Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ry kuuluu kokonaisuuteen

Erikoiskaupan liitto Etu ry

Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ry

Luontaisterveys-lehti täyttää 40 vuotta – hyvinvoinnin sanansaattaja juhlii perinteitä ja uudistumista

Jaa

Ensi vuonna 40-vuotisjuhlavuottaan viettävä Luontaisterveys-lehti on suomalaisen luonnonmukaisen terveydenhoidon ja hyvinvoinnin klassikko, joka katsoo rohkeasti tulevaisuuteen. Lehti on pysynyt uskollisena juurilleen ja samalla uudistunut, seuraten muuttuvaa hyvinvointikulttuuria – aina ihmisen ja luonnon parhaaksi.

Luontaisterveys-lehti
Luontaisterveys-lehti

Lehden tarina alkoi Juho Vainion säätiön TEE-lehdestä, joka välitti tietoa luonnonmukaisesta ravinnosta, liikunnasta ja terveistä elämäntavoista. Karprint Oy toimi muutaman vuoden TEE-lehden kustantajana. Sen jälkeen Karprint Oy perusti oman alan lehden, nykyiseltä nimeltään Luontaisterveys-lehden, jonka ensimmäinen numero ilmestyi Luontaisterveys-nimisenä vuonna 1993. 

Nykyisin Karprint Oy:n kustantama Luontaisterveys tavoittaa kymmeniä tuhansia lukijoita. Vuonna 2026 Luontaisterveys-lehdestä ilmestyy kymmenen numeroa, joista kaksi on kaksoisnumeroita. Lehden juhlavuoteen sisältyy uusia avauksia, muun muassa uudistuva verkkolehti ja monikanavaiset sisällöt.

"Luontaisterveys on lehti jokaisen suomalaisen hyvinvoinnin tueksi. Nyt ja tulevaisuudessa itsehoidon merkitys kasvaa, kun ihmiset haluavat entistä vahvemmin vaikuttaa omiin valintoihinsa ja hyvinvointiinsa. Lehti tarjoaa tietoa, inspiraatiota ja tukea tähän muutokseen," sanoo päätoimittaja Reetta Ahola.

Lehti yhdistää perinteisen ja modernin näkökulman: koululääketieteen ja luontaislääketieteen vuoropuhelun nähdään olevan tulevaisuudessa yhä tärkeämpää. Samalla Luontaisterveys pitää esillä luontoarvoja, kestävää kehitystä ja kotimaisen luonnon kunnioittamista, jotka ovat olleet sen kantavia teemoja koko neljän vuosikymmenen ajan.

"Luontaisterveys-lehti on kulkenut suomalaisen hyvinvointikulttuurin rinnalla ja sen kehityksen peilinä. Se on merkittävä kanava myös terveystuotealan yrityksille ja alan toimijoille kertoa trendeistä, toiminnastaan ja arvoistaan. On tärkeää, että tällainen riippumaton, laadukas media jatkaa työtään vahvana myös tulevaisuudessa," toteaa toiminnanjohtaja Mika Rönkkö, Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitosta.

Luontaisterveys nostaa esiin teemoja, jotka puhuttelevat laajasti suomalaisia: kehon, mielen ja sielun hyvinvointi, luonnon antimien hyödyntäminen, retkeily, puutarhanhoito, marjastus, ruoanlaitto ja käsillä tekemisen ilo.

Juhlavuoden aikana lehden toimitus haluaa myös vahvistaa yhteistyötä muun muassa terveyskaupan ja terveystuotealan toimijoiden kanssa.

Luontaisterveys-lehti
Julkaisija: Karprint Oy

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Julkkisten tarinat, arjen valinnat, uusin tutkimustieto, ikiaikaiset luonnon viisaudet, käytännön vinkit – Luontaisterveydessä hyvinvointi on elämänkirjon kokonaisuus.
Julkkisten tarinat, arjen valinnat, uusin tutkimustieto, ikiaikaiset luonnon viisaudet, käytännön vinkit – Luontaisterveydessä hyvinvointi on elämänkirjon kokonaisuus.
Lataa
Luontaisterveys-lehti 9 2025
Luontaisterveys-lehti 9 2025
Lataa
Luontaisterveys-lehti
Luontaisterveys-lehti
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ry on valtakunnallinen luontaistuote- ja terveyskauppojen yhteistoimintajärjestö, jonka tavoitteena on parantaa luontaistuotealan erikoiskaupan toimintaedellytyksiä ja kannustaa kuluttajia terveellisiin elämäntapoihin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ry

Uusi asiantuntijaselvitys: Täydentävät hoidot ovat Suomessa laajasti käytettyä, turvallista ja tukevat terveydenhuoltoa31.10.2025 09:32:39 EET | Tiedote

Tuore kotimainen asiantuntijaselvitys täydentävistä hoidoista antaa ajantasaisen, tutkimustietoon perustuvan kokonaiskuvan täydentävistä hoitomenetelmistä Suomessa. Selvityksen ovat laatineet lääketieteen ja kansanterveyden asiantuntijat Mikko Nenonen (LT, dosentti), Anneli Milén (HLT, professori) ja Markku Partinen (LKT, professori).

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye