SDP EDUSKUNTA

SDP:n Joona Räsänen: Orpon-Purran työttömyyshallitus jättää karmean perinnön seuraavalle hallitukselle

Jaa

-Orpon-Purran työttömyyshallituksen tulostaulu näyttää karmealta. Viime viikolla saimme kuulla, että EU:n komissio esittää Suomen liiallisen alijäämän menettelyyn ja tänään saatiin tiedot, että konkurssien määrä nousee jälleen uuteen ennätykseen ja Suomesta tullut työttömyydessä Euroopan kärkimaita. Hallitus on jättämässä karmean perinnön seuraajalleen, sanoo kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsänen (sd).  

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

Tänään tulivat Eurostatin tuoreimmat työllisyystilastot, jotka vahvistavat, että Suomessa työttömyys on jämähtänyt toiseksi korkeimmalle tasolle kaikista EU-maista. Aamulla saimme lukea myös, että konkurssit ovat jälleen kivunneet tänä vuonna uuteen ennätykseensä.

- Työttömyyshallituksen politiikan suuntaa on pakko muuttaa. Nyt pitää vahvistaa ihmisten ja yritysten luottamusta tulevaan. Veronkevennykset on kohdistettava tavallisille suomalaisille, osa-aikatyötä kannusteita on parannettava palauttamalla sosiaaliturvan suojaosat, pienempien yritysten tilannetta on helpotettava kasvattamalla kotitalousvähennystä ja nostamalla alv-velvollisuuden alarajaa sekä investointeja vauhditettava laajentamalla vihreiden investointien verohyvitystä, Räsänen jatkaa. 

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Puolustusvaliokunnan sd-edustajat: Reserviläisten osaaminen saatava joustavammin käyttöön muuttuneessa turvallisuusympäristössä27.11.2025 12:47:32 EET | Tiedote

Asevelvollisuuslakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että asevelvollisuuden ja reserviin kuulumisen yläikäraja nostetaan nykyisestä 60 vuodesta 65 vuoteen. Puolustusvaliokunta sai tänään valmiiksi yksimielisen mietintönsä reservin yläikärajan nostamista koskevasta lakiesityksestä. Valiokunnan sosialidemokraattiset jäsenet, kansanedustajat Mika Kari, Riitta Kaarisalo, Jani Kokko ja Paula Werning pitävät tärkeänä, että jo pitkään tarpeellisena pidetty ja toivottu muutos etenee.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye