Kaupunginvaltuusto hyväksyi satamatunnelin asemakaavan
10.12.2025 20:48:51 EET | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 10. joulukuuta Jätkäsaaresta Länsiväylälle suunnitellun satamatunnelin mahdollistavan asemakaavan.

Satamatunnelin asemakaava ja kaavamuutos mahdollistavat satamaliikenteen käyttöön tulevan tunnelin rakentamisen Jätkäsaaren ja Länsiväylän välille. Kaavaratkaisun myötä Länsisataman liikennettä siirtyy tunneliin, mikä sujuvoittaa maanpäällistä liikennettä ja vähentää sen aiheuttamia haittoja. Tunnelin pohjoisen suuaukon yhteyteen on sijoitettu myös Länsibaana, pyöräliikenteen pääyhteys keskustasta Länsiväylän suuntaan.
Tunnelin toteuttaminen mahdollistaa satamatoimintojen uudelleenjärjestelyn ja useita maankäytön muutoksia kaupungin alueella. Tavoitteena on vahvistaa Helsingin Sataman toimintaedellytyksiä ja satamatoimintojen uudelleenjärjestelyn avulla vapauttaa Eteläsataman alueita kaupunkilaisten kannalta nykyistä mielekkäämpään käyttöön.
Vuoden viimeisessä kokouksessaan kaupunginvaltuusto hyväksyi myös päivitetyn konserniohjeen sekä merkitsi tiedoksi selvityksen vuoden 2024 arviointikertomuksen pohjalta suoritetuista toimenpiteistä.
Kaikki kaupunginvaltuuston päätökset ja mahdolliset äänestykset löytyvät päätöstiedotteesta. Päätöstiedote julkaistaan kaupunginvaltuuston asiakirjat -sivulla.
Seuraavan kerran kaupunginvaltuusto kokoontuu 21. tammikuuta 2026. Kaupunginvaltuuston vuoden 2026 kokouskalenteri löytyy kaupunginvaltuuston sivuilta.
Helsingin kaupunginvaltuusto viettää tänä vuonna 150-vuotisjuhlavuotta. Seuraa juhlavuoden tapahtumia osoitteessa Hel.fi/valtuusto150.
Johanna Snellman
Viestintäasiantuntija
P. 040 843 09 15
johanna.snellman@hel.fi
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Kaupunginhallitus hyväksyi Helsingin uuden ympäristö- ja ilmasto-ohjelmakokonaisuuden7.9.2026 19:09:06 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi 7. syyskuuta kokouksessaan kaupungin uuden ympäristö- ja ilmasto-ohjelmakokonaisuuden vuosille 2026–2029. Lisäksi kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle Länsisataman pikaraitiotien hankesuunnitelman hyväksymistä.
Utvärderingen som Apottis ägare beställde är klar: värderarna rekommenderar effektiverad användning och gemensam utveckling av systemet3.9.2026 13:00:00 EEST | Pressmeddelande
En oberoende utvärdering som HUS-sammanslutningen, Helsingfors stad och Vanda och Kervo välfärdsområde beställde om framtida alternativ för klient- och patientdatasystemet är klar. Värderarna rekommenderar som första alternativ att systemet Apotti utvecklas gemensamt, användningen effektiviseras och att Oy Apotti Ab:s verksamhet utvecklas inom den nuvarande gemensamma ägarstrukturen.
Apotin omistajien tilaama arvio on valmistunut: arvioijat suosittelevat järjestelmän käytön tehostamista ja yhteistä kehittämistä3.9.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
HUS-yhtymän, Helsingin kaupungin sekä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen tilaama riippumaton arvio asiakas- ja potilastietojärjestelmän tulevaisuuden vaihtoehdoista on valmistunut. Ensisijaiseksi etenemisvaihtoehdoksi suositellaan Apotti-järjestelmän yhteistä kehittämistä, käytön tehostamista ja Oy Apotti Ab:n toiminnan kehittämistä nykyisessä yhteisomistuksessa.
Assessment report commissioned by Apotti owners is ready: assessors recommend more efficient use and joint development of the system3.9.2026 13:00:00 EEST | Press release
An independent assessment report on future client and patient data system options is ready. The report was commissioned by the HUS group, the city of Helsinki and the wellbeing services county of Vantaa and Kerava. The recommended primary option involves joint development of the Apotti system, making the system more efficient and improving the operations of Oy Apotti Ab under the current form of joint ownership.
Kansainvälinen muuttoliike on ratkaisevaa Helsingin kaupunkikehityksen kannalta – jäävätkö kansainväliset osaajat Helsinkiin?3.9.2026 12:00:12 EEST | Tiedote
Helsingin väestön kasvu nojaa vahvasti maahanmuuttoon. Tämän seurauksena kaupunki on yhä dynaamisempi, ihmisiä tulee ja menee. Vetovoiman ohella korostuu pitovoima. Etninen ja kulttuurinen moninaisuus lisääntyy ja eriytyy edelleen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme