Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Päihdetilanne herättää huolta erityisesti nuorten kohdalla
9.12.2025 13:48:09 EET | Päijät-Hämeen hyvinvointialue | Tiedote
Päijät-Hämeessä erityisesti nuorten päihdetilanne huolestuttaa aikuisia ja nuoria. Tieto käy ilmi hyvinvointialueen ja kuntien alkusyksyllä yhteistyönä toteuttamasta kyselystä. Kyselyyn vastasi lähes 6 600 asukasta, joista selkeä enemmistö, noin 4 700 vastaajaa, edusti 10-18 -vuotiaita.
Kyselyllä kartoitettiin näkemyksiä alkoholin, nikotiinituotteiden, rahapelaamisen ja huumausaineiden käytöstä. Tuloksia hyödynnetään ehkäisevän päihdetyön kehittämisessä.
Keskeiset havainnot tuloksista korostavat huolen lisääntyneen
Kuusi tekijää nousi selkeästi esiin vastauksissa.
-
Huoli läheisistä kasvaa: Nuoret ja aikuiset kantavat enemmän huolta läheisten päihteiden käytöstä kuin omastaan. Erityisesti alkoholi, nikotiinituotteet ja rahapelaaminen herättävät huolta.
-
Alaikäisten päihteiden käyttö näkyy: Valtaosa vastaajista on havainnut alaikäisten päihteiden ja sähkösavukkeiden käyttöä sekä välittämistä eri ympäristöissä.
-
Rahapelaaminen lisää huolta: Huoli läheisen rahapelaamisesta on kasvanut molemmissa vastaajaryhmissä.
-
Avoimissa vastauksissa korostui:
-
Päihteiden ja huumeiden käyttö sekä niihin liittyvä rikollisuus (54 %)
-
Nikotiinituotteet, erityisesti nikotiinipussit (25 %)
-
Rahapelaaminen ja peliautomaatit (5 %)
-
Turvattomuus ja epäsiisteys julkisissa tiloissa (21 %)
-
Hoitoon pääsyn vaikeudet ja palvelujen pirstaleisuus (9 %)
- Resurssipula: Ehkäisevään työhön ja hoitoon kaivataan lisää resursseja. Hoitoon pääsy on hidasta ja kuntoutusjaksoja pidetään liian lyhyinä.
- Rahapelilain muutos lisää riskejä: Ensi vuoden alussa voimaan tuleva rahapelilain uudistus ja markkinoiden avautuminen vähitellen ulkomaisille yhtiöille madaltavat pelaamisen kynnystä ja lisäävät haittojen riskiä.
Kuntalaisten listaamiksi tärkeimmiksi vaikutuskeinoiksi päihdetilanteen korjaamiseksi kyselyssä nousivat esimerkin näyttäminen, vapaaehtoistyö, päihdevalistus, nuorten harrastusmahdollisuudet ja varhainen puuttuminen.
Yhteyshenkilöt
Hanna Klingaehkäisevän työn koordinaattori
Puh:044 482 3517hanna.klinga@paijatha.fiPäijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueeseen kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Huolehdimme yli 200 000 asukkaan terveydestä ja turvallisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Aluehallitukselle esitetään yhteistoimintamenettelyjen käynnistämistä osana ensi vuoden talousarviovalmistelua14.9.2026 14:44:06 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialue esittää yhteistoimintamenettelyjen käynnistämistä osana vuoden 2027 talousarvion valmistelua.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Kausirokotukset yli 65-vuotiaille ja riskiryhmiin kuuluville alkavat marraskuun alussa4.9.2026 14:10:13 EEST | Tiedote
Maksuttomat influenssa- ja koronarokotukset käynnistyvät Päijät-Hämeen hyvinvointialueella marraskuun ensimmäisellä viikolla. Viime vuoden tapaan kummankin rokotuksen saa samalla kertaa omasta sote-keskuksesta. Neuvolaikäiset saavat rokotukset neuvolakäynneillä, koululaiset kouluterveydenhuollossa ja kotihoidon asiakkaat kotihoidon kautta.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Lähiluonto kutsuu liikkeelle syyskuussa – kampanja kannustaa päijäthämäläisiä pysähtymään luonnon äärelle2.9.2026 14:54:48 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeessä käynnistyy 7. syyskuuta lähiluonnon hyvinvointivaikutuksiin keskittyvä viestintäkampanja. Viikon kestävä viestinnällinen tempaus kannustaa asukkaita viettämään aikaa lähiluonnossa, liikkumaan ulkona ja kokemaan ympäristöä kaikilla aisteilla.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Jälkihuollon nuorten perusasteen opintojen suorittamista halutaan tukea1.9.2026 08:37:51 EEST | Tiedote
Täysi-ikäinen lastensuojelun jälkihuollossa oleva nuori voi suorittaa peruskoulun opintonsa loppuun ilman opintolainaa Päijät-Hämeessä.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Asiakasmaksuihin muutoksia vuonna 202731.8.2026 13:51:40 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialue valmistelee parhaillaan tulevan vuoden talousarviota. Valmistelun yhteydessä määritellään myös vuoden 2027 asiakasmaksut. Asiakkaille keskeisimmät muutokset koskevat digitaalisia palveluja sekä uusia valtakunnallisesti käyttöön tulevia terveydenhuollon maksuja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme