilannekeskus yhdessä paikallisen viranomaisen kanssa.
Suomen Punainen Risti järjestää valtakunnallisia valmiusharjoituksia joka kolmas vuosi. Punaisen Ristin auttamisvalmiuden muodostavat tuhannet motivoituneet vapaaehtoiset, jotka ovat avun tarvitsijan tukena monin eri tavoin. Harjoituksessa on mukana liki 200 Punaisen Ristin paikallisosastoa kaikkialla Suomessa. Täältä voit katsoa, millä paikkakunnilla on harjoituksia: Avun Ketju 2025 - Punainen Risti
Lisätietoja:
Valmius- ja maahanmuuttotyön johtaja Marja Raunio, puh. 050 320 5181, marja.raunio@punainenristi.fi
Viestinnän asiantuntija Aku Suomalainen, puh. 040 581 0346, aku.suomalainen@punainenristi.fi
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista humanitaarisista järjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.
Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR
Finlands Röda Kors hjälper ur sin katastroffond: stöd för att hjälpa dem som drabbats av jordbävningen på Filippinerna och för arbetet mot ebola i Demokratiska republiken Kongo10.10.2025 08:03:00 EEST | Pressmeddelande
Finlands Röda Kors ger finansiellt stöd till två nödhjälpsoperationer ute i världen. I Demokratiska republiken Kongo stöds arbetet mot de ökande fallen av ebolasmitta och på Filippinerna hjälps människor som förlorat sina hem i jordbävningen.
Suomen Punainen Risti auttaa katastrofirahastostaan: tukea maanjäristyksestä kärsivien auttamiseen Filippiineillä ja ebolan vastaiseen työhön Kongon demokraattisessa tasavallassa10.10.2025 08:03:00 EEST | Tiedote
Suomen Punainen Risti antaa rahallista tukea kahteen hätäapuoperaatioon maailmalla. Kongon demokraattisessa tasavallassa tuetaan työtä lisääntyviä ebolatartuntoja vastaan ja Filippiineillä autetaan maanjäristyksessä kotinsa menettäneitä.
Hungerdagens gatuinsamling genererade 710 000 euro – med bidragen hjälps nödställda i Finland och ute i världen2.10.2025 06:50:00 EEST | Pressmeddelande
Vid gatuinsamlingen på Hungerdagen donerades cirka 710 000 euro till Finlands Röda Kors katastroffond. Med bidragen hjälps människor som drabbats av kriser och katastrofer i Finland och ute i världen. Bidrag kan ges till Hungerdagsinsamlingen till 13.10.
Nälkäpäivän lipaskeräys tuotti 710 000 euroa – lahjoituksilla autetaan hädänalaisia Suomessa ja maailmalla2.10.2025 06:50:00 EEST | Tiedote
Nälkäpäivän lipaskeräyksen aikana lahjoitettiin noin 710 000 euroa Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon. Lahjoitusten avulla autetaan kriiseistä ja katastrofeista kärsiviä Suomessa ja maailmalla. Nälkäpäivä-keräykseen voi lahjoittaa 13.10. saakka.
Bössinsamlingen för Hungerdagen börjar på torsdag – just nu behövs hjälp i bland annat Gaza och Afghanistan23.9.2025 05:40:00 EEST | Pressmeddelande
Bössinsamlingen för Hungerdagen syns runt om i Finland från torsdagen den 25 september till lördagen den 27 september. Under Hungerdagen samlar man in medel till Finlands Röda Kors katastroffond, vars medel används för att hjälpa människor som lider av kriser och katastrofer såväl ute i världen som i Finland.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme