Ensi keväänä yliopistoon voi hakea opiskelemaan saksaa, ranskaa ja venäjää, vaikka ei olisi aikaisempaa kielitaitoa
10.12.2025 10:07:08 EET | Jyväskylän yliopisto | Tiedote
Yliopistot tekevät merkittävän muutoksen vieraiden kielten opiskeluun: kevään 2026 yhteishaussa voi hakea opiskelemaan saksan, ranskan ja venäjän tutkinto-ohjelmiin ilman aiempaa osaamista kyseisistä kielistä. Uudistuksen tavoitteena on vahvistaa vieraiden kielten ja kulttuurien asiantuntijuutta Suomessa.

Kielten opetus on yksipuolistunut perusopetuksessa ja toisella asteella, ja muiden vieraiden kielten kuin englannin opetus on vähentynyt merkittävästi viime vuosikymmeninä. Opetus jakautuu epätasaisesti paikkakuntien ja alueiden välillä. Tämän takia muiden kielten kuin englannin kouluopiskelu ei ole enää kaikkialla edes mahdollista, ja yhä harvempi on voinut hakea yliopistoon opiskelemaan muita vieraita kieliä. Seurauksena vieraiden kielten asiantuntijoiden määrä on laskenut Suomessa. Monipuolisen kielivarannon merkitys on kriittinen Suomen kansainväliselle asemalle EU:ssa ja muissa kansainvälisissä yhteisöissä.
Jyväskylän yliopiston venäjän kielen ja kulttuurin professori Mika Lähteenmäki toteaa, että kielitaidon yksipuolistuminen luo esteitä alueiden, yhteiskunnan, talouden ja kulttuurin kehittymiselle:
“On ongelmallista, että tällä hetkellä työelämästä eläköityy ikäluokkia, joiden kielitaito on laajempi kuin työelämään tulevilla.”
Kielten tutkinto-ohjelmat saavutettavammiksi
Yliopistojen uudistus toteutuu
-
saksan kielen osalta Helsingin, Jyväskylän, Oulun ja Turun yliopistoissa
-
ranskan kielen osalta Jyväskylän ja Turun yliopistoissa
-
venäjän kielen osalta Jyväskylän yliopistossa.
Åbo Akademi on toiminut jo jonkin aikaa edelläkävijänä, sillä siellä saksan, ranskan ja venäjän tutkinto-ohjelmiin on voinut tähänkin asti hakeutua ilman näiden kielen aiempia kouluopintoja.
Uudet hakuväylät tutkinto-ohjelmiin tulevat ensimmäistä kertaa hakuun kevään 2026 yhteishaussa (10.3.–24.3.2026). Lisää tietoa hakemisesta löytyy sivustolta opintopolku.fi.
Tavoitteena on, että opiskelija saavuttaa riittävän kielitaidon ensimmäisen opiskeluvuoden aikana, minkä jälkeen opiskelija jatkaa perusopintoihin.
Kaikissa yliopistoissa säilyy kuitenkin perinteinen hakuväylä, jota kautta opintoihin voi hakea aiemmin hankitun osaamisen pohjalta. Näissä hakukohteissa edellytetään lukion lyhyttä oppimäärää vastaavaa osaamista kyseisessä kielessä. Aiemmista kieliopinnoista on siis hyötyä yliopisto-opinnoissa.
Opetusyhteistyötä yliopistojen välillä
Uudistuksen lisäksi yliopistot kehittävät opetusyhteistyötä saksan, ranskan ja venäjän kielen tutkinto-ohjelmissa. Opetusyhteistyö toteutetaan ristiinopiskeluverkostojen kautta. Ristiinopiskelu mahdollistaa sen, että opiskelija voi osallistua myös muiden yliopistojen opintojaksoille. Näin opiskelijoilla on entistä laajempi valinnaisten opintojen tarjonta ja erikoistumismahdollisuudet.
Opetusyhteistyöhön osallistuvat kaikki yliopistot, joissa on mahdollista opiskella saksaa, ranskaa tai venäjää pää- tai sivuaineena: Helsingin, Jyväskylän, Itä-Suomen, Oulun, Tampereen ja Turun yliopistot sekä Åbo Akademi.
SARAVE-hanke pilotoi ratkaisuja yhteiskunnan kaventuvaan kielivarantoon
Koulutusuudistus ja ristiinopiskelu on valmisteltu yliopistojen yhteisessä SARAVE-hankkeessa, jolle Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt kolmivuotisen harkinnanvaraisen valtionrahoituksen (2025–2028).
SARAVE-hanketta Lähteenmäen kanssa johtavat Turun yliopiston ranskan kielen professori Marjut Johansson ja Helsingin yliopiston saksan kielen professori Leena Kolehmainen. He korostavat, että kielitaidon yksipuolistuminen on yhteiskunnallinen ongelma.
Lisätietoja:
-
Marjut Johansson, ranskan kielen professori, Turun yliopisto (marjut.johansson@utu.fi)
-
Leena Kolehmainen, saksan kielen professori, Helsingin yliopisto (leena.kolehmainen@helsinki.fi)
-
Mika Lähteenmäki, venäjän kielen ja kulttuurin professori, dekaani, Jyväskylän yliopisto (mika.k.lahteenmaki@jyu.fi)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Reetta KalliolaViestinnän asiantuntija, Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta
Puh:+358504335652reetta.j.kalliola@jyu.fiLinkit
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Aikuiset oppivat vieraan kielen puheäänteitä nopeasti – yhdessä oppiminen voi vauhdittaa oppimista15.9.2026 09:03:14 EEST | Tiedote
Aikuiset voivat oppia vieraan kielen uusia puheäänteitä huomattavasti nopeammin kuin aiemmin on ajateltu. Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa suomenkieliset aikuiset oppivat havaitsemaan mandariinikiinan sävelkulkuja jo neljän tunnin harjoittelun jälkeen. Tulokset viittaavat myös siihen, että toisen oppijan läsnäolo voi tukea oppimista erityisesti sen alkuvaiheessa.
Global Ranking of Academic Subjects 2026: Seitsemän JYU:n tieteenalaa mukana maailman parhaiden joukossa15.9.2026 08:38:12 EEST | Tiedote
Tiistaina 15.9.2026 julkaistussa Shanghai Rankingin eri tieteenalojen kansainvälisessä yliopistovertailussa (Global Ranking of Academic Subjects) Jyväskylän yliopisto sijoittuu sadan parhaan joukkoon kahdessa tieteenalaluokassa.
Työhyvinvoinnin vaikutukset syntyvät vuosien aikana, eivät yksittäisillä tempauksilla14.9.2026 10:37:53 EEST | Tiedote
LitM Antti Äikäs tutki väitöskirjassaan yhdeksän vuoden terveyden edistämisohjelmaa työpaikalla ja havaitsi, että pitkäjänteinen työhyvinvoinnin kehittäminen voi vähentää sairauspoissaoloja sekä tukea työntekijöiden terveyttä ja organisaation taloudellista tulosta.
Jyväskylän yliopisto ja UCLA vahvistavat yhteistyötään aiesopimuksella11.9.2026 11:11:26 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta sekä UCLA:n kasvatuksen ja informaatiotutkimuksen tiedekunta (School of Education and Information Studies) ovat allekirjoittaneet syyskuussa aiesopimuksen, jonka tavoitteena on vahvistaa tiedekuntien välistä kansainvälistä yhteistyötä tutkimuksessa, koulutuksessa ja osaamisen kehittämisessä.
Luokanopettajan aikuiskoulutus ja tietojenkäsittelytiede kiinnostivat syksyn 2026 yhteishaussa11.9.2026 09:10:40 EEST | Tiedote
Syksyn yhteishaku korkeakouluihin päättyi torstaina 10.9.2026. Jyväskylän yliopistossa tänä syksynä viidessä hakukohteessa tarjolla olleisiin 117 opiskelupaikkaan pyrki 621 hakijaa, joilta kertyi hakukohdekohtaisia hakemuksia 683 kappaletta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme