Vasemmistoliitto

Minja Koskela: Verotietojen avoimuus ja varallisuuserojen tilastointi on demokratiateko

Jaa

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskelan mukaan veropäivä on tärkeä avoimuuspäivä. Koskelan mukaan verotietojen avoimuus ja varallisuuserojen tilastointi tarjoaa arvokasta tietoa ja auttaa hahmottamaan yhteiskunnan kehittämistarpeita.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela

– Olen huolissani varallisuuserojen kehityksestä. Nyt vaurain kymmenys omistaa Suomessa noin puolet kotitalouksien nettovarallisuudesta, mutta neljäsosalla nettovarallisuutta ei ole juuri lainkaan, Koskela sanoo.

Verottajan julkaisemat verotiedot eivät kuitenkaan kerro kaikkea. Tietoja esimerkiksi verovapaista osingoista ja perinnöistä ei julkaista eikä monen rikkaan varallisuus näy verottajalle tai tule julkisuuteen.

– Verotietoja olisi syytä täydentää, jotta kuvamme varallisuuden jakautumisesta yhteiskunnassa olisi parempi. Olisi tärkeää tietää vielä tarkemmin, miten suurituloiset järjestävät verotuksensa ja miten tulo- ja varallisuuserot muodostuvat, Koskela sanoo.

Varallisuusvero lakkautettiin Suomessa vuonna 2006. Se vahvisti valtion tulopohjaa, mutta tarjosi myös merkittävää tietoa varallisuuden jakautumisesta. Varallisuusveroja on käytössä esimerkiksi Norjassa, Espanjassa ja Sveitsissä.

– Varallisuusveron lakkauttamisen vuoksi menetimme demokratian ja yhteiskunnan tasa-arvokehityksen kannalta arvokasta tietoa. Olemme ehdottaneet maltillista 1 prosentin miljonääriveroa, jolla paikkaisimme valtiontaloutta miljardilla eurolla ja lisäisimme tietoa varallisuuseroista, Koskela sanoo.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto

Mai Kivelä: Hallitus auttaa suuryrityksiä karttamaan ympäristövastuitaan globaalin hiilinielun jatkaessa rapistumistaan12.11.2025 14:04:06 EET | Tiedote

Suuren valiokunnan jäsen Mai Kivelä jätti tänään vihreiden tuella eriävän mielipiteen valiokunnan lausuntoon koskien EU:n metsäkatoasetusta. Asetuksen tavoitteena on varmistaa, että EU-markkinoille ei päädy tuotteita, joiden tuotanto on aiheuttanut metsäkatoa tai metsien tilan heikkenemistä. Suuri valiokunta antoi tukensa hallitukselle, joka kannattaa komission ehdottamia sisällöllisiä heikennyksiä asetuksen toimeenpanoon sekä toimeenpanon lykkäystä.

Aino-Kaisa Pekonen: Kokoomuksen herääminen kotihoidon kriisiin hämmästyttää – perutaanko nyt leikkaukset?11.11.2025 11:29:42 EET | Tiedote

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen katsoo kokoomuksen ajavan kaksilla rattailla vanhusten kotihoidon kriisin keskellä. Kotihoidon puutteita esiin tuoneen THL:n tutkimuksen myötä kokoomusedustajat tekivät asiasta kirjallisen kysymyksen hallitukselle samalla kun sosiaali- ja terveysvaliokunnassa käsitellään uutta leikkausesitystä vanhuspalveluihin.

Veronika Honkasalo: Veden yksityistäminen estetään lopullisesti, kiitos vasemmistoaktiivien11.11.2025 11:27:38 EET | Tiedote

Vesihuollon yksityistämisen kielto on kohta totta – kiitos aloitteen tehneiden vasemmistoaktiivien sekä kymmenien tuhansien kansalaisten, jotka allekirjoittivat Vesi on meidän -kansalaisaloitteen. Lakiesitys, joka kieltää kuntia myymästä vesihuoltoon kohdistuvaa omistustaan, etenee eduskunnan täysistuntoon juuri sellaisena kuin kansalaisaloitteen tekijät tarkoittivat.

Minja Koskela: Kokoomus ajaa leikkauksia vanhusten kotihoitoon, josta väittää olevansa huolissaan – “tekopyhyyden huippu”11.11.2025 09:27:40 EET | Tiedote

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela vaatii hallitusta perumaan vanhuspalveluihin kohdistettavat 50 miljoonan euron leikkaukset, joita eduskunta käsittelee parhaillaan. THL:n tuoreen tutkimuksen mukaan vain noin puolet kotihoidon iäkkäistä asiakkaista saa tarpeeksi hoitoa. Osa kokoomuksen kansanedustajista jätti eilen kirjallisen kysymyksen asiasta ministeri Juusolle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye