Musta päivä Suomelle – Keskustan Kaikkonen: “Hukka perii - johtopäätösten aika”
25.11.2025 16:39:22 EET | Suomen Keskusta r.p. | Tiedote
Tiistaista muodostui synkkä päivä Suomen taloudelle. Uusimmat tiedot kertovat työttömyyden pahentumisesta jo ennestään vaikeassa taloustilanteessa. Työttömyys on nyt korkeimmillaan 15 vuoteen, ja samaan aikaan Euroopan unioni on ilmoittanut Suomen joutuvan liiallisen alijäämän menettelyyn. Velka ei ole hallinnassa, ja Suomen luottoluokitusta laskettiin jo kesällä.

Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen pitää tilannetta hyvin vakavana.
- Tämä on musta päivä Suomelle. Työttömyys pahenee, talouskasvu on lähellä nollaa ja luottamus horjuu. Ei näin voi jatkaa, Kaikkonen sanoo.
- On valitettavasti pakko todeta, että hallitus on epäonnistunut. Tarkkailuluokalle joutuminen vie uskottavuuden. Olisiko syytä vetää johtopäätöksiä?
Kaikkosen mukaan Suomi tarvitsee välittömän suunnanmuutoksen.
- Näin ei voi jatkua. Hukka perii, ellei suuntaa saada kääntymään nopeasti. Meidän on saatava talous kasvuun ja ihmisille töitä. Se on ainoa kestävä tie pois tarkkailuluokalta.
Keskusta esittää vaihtoehdossaan toimia, joilla kasvu ja työllisyys saadaan jälleen liikkeelle.
- Työpaikat syntyvät ennen kaikkea pk-yrityksiin. Siksi Keskusta esittää pk-yrityksiä suosivaa verouudistusta sekä tavallisille työtä tekeville suomalaisille veroalea. Suomella ei ole varaa jäädä paikoilleen. Tarvitaan suunnanmuutos. Nyt viimeistään on toimittava, Kaikkonen painottaa.
Yhteyshenkilöt
Antti KaikkonenKeskustan puheenjohtaja, kansanedustaja
antti.kaikkonen@eduskunta.fiTietoja julkaisijasta
Keskusta. Rohkeutta. Ratkaisuja. Keskusta on yli 110-vuotias kansanliike, joka rakentaa politiikkansa ihmisen, ei järjestelmän tarpeille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Keskusta r.p.
Kaikkonen vaatii kotitalousvähennyksen palauttamista8.2.2026 11:00:00 EET | Tiedote
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen vaatii verotuksen kotitalousvähennyksen ehtojen palauttamista ennalleen. Vähennykseen tehty leikkaus on osunut erityisesti pienyrittäjiin ja yksinyrittäjiin, mikä on heikentänyt heidän toimintaedellytyksiään. Samalla monet kotitaloukset ovat menettäneet tarvitsemiaan palveluita.
Keskustan Kettunen: Hallitus seisoo tumput suorina sähkökriisin edessä3.2.2026 16:28:57 EET | Tiedote
Viime hallituskaudella kokoomuksen ja perussuomalaisten kellokkaat vaativat pääministeri Petteri Orpon johdolla pikaisia toimia korkeiden sähkönhintojen kohtuullistamiseksi. Nyt hallitusvastuussa olevat puolueet ovat Keskustan varapuheenjohtajan Tuomas Kettusen mukaan tyystin unohtaneet aikaisemmat puheensa.
Kaikkonen: Roskaralli kuriin2.2.2026 13:16:02 EET | Tiedote
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen on vakavasti huolissaan siitä, että Suomeen tuodaan yhä kasvavia määriä jätettä ulkomailta, myös vaarallista jätettä. Viimeaikaiset uutiset osoittavat, että Suomi on ajautumassa jätteen vastaanottajamaaksi tavalla, jota ei voi pitää kestävänä ympäristön, ihmisten terveyden eikä suomalaisen jätehuollon kannalta.
Keskusta: Naapuriavusta osa ikäihmisten hoivan ratkaisua1.2.2026 09:33:32 EET | Tiedote
Naapureiden ja tuttavien tarjoama läheisapu helpottaa monen ikäihmisen arkea. Keskusta esittää, että läheisavusta tehtäisiin kaikille tarjolla oleva palvelu.
Keskustan Lohi kiittää: Pääministeri valitsi Keskustan linjan31.1.2026 16:47:19 EET | Tiedote
Keskustan varapuheenjohtaja Markus Lohi kiittää pääministeri Petteri Orpoa myönteisestä suhtautumisesta hyvinvointialueiden rahoituskriisin korjaamiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme