Oppositioryhmät: Hallituksen apteekkilaissa edelleen epäselvyyksiä suhteessa perustuslakiin – täysistunto ei voi käsitellä lakia
9.12.2025 13:19:47 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
SDP:n, Keskustan, Vasemmistoliiton, Vihreiden ja Liike Nytin eduskuntaryhmät vaativat, että hallituksen esitys HE 111/2025 vp apteekkitoimintaa koskevan lainsäädännön muuttamiseksi lähetetään välittömästi uudelleen perustuslakivaliokunnan arvioitavaksi, sillä asiantuntijakuulemisten pohjalta esitys sisältää edelleen perustuslaillisia ongelmia ja sen perustuslainmukaisuus on epäselvä. Eduskunnan työjärjestyksen mukaan tällainen esitys on lähetettävä perustuslakivaliokunnan arvioitavaksi. Esitystä ei voi tätä ennen tuoda päätöksentekoon eduskunnan täysistuntoon.

Perustuslakivaliokunta edellytti lausunnossaan (PeVL 46/2025 vp), että sosiaali- ja terveysvaliokunta korjaa esityksen niin, että lääkkeiden hinnoista tehdyt toimenpiteet eivät johda osaa apteekeista kannattamattomaan toimintaan. Ministeriön vastineeksi esittämä apteekkiveroasteikon muutos ei asiantuntija-arvioiden mukaan riitä poistamaan alkuperäisiä valtiosääntöoikeudellisia ongelmia. Valiokunnan kuulemat asiantuntijat pitivät ministeriön arvioita epäluotettavina, ja merkittävä osa heistä arvioi, että esitys vaarantaisi apteekkiverkoston toimivuuden ja siten huoltovarmuuden.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuulemat valtiosääntöoikeuden asiantuntijat eivät olleet yksimielisiä muutetun lakiesityksen perustuslainmukaisuudesta. Valtiosääntöoikeuden asiantuntijoista professori Veli-Pekka Viljanen arvioi, ettei esitystä ole korjattu riittävästi, eikä se edelleenkään täytä perustuslain vaatimuksia omaisuudensuojan ja elinkeinovapauden osalta. Hän katsoi, että muutettu esitys tulisi tämän vuoksi saattaa uudelleen perustuslakivaliokunnassa arvioitavaksi. Oppositioryhmät huomauttavat, että perustuslakivaliokunta perusti alkuperäistä hallituksen esitystä koskevan kriittisen kantansa pitkälti juuri Viljasen arvioihin.
Eduskunnan työjärjestys edellyttää selkeästi, että jos valiokunnassa käsiteltävän lakiehdotuksen perustuslainmukaisuudesta on epäselvyyttä, valiokunnan tulee pyytää asiasta lausunto perustuslakivaliokunnalta (TJ 38 § 2 mom.). Sosiaali- ja terveysvaliokunnalla ei ole toimivaltaa ratkaista kysymystä esityksen perustuslainmukaisuudesta. Tästä huolimatta sosiaali- ja terveysvaliokunta päätti äänestyspäätöksellä edetä ilman uutta lausuntoa, vaikka asiantuntijat toivat esiin, ettei perustuslakivaliokunnan aiemmin osoittamaa ongelmaa ole korjattu.
Eduskunnalle ei voida tuoda käsiteltäväksi perustuslainvastaista lakia. Tästä syystä oppositioryhmät edellyttävät, että hallituksen esitys apteekkitoiminnan muutoksista palautetaan välittömästi perustuslakivaliokunnan uuteen arviointiin. Perustuslainvastaisuutta ei voida sivuuttaa äänestyksellä. Eduskunnan työjärjestys ja perustuslaki ovat selvät: epäselvissä tilanteissa asia on vietävä perustuslakivaliokunnan arvioitavaksi. Näin ei nyt toimittu, ja se on vakava virhe.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiina RytkyViestintäpäällikköSosialidemokraattinen eduskuntaryhmä
Puh:0401696828tiina.rytky@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Piritta Rantanen: Hallitus nostaa sairastamisen hintaa – pienituloiset maksavat laskun10.9.2026 16:52:52 EEST | Tiedote
Hallitus korottaa jälleen terveydenhuollon asiakasmaksuja tilanteessa, jossa hoitoon pääsy on jo vaikeutunut. SDP kansanedustaja Piritta Rantanen pitää kehitystä kohtuuttomana erityisesti pienituloisten ja paljon hoitoa tarvitsevien kannalta.
SDP:n Marko Asell kysyy hallitukselta: Kuka maksaa datakeskusten kasvavan sähkönkulutuksen?10.9.2026 14:55:40 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Marko Asell (sd.) vaatii hallitukselta toimia, joilla varmistetaan sähkön riittävyys ja kohtuullinen hinta datakeskusten sähkönkulutuksen kasvaessa. Asell on jättänyt aiheesta kirjallisen kysymyksen hallitukselle.
SDP:n Eveliina Heinäluoma ja Paula Werning: Esteettisten hoitojen ongelmat tiedetty jo vuosia – miksi toimia vasta nyt?10.9.2026 14:15:25 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustajat Eveliina Heinäluoma ja Paula Werning vaativat hallitukselta ripeitä toimia esteettisten pistoshoitojen ja muiden esteettisten hoitojen potilasturvallisuuden varmistamiseksi. Edustajat nostivat asian esiin jo vuonna 2024 jättämällään kirjallisella kysymyksellä.
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Aso-järjestelmää on kehitettävä, ei ajettava alas9.9.2026 14:59:12 EEST | Tiedote
– On hyvä, että hallitus pyrkii vapauttamaan tyhjeneviä tai rahoitusongelmista kärsiviä yksittäisiä asumisoikeustaloja omistus- tai vuokra-asumiseen, mutta valtion aso-rakentamisen lakkauttaminen on liian pitkälle menevä toimi ja kaventaa kohtuuhintaisten asuntojen tarjontaa. Asumisoikeusasuntojen tarve ei ole kadonnut mihinkään, joten järjestelmää on kehitettävä, ei ajettava alas, huomauttaa ympäristövaliokunnan jäsen, kansanedustaja Eveliina Heinäluoma (sd.).
SDP:n Eloranta: PISA-tulosten laskun kääntäminen vaatii vahvempaa otetta8.9.2026 15:37:53 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta on erittäin huolissaan Suomen PISA-tulosten laskun jatkumisesta edelleen. Erityisesti lukutaidon taso huolestuttaa, sillä heikkoja lukijoita on jo yli neljännes suomalaisnuorista ja pojista noin joka kolmannes. Hänen mukaansa tilanteeseen ei ole helppoja ja nopeita ratkaisuja, vaan oppimistulosten parantaminen vaatii pitkäjänteistä työtä ja monipuolisia toimia. Elorannan mukaan seuraavan hallituksen tulee nostaa tavoitteeksi ”Lukeva Suomi”, sillä lukutaito on pohjana kaikelle muulle oppimiselle ja yhteiskunnassa pärjäämiselle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme