SDP EDUSKUNTA

SDP:n Harakka: Ei kateuspäivä, vaan kannustuspäivä

Jaa

- On ilo nähdä, että kasvuyritysten nuoret menestyjät ovat isänmaallisia veronmaksajia, jotka eivät piilota tulojaan verosuunnitteluun tai ulkomaille, toteaa kansanedustaja Timo Harakka (sd.), joka vaikuttaa sekä tulevaisuus- että talousvaliokunnissa. Hän on mm. AI Finlandin ja IQM:n neuvonantajaryhmien jäsen.

Timo Harakka
Timo Harakka Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

- Marraskuussa emme vietä kateuspäivää, vaan kannustuspäivää”, Timo Harakka sanoo.

 - Tapaan paljon nuoria startup-yrittäjiä ja myös nuoria sijoittajia, joille Miki Kuusen, Marianne Vikkulan, Peter Sarlinin ja Ilkka Paanasen kaltaiset esikuvat ovat tärkeitä. He osoittavat, että Suomessa voi ja saa menestyä, ja on reilua kiittää saamistaan mahdollisuuksista myös maksamalla veroja.

- Verotietojen julkistaminen on tärkeä osa yhteiskunnan avoimuutta. Samalla on muistettava, että kaikkein varakkaimmat pystyvät pitämään omaisuustulonsa pimennossa esimerkiksi holding-yhtiöiden avulla, Timo Harakka toteaa.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye