Kreatella vaativien sillanrakennustöiden vuosi: Poikkeuksellinen tunkkaus Tampereella ja useita sillansiirtoja eri puolilla Suomea
10.12.2025 08:30:38 EET | Kreate Group Oyj | Tiedote
Vuosi 2025 tarjosi Kreatelle useita teknisesti vaativia siltaprojekteja, joissa työt etenivät tunkkaus- ja siirtotekniikoita hyödyntäen. Tampereen henkilöratapiha -hankkeessa tunkattiin Ratapihankadun silta yli metrin verran alaspäin tiiviissä kaupunkiympäristössä. Lisäksi Kreate toteutti useita merkittäviä sivuttaissuuntaisia sillansiirtoja eri puolilla maata, kuten valtatien 4 yläpuolella sijaitsevan Lehmisuon sillan Oulussa, kaksi ratasiltaa Ylivieskassa ja alikulkusillan Suomen vilkkaimmalla rataosalla osana Helsinki–Riihimäki-ratahanketta.

Tampereen rautatieaseman vieressä sijaitseva Ratapihankadun silta tunkattiin 1,12 metriä alaspäin lopulliseen sijaintiinsa. Työvaiheesta tekee poikkeuksellisen se, että yleensä siltaa lasketaan tunkkaamalla muutamista senteistä kymmeniin sentteihin.
Sillan alittavan ratikan suojarakenteiden vuoksi sillan muotti jouduttiin rakentamaan yli metrin lopullista sijaintia korkeammalle. Valettu silta laskettiin kahdeksasta tunkkauspisteestä onnistuneesti maatukien ja pilaireiden päällä olevien laakereiden varaan.
– Näin isoja paikan päällä suoritettavia tunkkauksia ei ihan joka vuosi tule vastaan. Seurasimme kannen liikettä reaaliajassa monitorointilaitteistolla ja silta laskeutui suunnitellusti lopulliseen korkeuteensa, kuvailee työnjohtaja Jere Vesanen Kreatelta.
Tunkattu silta on 62 metriä pitkä, 15 metriä leveä ja paksuutta sillä on lähes 1,5 metriä. Sillan kokonaispaino on hieman yli 3 000 tonnia. Tiivis kaupunkiympäristö tuo oman haasteensa Ratapihankadun sillan työvaiheisiin, jotka etenevät vilkas ratikka- ja autoliikenne huomioiden.
Tampereen henkilöratapiha -hankkeeseen kuuluva Ratapihankadun silta on ensimmäinen viidestä Itsenäisyydenkadun alikulun ylittävästä uusittavasta sillasta. Se mahdollistaa osaltaan uuden matkaterminaalin rakentamisen rautatieaseman yhteyteen.
Lehmisuon silta Oulussa on yksi Suomen suurimmista siirtokohteista
Massiivisin tänä vuonna Kreaten siirtotekniikalla uusimista silloista on Lehmisuon alikulkusilta Oulun Haukiputaalla.
Siirtomenetelmällä rakennettavat sillat rakennetaan vanhan sillan viereen, minkä jälkeen rataliikennekatkon aikana vanha silta puretaan ja uusi silta siirretään paikoilleen. Haukiputaalla tämä vaakasuuntainen siirto toteutettiin tunkkaamalla ja liu’uttamalla silta siirtoratoja pitkin valtatien 4 ylle Oulun ja Laurilan välisellä rataosalla.
Uusi kaukalopalkkisilta on 97,5 metriä pitkä ja painaa noin 3 600 tonnia, mikä tekee siitä yhden suurimmista tunkkaamalla siirretyistä silloista Suomessa.
– Haastavuutta lisäsivät sähköistetyn ratasillan vinottainen ylitys vilkasliikenteisen valtatien päällä sekä maaperän haasteet. Uutta siltaa rakennettaessa varauduttiin myös valtatien laajentamiseen nelikaistaiseksi, kertoo rakennuspäällikkö Ari Välimaa Kreatelta.
Lehmisuon alikulkusillan uusiminen on osa Oulu–Laurila-suunnitteluhanketta, joka kuuluu Euroopan laajuiseen Euroopan unionin määrittelemään liikenteen ydinverkkoon eli TEN-T-verkkoon.
Siirretyt sillat parantavat tasoristeysturvallisuutta ja radan toimintavarmuutta
Perinteiseen paikan päällä tehtävään sillanrakentamiseen verrattuna siirtomenetelmällä liikennehaitat jäävät pienemmiksi. Tämän vuoksi sitä suositaan erityisesti rautateillä, jossa sijaitsevat myös Mäntyniemen alikulkusilta ja Lohitien alikulkukäytävä.
Ylivieskalaissiltojen rakentaminen eteni samanaikaisesti työmailla ja varsinaiset siirrot toteutettiin elo–syyskuussa kumpikin oman 24 tunnin rataliikennekatkon aikana.
Sillat kuuluvat osaksi Väyläviraston Ylivieska–Iisalmi-rataosan tasoristeysturvallisuutta parantavaa hanketta.
Kreaten tämän rakentamiskauden ensimmäinen siirtotekniikalla toteutettu silta löytyy puolestaan Helsinki-Riihimäki-ratahankkeelta Järvenpäästä, jossa siirrettiin Ainolan aseman lännen puoleinen alikulku.
– Siirtoradat ja niiden mallit suunniteltiin oman talon sisällä, mikä nopeutti työvaiheita ja paransi toteutuksen tarkkuutta. Mallinnuksesta saatu hyöty näkyi konkreettisesti siirtoon liittyvissä työvaiheissa Suomen vilkkaimmalla rataosuudella, iloitsee työmaapäällikkö Hannu Helenius Kreatelta.
24 metriä pitkä, 19 metriä leveä ja noin 900 tonnia painava silta siirrettiin onnistuneesti pitkin siirtoratoja, joista osa perustettiin paalujen varaan ja osa urakassa rakennetun porapaaluseinän varaan. samanaikaisesti
Kreate urakoi Helsinki–Riihimäki-hankkeella useassa urakassa parantaen pääradan toimintavarmuutta ja mahdollistaen henkilöliikenteen lisäämisen.
Siltojen erikoisosaamisella ja innovatiivisilla ratkaisuilla vuoteen 2026
Siirtomenetelmällä ja tunkkauksella toteutettavat sillat ovat teknisesti haastavia projekteja, joissa onnistuminen edellyttää huolellista ennakkosuunnittelua, tarkkaa aikataulutusta ja tehokasta erikoiskalustoa.
– Olemme kehittäneet prosessejamme ja kouluttaneet henkilöstöämme määrätietoisesti, mikä näkyy työmailla. Osaavan henkilöstön ja monipuolisen kaluston ansiosta meillä on kyky toteuttaa useita vaativia siirtoja ja tunkkauksia saman rakentamiskauden aikana. Nämä osaltaan vaikuttavat siihen, että olemme sillanrakentamisen edelläkävijä Suomessa, toteaa sillanrakentamisen ja -korjaamisen johtaja Antti Kokkonen Kreatelta.
Myös tuleva vuosi 2026 tuo yhtiölle monella tapaa teknisesti haastavia siltaprojekteja.
Esimerkiksi Helsingissä Junatien metrosillan uusimisessa korostuvat innovatiiviset ratkaisut ja kehitysideat meneillään olevasta kehitysvaiheesta lähtien. Tarkkaa suunnittelua ja erikoisosaamista vaatii myös Kreaten marraskuussa voittama Kurkela–Kuusisto-hanke, jossa Kaarinan ja Turunmaan saariston tieyhteyksien lisäksi rakennetaan tai uusitaan yhteensä yhdeksän siltaa. Niistä suurin on Kuusistonsalmen ylle rakennettava uusi lähes 400 metriä pitkä Auvaisbergin silta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti KokkonenYksikönjohtaja, sillanrakentaminen ja -korjausKreate Oy
Puh:+358 50 575 5647antti.kokkonen@kreate.fiKirsi-Marjut DickmanViestintäpäällikköKreate Oy
Haastattelu- ja materiaalipyynnöt
Kuvat




Tietoja julkaisijasta
Kreate Group on Suomen johtavia infrarakentajia. Yhtiö tarjoaa ratkaisuja siltoihin, teihin ja ratoihin, ympäristö- ja pohjarakentamiseen, kiertotalouteen sekä geoteknisiin tarpeisiin. Vaativien kohteiden erikoisosaaja panostaa kokonaisvaltaiseen laatuun ja kustannustehokkuuteen. Konsernin liikevaihto vuonna 2024 oli 275 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää yli 500 henkilöä. Kreate Group on listattu Nasdaq Helsinkiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kreate Group Oyj
Kreate mukaan Valtioneuvoston linnan peruskorjaushankkeeseen10.9.2026 09:15:00 EEST | Tiedote
Kreate on allekirjoittanut Consti Korjausrakentaminen Oy:n kanssa sopimuksen Valtioneuvoston linnan peruskorjaus- ja laajennushankkeen pohjarakennustöistä. Kreate toimii hankkeessa Constin kumppanina. Urakkasummaa ei julkisteta, mutta Kreate kirjaa summan kolmannen vuosineljänneksen tilauskantaansa.
Kreate voitti Kulosaaren metrosillan vaativan korjausurakan – tilauskantaan reilu 8 miljoonaa euroa13.8.2026 10:09:32 EEST | Tiedote
Kreate on allekirjoittanut Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen kanssa 8,2 miljoonan euron sopimuksen Kulosaaren metrosillan korjausurakasta Helsingissä. Kalasataman ja Kulosaaren asemien välissä sijaitsevalle 420-metriselle vesistösillalle rakennetaan muun muassa perustusten lisätuennat. Rakentamisen vaativuutta lisäävät rajallinen työskentelytila sillan alapuolella, tiivis kaupunkiympäristö sekä nykyisten vedenalaisten rakenteiden laajentaminen. Kyseessä on Kreaten kolmas metroradalla sijaitseva urakka tänä vuonna.
KFS Finland toteuttaa vaativan patohankkeen Pamilon vesivoimalaitoksella – sopimuksen arvo noin 11 miljoonaa euroa15.6.2026 08:55:00 EEST | Tiedote
KFS Finland toteuttaa Vattenfallille Pohjois-Karjalassa sijaitsevan Pamilon vesivoimalaitoksen pato 7:n vahvistamiseen liittyvät työt. Kyseessä on vaativa infrarakentamisen hanke, jossa yhdistyvät patoturvallisuus, kriittisen energiainfrastruktuurin toimintavarmuus ja erikoispohjarakentamisen korkea tekninen osaaminen. Sopimuksen arvo on noin 11 miljoonaa euroa.
Ainutlaatuinen ratanosturi vauhditti ratatöitä Tampereella – näin siirtyy 40 tonnia painava vaihde10.6.2026 13:01:04 EEST | Tiedote
Tampereen henkilöratapihan uudistus etenee. Suurin osa hankkeen ratatöistä valmistui alkukesän ratakatkoissa, ja käyttöön otettiin muun muassa uusi vaihdekuja. Yksi sijainniltaan vaativimmista työvaiheista ajoittui viime viikonloppuun, kun osa noin 40 tonnia painavasta vaihteesta nostettiin keskeltä ratapihaa ainutlaatuisella ratanosturilla.
Kreate käynnistää Äänekosken siltahankkeen rakentamisen – tilauskantaan noin 8,5 miljoonaa euroa4.6.2026 14:50:00 EEST | Tiedote
Kreate käynnistää Äänekosken uuden vesistösillan ja tiejärjestelyjen rakentamisen allekirjoitettuaan reilun 8,5 miljoonan euron toteutusvaiheen sopimuksen Väyläviraston kanssa. Kehitysvaiheen myötä teräspalkkinen liittopalkkisilta vaihtui betonisillaksi. Uuden sillan rakentaminen alkaa kesäkuussa 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme