Onnittelut Kulttuurin kummilapsille – Suomen kansallisooppera ja -baletti on vuonna 2026 syntyvien helsinkiläisvauvojen kummitoimija
10.12.2025 09:00:00 EET | Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala | Tiedote
Kulttuurin kummilapsille on vuonna 2026 tarjolla yli tuhat tapahtumaa, joista vastaa noin 30 taide- ja kulttuuritoimijaa. Ensi vuonna syntyvät helsinkiläisvauvat saavat kummitoimijakseen Suomen kansallisoopperan ja -baletin. Kulttuurin kummilapsia on Helsingissä jo yli 16 000.

Kulttuurin kummilapset ovat saaneet nauttia myös kuluvana vuonna runsaasta taide- ja kulttuuritapahtumien kirjosta omassa kotikaupungissaan. Kummitoimijat ovat järjestäneet eri puolilla Helsinkiä yhteensä 988 tapahtumaa, joissa on ollut tarjolla 23 622 paikkaa kummilapsille lähiaikuisineen. Vuonna 2020 ja sen jälkeen syntyneet helsinkiläislapset saavat vuosittain kutsun vähintään kahteen omien kulttuurikummiensa järjestämään tapahtumaan aina siihen saakka, kun lapsi aloittaa koulun.
− Vuonna 2020 käynnistyneellä Kulttuurin kummilapset -toiminnalla on tärkeä rooli helsinkiläislasten tutustuessa taiteen ja kulttuurin maailmaan. Tästä kertoo muun muassa se, että kummilapsia on rekisteröity mukaan toimintaan jo huikeat yli 16 000. Toiminnan vakiinnuttaminen on kirjattu tuoreeseen kaupunkistrategiaan vuosille 2025–2029, jotta jokainen helsinkiläislapsi pääsee jatkossakin osalliseksi monipuolisista kulttuuritapahtumista, kertoo toimialajohtaja Juha Ahonen Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalta.
Uusimpana kummitoimijana aloittaa Suomen kansallisooppera ja -baletti, josta tulee vuonna 2026 syntyvien helsinkiläislasten kulttuurikummi.
− Odotamme kummitoimijuutta innolla ja olemme luoneet uusia sisältöjä perheen pienimpiä ajatellen. Tarjontamme on ollut laajaa ennenkin, mutta tulevalla kaudella panostamme erityisesti vauvoihin. Olemme myös tarkastelleet omia käytäntöjämme lapsiasiakkaiden suhteen ja pyrimme luomaan perheille mahdollisimman sujuvan ja positiivisen asiakaskokemuksen, Kansallisoopperan ja -baletin tuotantopäällikkö Marjo Tuomi kertoo.
Ensimmäiset Kansallisoopperan ja -baletin kummitapahtumat sijoittuvat Helsingin kaupungin leikkipuistoihin, joten uudet vauvojen sisällöt on luotu juuri kyseiseen ympäristöön.
− Keväällä ja syksyllä 2026 tarjoamme pienille kummilapsillemme Joutsenlampi-teemaisen vauvatuokion, jossa vauvat ja aikuiset pääsevät viettämään yhteisen hetken iki-ihanan balettiklassikon musiikin tahdissa. Haluamme tarjota rentouttavan ja positiivisen tuokion, joka on suunniteltu vauvojen tarpeet huomioiden, Tuomi paljastaa.
Syksyllä Kansallisooppera ja -baletti tarjoaa kummilapsilleen lisäksi uuden kehtolaulutyöpajan, jossa aikuinen pääsee luomaan vauvalle oman henkilökohtaisen kehtolaulun ammattilaisten opastuksella.
Vuonna 2026 Kulttuurin kummilapsille järjestetään kaiken kaikkiaan yli tuhat maksutonta, lapsen kehitysvaiheen mukaisesti räätälöityä tapahtumaa. Tämän myötä osallistumispaikkoja on tarjolla noin 31 000. Vuonna 2020 ja sen jälkeen syntyneet, Helsingissä asuvat lapset voi ilmoittaa mukaan toimintaan Kulttuurin kummilasten verkkosivuilla.
Muut kummitoimijat lapsen syntymävuoden mukaan
2025: HAM Helsingin taidemuseo, Amos Rex, Kansallisgalleria eli Ateneumin taidemuseo, Nykytaiteen museo Kiasma ja Sinebrychoffin taidemuseo, UMO Helsinki Jazz Orchestra sekä Sointi Jazz Orchestra
2024: Helsingin kirjasto- ja liikuntapalvelut, Circo Aereo
2023: Arkkitehtuuri- ja designmuseo, Helsingin kaupunginmuseo, Suomen kansallismuseo, Suomen kulttuuriperintökasvatuksen seura ja Tiedemuseo Liekki
2022: Cirko - Uuden sirkuksen keskus, Hotelli- ja ravintolamuseo, Suomen valokuvataiteen museo, Tanssin talo, Tanssiteatteri Hurjaruuth ja Teatterimuseo
2021: Helsingin Kaupunginteatteri, Suomen Kansallisteatteri, Svenska Teatern, Teatteri ILMI Ö., Q-teatteri ja Nukketeatteri Sampo
2020: Helsingin kaupunginorkesteri
Kulttuurin kummilapset -palvelua hallinnoi Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala, ja sitä tukee Jane ja Aatos Erkon säätiö.
Yhteyshenkilöt
Laura AralaerityissuunnittelijaHelsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Puh:040 162 6387laura.arala@hel.fiKuvat

Linkit
Helsinki on elämyksellinen ja vetovoimainen kaupunki täynnä tekemistä ja osallistumisen mahdollisuuksia. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tarjoaa kaupungin asukkaille ja vierailijoille vuodessa yli 20 miljoonaa kokemusta – taidetta, tapahtumia, kursseja, harrastuksia, tiloja, ulkoilualueita ja palveluja liikkumiseen sekä tukea kulttuurille ja kansalaistoiminnalle.
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala muodostuu viidestä palvelukokonaisuudesta: kirjasto, kulttuuri, liikunta, nuoriso ja hallinto. Toimialan 1 800 työntekijää ylläpitää ja parantaa helsinkiläisten mahdollisuuksia hyvään elämään ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Helsingissä on helppoa ja houkuttelevaa lähteä liikkeelle. Joka päivä.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Ennakkotiedote: Nuorisojaosto käsittelee 15.9. nuorisotyön avustuksia ja vuoden nuorisotyöllistä tekoa11.9.2026 08:55:52 EEST | Tiedote
Nuorisojaoston kokouksen 15.9.2026 esityslista on julkaistu. Nuorisojaoston esityslistalla ovat vuoden 2026 toiminta-avustukset sekä vuoden nuorisotyöllinen teko 2026 -palkinto. Lisäksi jaosto käsittelee useita projekti- ja starttiavustushakemuksia.
Viikin väistötilakirjasto avaa ovensa syyskuun puolivälissä9.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Viikin kirjasto Helsingissä suljettiin heinäkuussa laajan vesivahingon vuoksi. Kirjaston palvelut jatkuvat 14.9. alkaen väistötilassa, jossa asiakkaiden käytössä ovat kirjaston keskeiset palvelut remontin ajan.
Viks bibliotek öppnas i tillfälliga lokaler i mitten av september9.9.2026 07:59:00 EEST | Pressmeddelande
Viks bibliotek stängdes i juli på grund av en omfattande vattenskada. Bibliotekets tjänster fortsätter från och med den 14 september i tillfälliga lokaler, där kunderna har tillgång till bibliotekets centrala tjänster under renoveringen.
Päätöstiedote: kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 8.9.20268.9.2026 18:27:12 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan 8.9.2026 kokouksen päätöstiedote on julkaistu. Lautakunta käsitteli muun muassa kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan vuoden 2027 talousarvioehdotusta, kulttuurin ja liikunnan laitosavustuksia sekä liikuntapaikkojen ja ulkoilualueiden rakentamisohjelmaa vuosille 2027–2035.
Ennakkotiedote: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 8.9.20267.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokouksen 8.9.2026 esityslista on julkaistu. Kokouksessa käsitellään muun muassa kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan vuoden 2027 talousarvioehdotusta, liikuntapaikkojen ja ulkoilualueiden rakentamisohjelmaa vuosille 2027–2035, kulttuurin ja liikunnan laitosavustuksia vuodelle 2027 sekä koulujen tilapäismajoitusten uusia jakoperusteita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme