Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Sähköpotkulaudat ja muut mikroliikennevälineet jatkossa luvanvaraisia

Jaa

Helsingin kaupunki on valmistellut yhteiskäyttöisten sähköpotkulautojen ja polkupyörien käyttöä koskevaa mikroliikennelupaa. Kaupunkiympäristölautakunnalle 18. marraskuussa esiteltävässä ehdotuksessa nykyistä pysäköinnin rajoitusaluetta laajennettaisiin keskustasta Töölöön ja Pasilaan asti. Uuden lainsäädännön edellyttämä luvanvaraisuus korvaa nykyisen vapaaehtoisen sopimisen.

Jatkossa pysäköintialueita löytyisi laajemmalta alueelta.
Jatkossa pysäköintialueita löytyisi laajemmalta alueelta. Helsingin kaupunki

Pysäköinnin rajoitusalue laajenee


Ehdotuksen suurin näkyvä muutos liittyy pysäköinnin rajoitusalueisiin, jotka toteutetaan geoaitaamalla. Kaupunki ja operaattorit ovat aiemmin sopineet, että keskustassa sekä juna- ja metroasemien ympäristössä yhteiskäyttöisiä sähköpotkulautoja voi pysäköidä ainoastaan laudoille varatuille pysäköintialueille. Laudan GPS siis estää pysäköinnin alueen ulkopuolelle. Ensi keväästä lähtien rajoitusalue kattaisi lähes koko kantakaupungin aina Töölöön ja Pasilaan asti. Lisäksi uusia rajoitusalueita osoitetaan muun muassa juna-asemien ympäristöön.

Keskustan pysäköinnin rajoitusalue otettiin operaattoreiden kanssa kokeiluun vuonna 2023, ja alueita lisättiin vuonna 2024. Kaupunki sai rajoitusalueista hyvää palautetta, ja uusissa lupaehdoissa on huomioitu palaute ja kokemukset paikoista. Myös muualle Helsinkiin on ehdotettu pienempiä pysäköintikieltoalueita muun muassa koulujen ja päiväkotien yhteyteen. Pysäköintiä koskevilla lupaehdoilla parannetaan erityisesti esteettömyyttä ja kunnossa- ja puhtaanapidon edellytyksiä. Lupaehtojen vuorovaikutuksessa on keskitytty erityisesti haavoittuvimpia ryhmien, kuten vammais- ja vanhusjärjestöjen sekä viranomaisten kuulemiseen.

Uudessa laissa on säädetty pysäköinnintarkastajille oikeus siirtää lupaehtojen vastaisesti pysäköidyt yhteiskäyttöiset sähköpotkulaudat ja pyörät pois välittömästi, jos niitä ei esimerkiksi keskustassa ole pysäköity merkitylle paikalle.

Mikroliikkumisen järjestelmää kehitetään jatkuvasti


Vuonna 2019 kaupunkiin tulleet yhteiskäyttöiset sähköpotkulaudat ovat osoittautuneet suosituiksi sekä kaupunkilaisten että kaupungissa vierailevien keskuudessa. Ensimmäiset vapaaehtoisuuteen perustuvat rajoitukset sovittiin operaattoreiden kanssa jo vuonna 2021, ja vuosien varrella Helsingissä on muun muassa rajoitettu sähköpotkulautojen yökäyttöä ja nopeusrajoituksia, sekä luotu alueita, joissa yhteiskäyttöisiä lautoja on voinut pysäköidä ainoastaan merkityille pysäköintialueille. Nämä aiemmin sovitut rajoitukset on pääosin ehdotettu nyt lupaehtoihin.

Kesällä hyväksytty laki antaa kunnille entistä paremmat mahdollisuudet säädellä yhteiskäyttöisten sähköpotkulautojen ja muiden mikroliikennevälineiden käyttöä. Lupaehtojen tulee kuitenkin olla liikenneturvallisuuden, esteettömyyden tai kadun kunnossa- ja puhtaanapidon kannalta tarpeellisia tai välttämättömiä. Jokaisen kaupunkiin tulevan operaattorin on haettava lupa ennakkoon, ja ehdot pätevät koko kaupungin alueella. Lupaehdot ovat olleet lausunnoilla myös Helsingissä toimineilla operaattoreilla.

"Vapaaehtoinen sopiminen on ollut ainoa vaikuttava väline ratkoa näiden suosittujen palvelujen käytöstä aiheutuvia haittoja. Mikroliikkumisen järjestelmää on kehitetty aktiivisesti, ja kehitystyö jatkuu myös uudessa lupajärjestelmässä. Ensimmäinen lupakausi olisi pituudeltaan reilun vuoden mittainen, ja lupaehtojen toimivuutta seurataan.  Lupaehtojen tarkoituksena on taata turvallinen ja esteetön kaupunkitila", kertoo liikennejärjestelmäyksikön päällikkö Heikki Palomäki.

Kaupunkiympäristölautakunta käsittelee kokouksessaan myös kahta mikroliikkumiseen liittyvää valtuustoaloitetta. Mikroliikennelupa on lain mukaan otettava käyttöön viimeistään 1.1.2026. Yhteiskäyttöisten sähköpotkulautojen meneillään oleva kausi jatkuu vielä jonkun aikaa säätilan niin salliessa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Heikki Palomäki
yksikön päällikkö
kaupunkiympäristön toimiala
liikenne- ja katusuunnittelu
09 310 37658
heikki.palomaki@hel.fi

Linkit

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611

http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätöstiedote 13.11.202513.11.2025 18:55:31 EET | Tiedote

Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto kokoontui torstaina 13.11.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston seuraava kokous on torstaina 27.11.2025.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye