Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Päivärinta: Suomeen tarvitaan enemmän hyvätuloisia – vähemmän kateutta

Jaa

Tänään Verohallinto julkaisi vuoden 2024 verotiedot. Kokoomuksen kansanedustaja Päivärinta muistuttaa, että Suomi tarvitsee lisää menestyviä ihmisiä ja mahdollisuuksia vaurastua omalla työllä. ”Jokainen hyvätuloinen on merkki siitä, että jossain on onnistuttu”, Päivärinta sanoo.

”Suomeen tarvitaan enemmän hyvätuloisia ihmisiä ja miljonäärejä. Toisen vaurastuminen ja menestys ei ole keneltäkään pois, vaan siitä hyötyy aivan jokainen suomalainen. Onnistuminen ja osaaminen saa näkyä myös tuloissa”, Päivärinta paaluttaa.

Päivärinta muistuttaa, että hyvätuloiset maksavat jo nyt leijonanosan Suomen verokertymästä ja täten pitävät koko hyvinvointiyhteiskunnan pyörät pyörimässä.

”Suomessa ylin tuloviidennes, johon pääsee noin 50 000 euron kuukausituloilla, maksaa reilusti yli 60 prosenttia kaikista Suomen tuloveroista. Yli 100 000 euroa tienaavat maksavat noin neljänneksen kaikista tuloveroista. Puheet siitä, että hyvätuloiset eivät osallistuisi yhteiskunnan talkoisiin, ovat täysin tuulesta temmattuja ja vastuuttomia”, Päivärinta harmittelee.

Myös EVA:n arvo- ja asennetutkimus suomalaisten asenteista vaurastumiseen antaa huolestuttavaa kuvaa. Tutkimuksen mukaan jopa 42 prosenttia suomalaisista katsoo, että kaikki eivät hyödy ihmisten rikastumisesta ja 38 prosenttia katsoo, ettei kenenkään pitäisi rikastua liikaa.

”Suomi on jo valmiiksi pääomaköyhä maa ja työn verotus on edelleen kansainvälisesti vertailtuna todella kireää. Siitäkin huolimatta, että hallitus tekee historialliset työn verotuksen kevennykset kaikkiin tuloluokkiin ja laskee ylimpiä marginaaliveroja 59 prosentista 52 prosenttiin. Selvää on, että työtä on jatkettava sen eteen, että marginaaliverot saataisiin alle 50 prosentin. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF:kin on korostanut, että sopiva ylimpien marginaalien taso olisi enintään 44 prosenttia”, summaa Päivärinta.

”Hallituksessa kokoomus jatkaa töitä sen eteen, että yhä useampi suomalainen voisi vaurastua ja rikastua omalla ahkeruudella, työnteolla ja riskinotolla. Suomeen tulee saada lisää hyvätuloisia ihmisiä. Kateuden sijaan meillä on syytä kiitollisuuteen, jokainen menestyvä suomalainen tuo vaurautta koko maalle”, Päivärinta sanoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Partanen vaatii Lindtmanilta vastausta: Peruisiko SDP kaikki Orpon hallituksen tekemät uudistukset?10.12.2025 16:49:14 EET | Tiedote

Iltalehti julkaisi keskiviikkona 10.12. kyselyn, jonka mukaan SDP:n puoluevaikuttajista liki 80 prosenttia on sitä mieltä, että kaikki työmarkkinauudistukset on peruttava. Yli 60 prosenttia on samaa mieltä siitä, että SDP:n tulisi perua kaikki sosiaaliturvaleikkaukset, jos se olisi seuraavassa hallituksessa. Kokoomuksen varapuheenjohtaja Partanen vaatii Lindtmanilta vastausta: Peruisiko SDP kaikki työmarkkina- ja sosiaaliturvauudistukset?

Kokoomuksen Wallinheimo ja Aalto-Setälä: Hallitus vahvistaa Finnveraa ja suomalaista vientiä – keskusta asettui poikkiteloin9.12.2025 17:17:05 EET | Tiedote

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sinuhe Wallinheimo sekä kokoomuksen kansanedustaja, talousvaliokunnan varapuheenjohtaja Pauli Aalto-Setälä tyrmäävät Keskustan talousvaliokunnassa jättämän vastalauseen Finnveran tehtäviä koskevaan hallituksen esitykseen. Edustajien mukaan Keskusta asettui yhdessä Vasemmistoliiton kanssa vastustamaan Finnveran ja sen myötä suomalaisen viennin vahvistamista, sekä vaikeuttamaan teollisuuden kasvun edellytyksiä.

Kokoomuksen Autto ja Limnell: Suomalaisilta ennätyksellinen tuki – Orpon hallituksen historiallisen suuret puolustuspanostukset saavat vahvan mandaatin9.12.2025 13:43:51 EET | Tiedote

Puolustusmäärärahojen kasvattamista kannattaa nyt selvä enemmistö suomalaisista. Näin käy ilmi Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) tuoreesta tutkimuksesta. Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Heikki Autto ja kansanedustaja, MTS:n puheenjohtaja Jarno Limnell näkevät tuloksissa vahvan viestin: suomalaiset haluavat turvata maansa ja tukea Orpon hallituksen linjaa, jossa puolustusta kehitetään pitkäjänteisesti.

Kokoomuksen Eestilä: Maa- ja metsätalousvaliokunta luo edellytykset suden, karhun ja ilveksen kannanhoidolliselle kiintiömetsästykselle9.12.2025 12:35:03 EET | Tiedote

Maa- ja metsätalousvaliokunta on metsästyslakia koskevassa mietinnössään lisännyt koko maassa kiintiömetsästettäviksi eläimiksi suden lisäksi karhun ja ilveksen. Suden kannanhoidollisen metsästyksen on tarkoitus alkaa suunnitellusti 1.1.2026. Karhun ja ilveksen kannanhoidollinen metsästys vaatii maa- ja metsätalousministeriön asetukset, joiden valmistelemisesta valiokunta jätti lausuman.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye