Lähihoitaja Riitta Kaleva jatkaa töitä, vaikka mahdollisuus olisi jo eläkkeelle: “Nämä ihmiset ovat minulle liian tärkeitä”

Riitta Kaleva parkkeeraa tottuneesti polkupyöränsä Voutilakeskuksen pihalle Hämeenlinnassa. Tuttu työmatka on taittunut pyörän selässä kesät talvet jo lähes 17 vuoden ajan. 

Riitta työskentelee kahdessa vuorossa ikäihmisten ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikössä, jossa hän toimii iäkkäiden apuna kaikissa arjen hetkissä. Erityisesti kuntouttava hoitotyö on ollut aina lähellä hänen sydäntään.

– Ikäihmiset ovat olleet minun kutsumukseni aina. Saan niin paljon toisten auttamisesta. Iäkkäät osaavat olla kiitollisia pienestä - sitä samaa he ovat opettaneet minullekin. Ja heillä on loistava huumorintaju. Ei aina edes muista tekevänsä töitä, kun saa nauraa päivien aikana niin paljon, Riitta naurahtaa. 

66-vuotiaalla Riitalla olisi ollut mahdollisuus jäädä jo pariin kertaan eläkkeelle: keväällä 2024 ja aiemmin tapaturmaeläkkeelle vuonna 2017. Hän on kuitenkin kaikkien yllätykseksi halunnut jatkaa töiden tekemistä.  

– Tämä ei ole minulle pelkkä työ. Tämä on osa elämää. Nämä ihmiset ovat minulle niin tärkeitä, etten osaa edes ajatella jääväni pois, Riitta hymyilee. 

Tapaturma ei estänyt töiden jatkamista 

Riitta on tehnyt hoitotyötä koko aikuisikänsä. Hän valmistui lähihoitajaksi 1990-luvun lopulla aikuisopiskelijana, mutta hoitoalalla hän oli jo aiemmin, muun muassa hoitoapulaisena Forssan aluesairaalassa. Hämeenlinnaan hän tuli Jokioisilta vuonna 2008. Sittemmin Voutilakeskus ja työpaikka on siirtynyt hyvinvointialueelle. 

– Forssassa jo opin, miten tärkeää on, että ihminen saa tehdä itse. Siitä jäi pysyvä kiinnostus kuntouttavaan hoitotyöhön, hän kertoo. 

Vuonna 2017 sattui ikävä työtapaturma. Hoitovälinevaraston lattialle oli jäänyt ainetta, johon hän liukastui pahasti. Seurauksena oli kaksi leikkausta: toinen olkapäähän ja toinen ranteeseen. Edessä oli pitkä kuntoutus. 

– Olin sairaslomalla lähes vuoden. Mutta minulle annettiin mahdollisuus kuntoutua työn kautta. Aloitin kevyillä työtehtävillä ja pikkuhiljaa palasin entiseen rytmiin. Olisin voinut jäädä tapaturmaeläkkeelle, mutta en suostunut. Sain lopulta vakuutusyhtiöltä luvan tehdä 60-prosenttista työaikaa, ja se sopii minulle edelleen täydellisesti. Kolme työpäivää viikossa pitää mielen virkeänä. 

Tapaturma opetti myös uutta näkökulmaa.  

– Se opetti kiitollisuutta siitä, että saa tehdä tätä työtä ja olla mukana arjessa. 

“Elämä ei ole suorittamista, vaan olemista” 

Nykyään hänen työnsä ytimessä on läsnäolo. 

– En tykkää sanasta kiire. Kun keskityn yhteen ihmiseen ja hetkeen, kaikki sujuu rauhallisemmin. Siitä oppii, että elämä ei ole suorittamista, vaan olemista. Kun joku sanoo “istu hetki” tai pyytää seuraa, yritän aina olla läsnä. Joskus se on minuutti, joskus kymmenen. Mutta se hetki on sille ihmiselle tärkeä. 

Läsnäolon ajatus on auennut hänelle Tommi Hellstenin kirjojen kautta. 

– Siinä oli yksinkertainen oivallus: kun isoäiti kuori perunoita, hän vain keskittyi perunoiden kuorimiseen. Ei miettinyt seuraavaa asiaa. Kun sen ymmärsi, muuttui moni asia, Riitta kertoo. 

Hoitotyössä ratkaisut löytyvätkin joskus pienistä oivalluksista. Riitta muistaa hyvin erään muistisairaan asukkaan, jonka oli hyvin vaikeaa rauhoittua. 

– Hänelle iltarukous oli ollut aina tosi tärkeä asia. Hän ei enää muistanut sanoja, mutta minä tiesin sen rukouksen. Laitettiin kädet ristiin ja luin sen hänen puolestaan. Hän rauhoittui heti. Siinä se läsnäolo taas oli. 

“Ikäihmisissä on elämänviisautta ja huumoria” 

Pitkän uran aikana Riitta on oppinut, että hoitotyössä ongelmat ratkotaan yhdessä. 

– Sanon aina, että ei ole ongelmia, on ratkaisuja. Se auttaa suhtautumaan kaikkeen rakentavasti. Työtä voi tehdä myös luovasti: olen itse löytänyt spontaaniuden iän myötä ja saatan laulaa asukkaille, vaikka ennen ajattelin, etten osaa laulaa yhtään.  

Voutilakeskuksesta Riitta kiittelee yhteisöllisyyttä. Myös yhteistyö kotisairaalan liikkuvan yksikön Gerbiilin kanssa on tuonut paljon ja turvaa, kun asukasta ei tarvitse välttämättä lähteä viemään sairaalaan, vaan apu tulee paikan päälle.  

– Gerbiili tulee aina tarvittaessa. Meillä on myös ihana työporukka. Täällä sanotaan joka päivä toiselle “kiitos työpäivästä”. Se on pieni, mutta tärkeä asia. 

Työn ulkopuolella Riitta nauttii hiljaisuudesta, lukemisesta ja käsitöistä. Myös pyöräily pitää kehon ja mielen virkeänä.  

– Se on liikuntaa, mutta myös omaa aikaa – saa ajatukset järjestykseen ennen työpäivää ja sen jälkeen. 

Eläkkeelle jäämistä Riitta ei aio edes suunnitella. Kun työterveyslääkäri kysyi viimeksi asiaa, Riitta vastasi, ettei aio jäädä koskaan eläkkeelle. Jos joskus fyysinen työ käy liian raskaaksi, Riitta on jo miettinyt vaihtoehdon. 

– Voin tehdä vapaaehtoistyötä. Ihmisten parissa haluan olla joka tapauksessa. 

– Tämä työ antaa niin paljon, ettei siitä halua päästää irti. Menen töihin joka kerta ilolla – ja lähden hyvillä mielin kotiin. Ikäihmisiltä saa niin paljon elämänviisautta, huumoria ja kiitollisuutta, hän toteaa.