Varha pahoittelee: maksumuistutusselvitystä jatketaan edelleen
Aluehallitus sai 17.11. katsauksen Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) maksumuistutusten ja perinnän tilanteesta. Lokakuussa laskutuksen asiakasyhteydenottojen määrä lähes kaksinkertaistui, mutta marraskuussa asiakaspalvelun ruuhka on pääosin saatu purettua. Aluehallitus jatkaa asian käsittelyä 1.12. kokouksessaan.

Varha on saanut aiheellisesti paljon palautetta. Runsas palautemäärä liittyy siihen, että 10.10.2025 lähetettiin poikkeuksellisen suuri erä maksumuistutuksia.
– Halusimme edetä muistutusten lähettämisessä nopeasti, jotta jo valitettavan pitkäksi venynyt perinnän käynnistyminen ei olisi viivästynyt entisestään. Tässä teimme virheellisen arvion, hyvinvointialuejohtaja Tarmo Martikainen pahoittelee.
Hyvinvointialue käy yksityiskohtaisesti läpi alkuperäisten laskujen toimitusta. Järjestelmien ja prosessien selvitystyö jatkuu edelleen. Sosiaali- ja perusterveydenhuollon maksumuistutuksia ei edelleenkään lähetetä toistaiseksi.
– Selvityksessä on löydetty yksittäisiä virheitä, mutta emme toistaiseksi ole löytäneet mittavia laskutusjärjestelmiin tai -prosessiin liittyviä häiriötä. Käymme edelleen läpi laskujen toimitusketjun osia, konsernipalvelujohtaja Laura Saurama sanoo.
Maksujärjestelyjä 3 300:lle - asiakaspalvelun aukiolo laajennettu
Asiakaslaskuja koskevien asiakaspuhelujen määrä normaalikuukauteen nähden lähes kaksinkertaistui lokakuussa. Marraskuun aikana asiakaspalvelun ruuhka on saatu pääosin purettua. Suurimpaan osaan puheluista on pystytty vastaamaan saman päivän aikana ja sähköposteihin noin viikossa. Eräpäivän siirtoja ja maksujärjestelyjä on tehty yhteensä noin
3 300 asiakkaalle.
Asiakkaiden yhteydenotot ovat pääsääntöisesti koskeneet alkuperäisten laskujen kopiopyyntöjä ja laskutusperusteiden tiedusteluja. Myös laskujen toimitukseen liittyvistä ongelmista on saapunut kysymyksiä hyvinvointialueelle. Asiakas saa halutessaan alkuperäisen laskun Varhan tai Ropon kautta. Perintää koskevia yhteydenottoja on tullut muutamia kymmeniä.
Varhan asiakaspalvelu (puh. 02 313 1141) on laajennettu olemaan avoinna kaikkina arkipäivinä kello 9–11, ja tarvittaessa pidempään. Tätä menettelyä jatketaan, kunnes asiakaspalvelun ruuhka helpottuu kokonaan.
On havaittu, että osa asiakkaista ei jätä takaisinsoittopyyntöä, minkä vuoksi he eivät saa tarvitsemaansa palvelua. Asiakaspalveluun voi jättää takaisinsoittopyynnön, kun linja on auki. Asiakaspalveluun saa yhteyden myös Suomi.fi-viestien kautta.
Maksumuistutuksen saaneille asiakkaille on koottu toimintaohjeet verkkosivulle: Maksamattomien laskujen perintä.
Maksujärjestelyistä ei veloiteta lisäkuluja
Varha on helpottanut maksumuistutuksia saaneiden tilannetta eri tavoin.
- Maksumuistutusten maksuaikaa on pidennetty aiemmasta 15 vuorokaudesta 45 vuorokauteen. Ennen 3.11. päivättyjen maksumuistutusten eräpäivä on siirretty automaattisesti 12.12.2025.
- Yli kaksi viikkoa ylittävät eräpäivän siirrot eli maksuajan pidentämiset ovat toistaiseksi maksuttomia kaikille Varhan maksumuistutuksia Roposta saaneille. Tästä tulisi tavanomaisesti viiden euron kulu. Kesäkuun 2025 jälkeen eräpäivän siirtämisestä jo maksaneille kulut hyvitetään.
- Varha ei peri viivästyskorkoja maksumuistutuksista tai maksuvaatimuksista.
- Maksun voi jakaa useampaan erään ilman kuluja.
- Kuolinpesiltä Varha ei tällä hetkellä peri alle 1 000 euron saatavia, jos menehtymisestä on yli kuusi kuukautta aikaa.
Asiakkaita kohdellaan yhdenvertaisesti ja myös joustot maksumuistutuksiin toteutetaan yhtäläisesti kaikille asiakkaille.
Taustaksi:
- Vuosina 2023–25 erääntyneitä laskuja on kaikkiaan 64 000 sosiaali- ja perusterveydenhuollon asiakkaalla. Maksumuistutuksia lähetettiin kesä-lokakuussa 40 000 asiakkaalle. Yhteensä 24 000 asiakkaan maksumuistutukset odottavat yksityiskohtaisen järjestelmä- ja prosessiselvityksen valmistumista. Varhan asiakaslaskutuksen saatavia on yhteensä 18 miljoonaa euroa. Saatavien mediaanimäärä asiakasta kohden on 90 euroa.
- Maksumuistutusten lähettäminen on ollut keskeytettynä 30.10. lähtien.
- Hyvinvointialue lähettää kaikkiaan noin 1,5 miljoonaa laskua vuodessa.
- Eduskunnan apulaisoikeusasiamies teki Varhassa perjantaina 14.11.2025 aikaisemmin sovitun tarkastuksen hyvinvointialueen laskutuksen ja perinnän käytänteistä. Samalla käsiteltiin viiveellä käynnistyneen maksumuistutus- ja perintäprosessin tilannetta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ville RajahalmetalousjohtajaVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:044 9023 305ville.rajahalme@varha.fiLaura SauramaKonsernipalvelujohtajaVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:040 632 9901laura.saurama@varha.fiVarsinais-Suomen hyvinvointialue
"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha
Varhas nämnd för tjänster för äldre föreslås vid sammanträdet 17.12.2025 att den godkänner avtalet om överlåtelse av rörelse gällande enheten för boendeservice för äldre Almahemmet12.12.2025 14:38:31 EET | Pressmeddelande
Varha har fr.o.m. 22.10.2025 med Esperi Care Oy fört förhandlingar om en överlåtelse av rörelse gällande Almahemmet i Kimitön. Almahemmet omfattar 27 boendeplatser.
Varhan ikääntyneiden palvelulautakunnalle esitetään 17.12.2025 asumispalveluyksikkö Almakotia koskevan liikkeenluovutussopimuksen hyväksymistä12.12.2025 14:38:31 EET | Tiedote
Varha on käynyt liikkeenluovutusneuvotteluita Esperi Care Oy:n kanssa Kemiönsaaressa sijaitsevan 27-paikkaisen Almakodin liikkeenluovutuksesta 22.10.2025 alkaen.
Servicehandledningen för funktionshinderservice harmoniseras i januari 202612.12.2025 11:12:25 EET | Pressmeddelande
Varhas gemensamma servicehandledning för funktionshinderservicen i hela området startar 14.1.2026. De nuvarande telefontiderna per kommun avskaffas och servicevägledningen får ett enda telefonnummer samt en enhetlig telefontid.
Vammaispalvelujen palveluohjaus yhtenäistyy tammikuussa 202612.12.2025 11:12:25 EET | Tiedote
Varhan vammaispalvelujen koko alueen yhteinen palveluohjaus käynnistyy keskiviikkona 14.1.2026. Kuntakohtaiset tällä hetkellä käytössä olevat puhelinajat poistuvat ja palveluohjaukseen tulee yksi puhelinnumero sekä yhtenäinen puhelinaika.
I Rimito ordnas en brandsläckningsövning den 13.12.2025 — utryckningsfordon och rökutveckling i området10.12.2025 13:06:39 EET | Pressmeddelande
Egentliga Finlands räddningsverk ordnar lördagen den 13.12.2025 en släcknings- och räddningsövning på området med rivningsfärdiga byggnader på adressen Majakantie 35, Rimito.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme