Mobiilivarmenteen käyttö kasvaa ennätysvauhtia – Telialla lähes 3 miljoonaa vahvaa tunnistautumista marraskuussa
9.12.2025 10:30:00 EET | Telia Finland Oyj | Tiedote
Telian asiakkaiden mobiilivarmenteen käyttö kasvoi kuluneen vuoden aikana poikkeuksellisen voimakkaasti. Sekä aktiivisten käyttäjien määrä että mobiilivarmenteella tehdyt tunnistautumiset ovat kasvaneet merkittävästi.

Marraskuussa nähtiin kaikkien aikojen vilkkain kuukausi mobiilivarmenteen käytössä, jota selittävät osaltaan veroilmoitukset ja Black Friday -ostokset.
”Mobiilivarmenteen käyttö kasvaa erityisesti suomalaisia koskettavien sesonkien mukana. Marraskuu oli palvelumme kaikkien aikojen vilkkain kuukausi lähes 3 miljoonalla vahvalla tunnistautumisella verkkopalveluihin”, kertoo Telian mobiililiiketoimintojen johtaja Tuukka Tolonen.
Kuluneen vuoden aikana mobiilivarmenteella tehtyjen tunnistautumisten määrä on kasvanut 60 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Samaan aikaan myös aktiivisten käyttäjien määrä on kasvussa.
”Mobiilivarmenne on noussut asiakkaidemme keskuudessa tärkeäksi arjen digityökaluksi verkkopalveluissa asioimiseen. Aktiivisten käyttäjien määrä on kasvanut kuluneen vuoden aikana jopa 25 prosenttia”, avaa Tolonen.
Vuoden 2026 alussa voimaan astuva lainsäädäntö tuo muutoksen viranomaisten viestintään. Suomi.fi-viestit otetaan käyttöön automaattisesti kaikille täysi-ikäisille, jotka tunnistautuvat ensimmäisen kerran vuoden aikana johonkin viranomaisen sähköiseen verkkopalveluun.
”Arvioimme, että uudistus lisää mobiilivarmenteen käyttöä ja tunnistautumisten määrää ensi vuonna. Mobiilivarmenne tarjoaa suomalaisille helpon tavan tunnistautua Suomi.fi-palveluun lukemaan viranomaispostia”, Tolonen toteaa.
Mobiilivarmenne on Telian liittymäasiakkaille maksuton lisäpalvelu.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viestintä, Telia
Puh:02040 54000communications-fi@telia.fiLinkit
Telia on teknologiayhtiö, joka tarjoaa tietoliikenne-, IT- ja digipalveluita miljoonille kuluttaja- ja yritysasiakkaille sekä julkishallinnolle. Telialla on Suomessa noin 3300 työntekijää, ja asiakkaillamme on eri palveluissamme lähes 4,4 miljoonaa liittymää. Turvallisuus on kaiken toimintamme lähtökohta. Telia vahvistaa kriittistä infrastruktuuria investoimalla Suomeen vuosittain noin 200 miljoonaa euroa koko maan kattaviin tietoliikenneverkkoihin ja turvallisiin ICT-palveluihin.
Telia Finland on osa Telia Companya, joka toimii Pohjoismaissa ja Baltiassa. Telia Companyn liikevaihto oli vuonna 2024 oli 8 miljardia euroa. Yhtiö on sitoutunut saavuttamaan nettonollapäästöt koko arvoketjussaan vuoteen 2040 mennessä.
Katso lisää: www.telia.fi/medialle, X: @teliafinland, LinkedIn: @Telia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Telia Finland Oyj
Näistä maista matkustettiin Suomeen kesällä – suurimmat nousijat Hollanti, Espanja ja Ranska11.9.2026 09:12:34 EEST | Tiedote
Telian matkapuhelinverkkoon liittyneiden ulkomaisten matkailijoiden määrä kasvoi kesällä useista Euroopan maista. Voimakkainta kasvu oli Hollannista, Espanjasta ja Ranskasta saapuneissa matkailijoissa. Samalla turistien mobiilidatan käyttö Suomessa jatkoi kasvuaan.
Yritysjohtajat: joka neljännellä yrityksellä huonosti aikaa ja resursseja tulevien tietoturvahaasteiden ratkaisemiseen2.9.2026 11:30:33 EEST | Tiedote
Erityisesti yritysten ylimmässä johdossa kannetaan huolta tulevaisuuden tietoturvahaasteista. Yli puolet yritysjohtajista on vähintään kuukausittain huolissaan vakavista tietoturvatapahtumista, kertoo Telian tutkimus.
Koulujen aloitus vauhditti puhelinmyyntiä elokuussa – Apple iPhone 17 nousi myydyimmäksi puhelimeksi1.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Elokuussa Telian myyntitilastoissa korostui Applen lippulaivapuhelinten suosio, kun taas Androideissa koulujen alku vauhditti edullisempien mallien myyntiä. Älykelloissa lasten kellopuhelinten kysyntä jatkui vahvana.
Telia parantaa mobiilivarmenteen turvallisuutta entisestään31.8.2026 11:31:48 EEST | Tiedote
Mobiilivarmenteen käyttöönotosta tulee syyskuun alussa aiempaa turvallisempaa, kun Telia ottaa käyttöön lisävarmennuksen. Muutoksen tavoitteena on estää tehokkaasti mobiilivarmenteen käyttöönottoon liittyviä petoksia.
Telia ja ja Insta yhteistyöhön kriittisten asiakkaiden turvallisuusluokitellun tiedon suojaamiseksi28.8.2026 09:06:24 EEST | Tiedote
Insta ja Telia tarjoavat yhdessä palvelukokonaisuutta, joka yhdistää turvallisuusluokitellut konesaliympäristöt, suojatut tietoliikenneyhteydet ja hallitun tiedonsiirron eri turvallisuustasojen välillä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme