Greenstep palkittiin vuoden kasvuyrityksenä – Keskuskauppakamarin uusi kasvupalkinto jaettiin Lahden Kasvu Summitissa

Jaa

Keskuskauppakamari on myöntänyt ensimmäistä kertaa jaettavan kasvupalkinnon konsulttitalo Greenstepille. Yritys on onnistunut viemään kansainvälistymisstrategiansa käytäntöön poikkeuksellisen kestävällä tavalla.

Vuonna 2010 perustettu Greenstep on kasvanut nopeasti ja vastuullisesti. Yrityksellä on jo lähes 800 työntekijää, ja sen toimipisteet ulottuvat Suomen lisäksi Ruotsiin, Norjaan, Viroon, Alankomaihin ja Iso-Britanniaan.

”On tärkeää palkita yrityksiä, jotka tekevät määrätietoista ja pitkäjänteistä työtä kansainvälisen kasvun eteen. Greenstep on tästä erinomainen esimerkki. He ovat onnistuneet kasvattamaan liikevaihtoaan merkittävästi ja rakentaneet samalla kestävän kansainvälistymisstrategian”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.

Keskuskauppakamarin kasvupalkinnon tavoitteena on kannustaa suomalaisyrityksiä kansainväliseen kasvuun ja tunnistaa niitä, jotka ovat jo onnistuneet siinä esimerkillisesti.

Kasvun moottorina parhaat osaajat ja yhteiset arvo

Greenstepin menestys perustuu selkeään periaatteeseen: joka päivä annetaan oma paras.

”Meidän tavoitteemme on houkutella alamme parhaat osaajat mukaan ja tarjota heille parhaat mahdolliset edellytykset menestyä työssään. Vahva ja yhtenäinen arvopohjamme ohjaa kaikkea toimintaamme ja se näkyy myös korkeana asiakastyytyväisyytenä. Näin menestyksen ympyrämme ruokkii itse itseään. Mutta se onnistuu vain, kun jokainen meistä antaa joka päivä kaikkensa”, kertoo Greenstepin perustaja Tore Teir.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Eurooppalainen yrityskysely: Yritysten suhdannenäkymät parantuneet – Suomi keskitasoa odotusten suhteen11.11.2025 09:00:00 EET | Tiedote

Eurooppalaiset yritykset arvioivat suhdannetilanteen paranevan ensi vuonna, mutta odotukset ovat edelleen keskimääräisen tason alapuolella. Erityisesti yrityksiä huolettavat työvoimakustannukset sekä byrokratia. Tiedot käyvät ilmi Euroopan kauppakamarien kattojärjestön Eurochambresin syys–lokakuussa toteuttamasta laajasta kyselystä, johon osallistui yrityksiä 28 eri maasta. Suomalaiset yritykset uskovat suhdanteen kääntyvän paremmaksi ensi vuonna, mutta odotukset ovat jonkin verran maltillisempia kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan.

Keskuskauppakamari: Tilastot näyttävät viennin piristyneen syksyllä7.11.2025 11:07:53 EET | Tiedote

Kauppakamareiden myöntämät vientiasiakirjat osoittavat, että vienti on piristynyt hieman syksyn aikana synkähkön kesän jälkeen. EU-ja ETA-maiden ulkopuolella suuntautuvaa tavaravientiä varten myönnettäviä alkuperätodistuksia haettiin syyskuussa 2,5 prosenttia ja lokakuussa 1,4 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemen mukaan tilastojen valossa näyttää siltä, että vienti alkaa elpyä Trumpin valtaantulon aiheuttamasta epätietoisuudesta ja hämmennyksestä.

Keskuskauppakamari: Joka toisessa työnantajayrityksessä on ulkomaalaistaustaista henkilöstöä – kynnystä kansainvälisen osaajan palkkaamiseen tulee madaltaa6.11.2025 06:53:00 EET | Tiedote

Lähes puolet yrityksistä kokee, ettei niillä ole riittäviä valmiuksia tavoittaa ja rekrytoida kansainvälisiä osaajia. Yritykset tarvitsevatkin tukea ja esimerkkejä onnistuneista käytännöistä. Keskuskauppakamari on kehittänyt uuden merkin, jonka avulla voi tunnistaa vastuullisiin käytänteisiin sitoutuneen kansainvälisen henkilöstön työnantajan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye