Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Etelä-Suomen aluehallintovirasto ohjasi toiminta-alueensa hyvinvointialueita vahvistamaan lasten ja nuorten päihde- ja mielenterveyspalveluita

Jaa

Etelä-Suomen aluehallintoviraston syksyllä 2025 järjestämissä ohjaustapaamisissa kuultiin hyvinvointialueiden, mukaan lukien Helsingin kaupungin ja HUS-yhtymän tuottamaa tilannekuvaa siitä, miten yhteistyötä toteutetaan alle 25-vuotiaiden päihdepsykiatrisesti lievästi ja keskivaikeasti oireilevien lasten ja nuorten palveluissa ja minkälaisena ne tulisi järjestää tulevaisuudessa. Tavoitteena on varmistaa, että lievästi ja keskivaikeasti päihdepsykiatrisesti oireilevat lapset ja nuoret saavat oikea-aikaista tukea ja että he eivät jää palvelujärjestelmän aukkoihin.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on syksyn 2025 aikana järjestänyt neljä ohjaustapaamista alueensa hyvinvointialueille, Helsingin kaupungille ja HUS-yhtymälle. Tapaamiset perustuivat sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annetun lain (741/2023) 32 §:ään ja niiden tavoitteena oli kehittää alle 25-vuotiaiden lasten, nuorten ja nuorten aikuisten mielenterveys- ja päihdehoidon kokonaisuutta, varhaisempaa puuttumista ja tukea sekä vahvistaa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluja, jotka tarjoavat apua jo lievien ongelmien varhaisessa vaiheessa.

Aluehallintoviraston valvontatyössä on havaittu, että päihdepsykiatrisesti lievästi ja keskivaikeasti oireilevat lapset ja nuoret putoavat usein palvelujärjestelmän väliin. Oireet ehtivät monesti voimistua ennen hoitoon pääsyä, ja lapsia ja nuoria ohjautuu suoraan erikoissairaanhoitoon ilman matalamman kynnyksen väliportaita. Tämän vuoksi ohjaustapaamisissa keskityttiin ennen kaikkea siihen, miten lasten ja nuorten palvelupolkuja voidaan selkeyttää ja yhtenäistää sekä varmistaa oikea-aikainen hoito ja tuki kaikissa nivelvaiheissa.

Tapaamisissa hyvinvointialueet, Helsingin kaupunki ja HUS-yhtymä kuvasivat oman alueensa nykytilaa ja yhteistyötä, ja keskusteluissa korostui tarve järjestää palvelut tavalla, joka tukee lasta ja nuorta johdonmukaisesti aina ensikontaktista mahdollisiin erikoissairaanhoidon vaiheisiin. Hoitoprosessien todettiin olevan monin paikoin hajanaisia, ja palveluohjaus saattaa jäädä toteutumatta, jos vastuut eivät ole selkeät tai eri palvelut eivät ole toimijoiden tiedossa. Palvelupolkujen systemaattinen kuvaaminen ja yhteisen tietopohjan vahvistaminen nousivat keskeisiksi kehittämiskohteiksi. Myös siirtymävaihe aikuisten palveluihin todettiin yhdeksi palvelujärjestelmän kriittisimmistä kohdista, jossa nuori tarvitsee vahvaa tukea ja ohjausta.

Tapaamisissa nostettiin esiin lisäksi vanhemmuuden tukeminen. Se nähtiin olennaisena osana lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdetyötä. Useilla alueilla toimijat kertoivat, että vanhemmuus on nostettu tuen piiriin lasten ja nuorten rinnalla vahvistamaan arjen toimintakykyä. Tiedonkulun sujuvuus, yhteistyön pysyvyys ja eri toimijoiden kyky kannatella ja tukea nuorta sekä nuoren toimijuutta nähtiin ratkaisevina tekijöinä. Tapaamisissa nousi vahvasti esiin toimijoiden yhteinen tahtotila kehittää palveluiden välistä yhteistyötä ja parantaa lasten ja nuorten oikea-aikaisia tukitoimia ja hoidon saatavuutta. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Aluehallintovirastojen toiminta päättyy vuoden 2025 lopussa. Suurin osa tehtävistämme siirtyy uuteen valtakunnalliseen Lupa- ja valvontavirastoon, joka aloittaa toimintansa 1.1.2026.  Eläinten terveyttä ja hyvinvointia sekä elintarvikkeita koskevat tehtävämme siirtyvät Ruokavirastoon ja kilpailu- ja kuluttajahallinnon tehtävät Kilpailu- ja kuluttajavirastoon.

Myös uudessa virastossa toimimme yhdessä ihmisten ja alueiden parhaaksi.

Lisätietoa uudistuksesta.

""

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Omakotitalon rakennuttajaa koskenut syyte työturvallisuusrikoksesta hylättiin25.11.2025 15:01:10 EET | Tiedote

Helsingin käräjäoikeus hylkäsi syyttäjän syytteen työturvallisuusrikoksesta. Asiassa oli kysymys siitä, oliko omakotitalotyömaalla käytetty HAKI-teline ollut sitä koskevien työturvallisuusmääräysten perusteella puutteellinen ja oliko omakotitalon rakennuttaja vastuussa näistä puutteista. Asian taustalla oli työmaalla sattunut tapaturma, jossa itsenäisenä työnsuorittajana toiminut muurari putosi telineiltä 28.5.2025 niiden purkua suorittaessaan. Käräjäoikeus antoi tuomionsa 24.11.2025.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye