STTK-Opiskelijat: Nuorisotyöttömyyden hätähuutoon on vastattava – näennäiset toimet eivät riitä
11.12.2025 09:07:30 EET | STTK ry. | Tiedote
Nuorisotyöttömyys jatkaa kasvuaan, eikä edes korkeakoulutus takaa enää työllistymistä. Erityisen huolestuttavaa on nuorten pitkäaikaistyöttömien määrän nopea kasvu. Määrä on yli kymmenkertaistunut viimeisen 20 vuoden aikana.

Syksyn budjettiriihessä pienen valon nuorisotyöttömyyden vähentämiseksi toi nuorten työllistämisseteli.
”Valitettavasti valon kajastus on tässä tilanteessa todellakin vain pieni. Työllistämissetelillä työllistetään arviolta 3 300–4 400 nuorta, vaikka kohderyhmään kuuluvia alle 24-vuotiaita on yli 13 000. Tarvitaan vahvempia toimia nuorten työllisyyden parantamiseksi. Hallitus on jo heikentänyt koulutuksen rahoitusta – nyt on aika tulla reilusti nuoria vastaan, ei kurjistaa”, toteaa vastavalittu varapuheenjohtaja Julia Väänänen.
Nuorten tulevaisuususko on heikkenemässä, eikä nykyinen politiikka tue nuorten näkymiä työelämässä.
”Kun koulutus ja työllisyysnäkymät heikkenevät, nuorten usko omaan tulevaisuuteensa murenee. Tarvitsemme ratkaisuja, jotka luovat toivoa, eivät lisää epävarmuutta”, painottaa toinen varapuheenjohtaja Pekka Laurila.
STTK-Opiskelijat valitsivat edustajakokouksessaan 10.12. kaksi varapuheenjohtajaa:
- Julia Väänänen (taustaliittona Tehy ry)
- Pekka Laurila (taustaliittona Ammattiliitto Jyty)
Puheenjohtajana jatkaa Lauri Kujala.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lauri KujalapuheenjohtajaSTTK-Opiskelijat
Puh:040 656 9959lauri.kujala@sttk.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 12 jäsenliittoa ja noin 400 000 jäsentä.
Olemme työssämme vastuullisia, oikeudenmukaisia ja rohkeita. Visiomme on hyvinvoiva ja menestyvä työntekijä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta STTK ry.
STTK: Hajautettu eläkejärjestelmä on Suomen työeläkejärjestelmän kulmakivi10.9.2026 08:20:00 EEST | Tiedote
Työeläkejärjestelmän keskeinen kulmakivi on hajautettu hallinto ja toimeenpano. Riskit lisääntyvät huomattavasti, jos noin 300 miljardin eläkerahastoa hallinnoisi vain yksi laitos.
Kansalaiset: Julkisista palveluista ei pidä leikata8.9.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset haluavat, että kattavat julkiset palvelut ja sosiaaliturva ovat jatkossakin hyvinvointivaltion ytimessä. Tämä käy ilmi STTK:n tilaamasta kansalaiskyselystä. Julkisen talouden sopeuttamisen keinoksi kansalaiset valitsevat leikkausten sijaan veronkorotukset.
Palkansaajakeskusjärjestöt: Hyvä arviointiväline ei korvaa palkka-avoimuusdirektiivin toimeenpanon puutteita3.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi uuden mallin työn vaativuuden arviointiin. SAK, Akava ja STTK pitävät mallia tärkeänä välineenä, mutta yksinään se ei pysty korvaamaan palkka-avoimuusdirektiivin kansallisen toimeenpanon puutteita.
Hallitus ei vieläkään ottanut suomalaisten arjen haasteita tosissaan1.9.2026 20:36:32 EEST | Tiedote
Hallitus kertoi viimeisessä budjettiriihessään, että Suomi on saatu jaloilleen. Työttömyyden ja toimeentulon haasteiden kanssa painiskelevien suomalaisten voi olla vaikea uskoa tätä. Valitettavasti budjettiriihen päätökset eivät tarjoa tilanteeseen helpotusta.
STTK: Työajan lyhentäminen voi parantaa jaksamista18.8.2026 06:15:00 EEST | Tiedote
Työajan lyhentäminen voi tarjota ratkaisuja työelämän vaihteleviin kuormitustilanteisiin ja vahvistaa työntekijöiden motivaatiota. Näin arvioi tutkija, valtiotieteiden tohtori Anna Kuokkanen STTK:lle laatimassaan selvityksessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

