Pirkanmaan hyvinvointialue

Vaikuttavuuden tietojohtaminen Sisä-Suomen yhteistyöalueella -tutkimushanke päättyi

10.12.2025 12:56:12 EET | Pirkanmaan hyvinvointialue | Tiedote

Jaa

Pirkanmaan hyvinvointialueen hallinnoima tutkimushanke jakautui kahteen osa-alueeseen. Kanta-Hämeen hyvinvointialue kehitti hankkeessa uuden vaikuttavuuden arviointimallin tietojohtamisen tueksi, ja SULAVA-hankkeessa tarkasteltiin sosiaalihuollon peruspalvelujen laatua ja vaikuttavuutta. Hanke on nyt päättynyt ja sen tulokset on koottu yhteen.

Tutkimushankkeen tulokset

Kanta-Hämeen hyvinvointialue on kehittänyt uuden tavan arvioida palveluiden vaikuttavuutta systeemitasolla. Työ tuottaa merkittäviä hyötyjä sekä hyvinvointialueiden johtamiselle että asukkaiden palvelupolkujen sujuvoittamiselle. 

Kanta-Hämeen hanke valmistui: uusi vaikuttavuuden arviointimalli käyttöön

SULAVA-hankkeen tutkimus tuotti kokonaiskuvan sosiaalihuollon peruspalveluiden laadusta ja vaikuttavuudesta eri asiakasryhmissä sekä toi esiin keskeisiä kehittämistarpeita.

SULAVA-tutkimus päättyi – mitä opimme sosiaalihuollon palveluista?

Lisäksi hankkeessa toteutettu uramallikokeilu osoitti, että sosiaalityöntekijät voivat yhdistää asiakastyön ja tutkimuksen tuottaen käytännönläheistä tietoa palveluiden kehittämiseen.

Sulava-hanke: Voiko sosiaalityöntekijä tehdä tutkimustyötä? – Kokeilu ja käytäntötutkimukset valmistuivat

Pirkanmaan hyvinvointialue hallinnoi Vaikuttavuuden tietojohtaminen Sisä-Suomen yhteistyöalueella -tutkimushanketta. Tutkimus koostuu kahdesta osasta, vaikuttavuuden tietojohtamisesta ja sosiaalihuollon tutkimuksesta. Tutkimushanke toteutetaan ajalla 1.1.2024 - 31.12.2025, ja siihen osallistuvat Sisä-Suomen yhteistyöalueen hyvinvointialueet, Pirkanmaa, Etelä-Pohjanmaa ja Kanta-Häme, yhdessä sosiaalialan osaamiskeskusten Pikassos Oy ja SONet BOTNIA kanssa. 

Euroopan%20unionin%20lippu.%20Euroopan%20unionin%20rahoittama%20NextGenerationEU.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Pirkanmaan hyvinvointialue

Tarjoamme sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita sekä pelastuspalveluita kaikille pirkanmaalaisille. Toimimme laajasti noin 700 toimipisteessä ja olemme helposti tavoitettavissa myös digitaalisesti. Meillä toimii Suomen toiseksi suurin yliopistollinen sairaala Tays. Tutkimuksella ja koulutuksella tähtäämme tulevaisuuteen, mutta asukkaiden arjessa olemme tässä ja nyt, kaikkina päivinä ja aikoina. Meitä pirhalaisia on noin 20 000,  ja olemmekin Pirkanmaan suurin työyhteisö.

Lisätietoja pirha.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue

Uusi syöpähoito käyttöön Taysissa – tavoitteena, että yhä useampi peräsuolisyöpäpotilas välttää leikkauksen ja avanteen11.9.2026 12:00:00 EEST | Tiedote

Tampereen yliopistollisessa sairaalassa (Tays) on otettu ensimmäisenä Suomessa käyttöön uusi peräsuolisyövän sädehoitomenetelmä. Hoitoa kutsutaan Tampereella tyköhoidoksi, sillä siinä voimakas sädeannos viedään peräsuolen kautta aivan kasvaimen viereen. Tavoitteena on hävittää kasvain niin, että yhä useampi potilas voi välttää suuren leikkauksen ja mahdollisen pysyvän avanteen.

Ikäihmisten palvelujen kysyntä ja tarjonta kasvaneet alkuvuonna – sairaalasta pääsee nyt nopeammin asumispalveluihin7.9.2026 11:09:38 EEST | Tiedote

Asiakkaiden määrä ikäihmisten palveluissa on alkuvuonna kasvanut. Palveluja on vastaavasti lisätty ja monipuolistettu. Sairaalassa ympärivuorokautiseen palveluasumiseen jonottavien määrä on vähentynyt vuodessa 16 prosenttia, selviää aluehallituksen käsittelemistä alkuvuoden seurantatiedoista. Aluehallitus käynnisti maanantaina myös kuntoutuspalvelujen liikkeenluovutuksen valmistelun Tammenlehvä Oy:n kanssa.

Pirkanmaan hyvinvointialueella halutaan puuttua nikotiinin haittoihin7.9.2026 10:42:37 EEST | Tiedote

Vaikka tupakointi on Suomessa saatu laskusuuntaan, nikotiiniriippuvuus ei ole vähentynyt, koska markkinoille on tullut uusia nikotiinituotteita. Nikotiinipussien käyttö on lähes kaksinkertaistunut nuorten keskuudessa kahdessa vuodessa, ja nikotiinin aiheuttamat haitat ovat kasvussa. Pirkanmaan hyvinvointialueella tarjotaan nyt uudenlaista tukea sähkösavukkeiden ja nikotiinituotteiden käyttäjille.

Pitkäniemen sairaala-alueen myynti käynnistymässä3.9.2026 17:41:22 EEST | Tiedote

Pirkanmaan hyvinvointialueen konserni- ja toimitilajaostolle esitetään 8.9. kokouksessa, että hyvinvointialue ryhtyy myymään Nokian Pitkäniemen sairaala-aluetta. Nokialla Pyhäjärven rannalla sijaitseva alue on valtakunnallisesti merkittävä rakennetun ympäristön kokonaisuus, ja osa rakennuksista on suojeltu. Alue esitetään myytäväksi kolmessa osassa: yhtenä isona kokonaisuutena ja kahtena yksittäisenä kohteena. Hyvinvointialueelle jää Pitkäniemeen vammaispalveluiden rakennuksia, jotka se omistaa myös jatkossa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye