Onkilahden esteetön luontopolku on avattu kävijöille
10.12.2025 17:03:21 EET | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote
Onkilahden uusi luontopolku on valmistunut ja avattu käyttöön 10. joulukuuta. Polku sijaitsee Onkilahden toimintapuiston läheisyydessä ja tarjoaa esteettömän pääsyn lähiluontoon.

Noin 220 metriä pitkä luontopolku kulkee metsässä Onkilahden toimintapuiston itäpuolella, lähellä hautausmaata ja Paperisiltaa (Putusilta).
Polku on rakennettu metalliritilöistä ja sen molemmilla puolilla on kaiteet, jotka lisäävät turvallisuutta kaikenikäisille käyttäjille. Lemmikit ovat tervetulleita polulle, mutta metalliritilä voi olla pienille tassuille haastava alusta.
Rakentamisessa huomioitiin luonto ja erilaiset käyttäjät
Luontopolun rakentaminen alkoi elokuussa, ja työt tehtiin kaivuutöitä lukuun ottamatta kaupungin viherrakentamisen tiimin omana työnä. Koska toteutus on ollut käsityötä, on ympäröivää luontoa voitu säästää. Esimerkiksi koneita ei ole viety maastoon, vaan metalliritilät on asennettu maahan lyötyjen ruuvipaalujen varaan.
Polku testattiin rakentamisen aikana myös esteettömyyskoordinaatioryhmän kanssa, ja käynnillä esiin nousseita havaintoja on huomioitu lopputuloksessa.
Viimeistelyt valmistuvat alkuvuodesta
Luontopolun varrelle asennetaan alkuvuonna 2026 lisää penkkejä ja opastekylttejä alueen luonnosta. Opasteisiin tulee myös pistekirjoitus.
Alueella ei ole talvikunnossapitoa, mutta mikäli alkutalvi jatkuu lauhana, ehtii luontopolun testaamaan ennen lumen tuloa.
Vaasa on vuoden 2026 European Green Leaf -kaupunki. Euroopan komissio myöntää tunnustuksen vuosittain kaupungeille, jotka edistävät kestävää kehitystä ja tekevät määrätietoisesti työtä ympäristön ja ilmaston hyväksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Piia VainioVastaava hortonomi
Puh:0400959179piia.vainio@vaasa.fiKuvat
Linkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Plankorsningen vid Verkstadsgatan stängs av tillfälligt 10.98.9.2026 13:46:03 EEST | Pressmeddelande
I plankorsningen vid Verkstadsgatan utförs underhållsarbeten, och korsningen är därför stängd över natten torsdag 10.9. Den stängs av kl. 18 och hålls stängd till följande morgon 11.9 kl. 6.00.
Konepajakadun tasoristeys suljetaan tilapäisesti 10.9.8.9.2026 13:45:42 EEST | Tiedote
Konepajakadun tasoristeyksessä tehdään huoltotöitä, minkä vuoksi risteys suljetaan yön ajaksi torstaina 10.9. Sulku alkaa klo 18 ja päättyy seuraavana aamuna 11.9. klo 6.00.
Inbjudan och meddelande: Fotokonstnär Marja Piriläs omfattande utställning Camera Obscura i Kuntsi museum för modern konst – Presskonferensen fre 18.9.2026 kl. 108.9.2026 12:30:11 EEST | Tiedote
INBJUDAN TILL MEDIERNA Välkommen på presskonferensen för utställningen Marja Pirilä – Camera Obscura fredag 18.9.2026 kl. 10 på Kuntsi museum för modern konst, adress Inre hamnen, 65100 Vasa. Närvarande på presskonferensen är konstnär Marja Pirilä och utställningschef Maaria Salo från Vasas museer. Välkommen på utställningens öppna vernissage fredag 18.9 kl. 18–20 på Kuntsi museum för modern konst. Förfrågningar om intervjuer och mer information: Utställningschef Maaria Salo, Vasas museer, tfn +358 40 3537377, maaria.salo@vasa.fi Det går att komma överens om intervjuer efter presskonferensen. Representanter för medierna kan, boka en separat tid för att bekanta sig med utställningen. Infobilder: https://kuvapankki.vaasa.fi/s/o/HJNaZwscjxe4ZWjk MEDDELANDE Fotokonstnär Marja Piriläs omfattande utställning Camera Obscura i Kuntsi museum för modern konst En av den finländska fotokonstens mest framstående namn, Marja Pirilä, presenterar sin omfattande separatutställning Camera Obscura på Kun
Kutsu ja tiedote: Valokuvataiteilija Marja Pirilän laaja Camera Obscura -näyttely Kuntsin modernin taiteen museossa – Tiedotustilaisuus pe 18.9.2026 klo 108.9.2026 12:30:05 EEST | Tiedote
MEDIAKUTSU Tervetuloa Marja Pirilä – Camera Obscura -näyttelyn tiedotustilaisuuteen perjantaina 18.9.2026 klo 10 Kuntsin modernin taiteen museossa, os. Sisäsatama, 65100 Vaasa. Tilaisuudessa ovat paikalla taiteilija Marja Pirilä ja näyttelypäällikkö Maaria Salo Vaasan museoista. Tervetuloa näyttelyn avoimiin avajaisiin perjantaina 18.9. klo 18–20 Kuntsin modernin taiteen museossa. Haastattelumahdollisuudet ja lisätietoa: Näyttelypäällikkö Maaria Salo, Vaasan museot, p. +358 40 3537377, maaria.salo@vaasa.fi Haastatteluita voi sopia tiedotustilaisuuden jälkeen. Median edustajat voivat halutessaan varata erillisen ajan näyttelyyn tutustumista varten. Tiedotuskuvat: https://kuvapankki.vaasa.fi/s/o/HJNaZwscjxe4ZWjk TIEDOTE Valokuvataiteilija Marja Pirilän laaja Camera Obscura -näyttely Kuntsin modernin taiteen museossa Suomalaisen valokuvataiteen keskeisimpiin nimiin kuuluva Marja Pirilä tuo laajan yksityisnäyttelynsä Camera Obscura Kuntsin modernin taiteen museoon. Näyttely on esillä 19.9.
Förnyelsen av salutorget i Vasa går framåt – eventuell byggstart nästa vår4.9.2026 10:08:34 EEST | Pressmeddelande
Förnyelsen av salutorget i Vasa går vidare till godkännande av byggplanen nästa vecka. Det förnyade torget får bland annat nya vistelse- och lekplatser, planteringar och gungor. Byggstarten är planerad till våren 2027, och förnyelsen färdigställs i etapper fram till 2029.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

