Vuoden palveluntuottajaksi valittiin Piia Hämäläinen
11.12.2025 09:47:33 EET | Oma Häme | Tiedote
Oma Häme ostaa vuosittain yli 500 miljoonalla eurolla palveluita ja tavaraa yli 3 000 toimittajalta. Näiden lukujen takana on iso joukko ihmisiä, jotka auttavat hyvinvointialuetta toteuttamaan lakisääteisiä tehtäviä. Vuoden palveluntuottaja -äänestyksellä haluttiin tuoda näkyväksi tätä tärkeää työtä.

Vuoden palveluntuottaja -äänestyksessä Oma Hämeen henkilökunta sai esittää yksittäistä henkilöä tai tiimiä, joka työskentelee yksityisellä palveluntuottajalla. Äänestyksessä tuli perustella miksi juuri nimetty henkilö tai tiimi ansaitsisi Vuoden palveluntuottaja -tittelin annettujen arviointiperusteiden pohjalta.
Arviointiraadin valintaperusteet olivat seuraavat:
- henkilö/tiimi on ylittänyt tilaajan odotukset
- henkilö/tiimi on toiminnallaan helpottanut ja edesauttanut tavoitteidemme saavuttamista
- henkilö/tiimi tuottaa toiminnallaan lisäarvoa hyvinvointialueelle.
Valintaraati päätti valita vuoden palveluntuottajaksi Piia Hämäläisen (Koti- ja hoivapalvelu Piia Hämäläinen). Pia tuottaa Hattulan kunnan alueella kauppa- ja siivouspalveluita kotihoidon asiakkaille.
Valintaraati painotti valinnassa sitä, että Piia Hämäläinen on erittäin suosittu ja käytetyin palveluntuottaja asiakkaiden keskuudessa sekä sitä, että hän tarvittaessa ottaa yhteyttä hyvinvointialueen edustajaan, jos hänellä herää huoli asiakkaasta. Piian tekemä työ on osa palveluketjua, joka mahdollistaa asiakkaiden asumisen kotona.
Piia Hämäläinen palkittiin Yritysfoorumi-tilaisuudessa, johon oli kutsuttu paikalle yrittäjiä. Yritysfoorumi järjestetään yhdessä Hämeen Yrittäjien kanssa.
Kunniamainintoja myönnettiin kolmelle palveluntuottajalle
Valintaraati myönsi myös kolme kunniamainintaa. Alla palkitut sekä perustelut.
Kaisa Narvio, Sweco Finland Oy
”Kaisan tiimi on vienyt erittäin ammattitaitoisesti ja rautaisella otteella Kanta-Hämeen hyvinvointialueen Hämeenlinnan palveluverkkomuutoksen tilasuunnittelua läpi yhdessä hyvinvointialueen ammattilaisten kanssa. Käyttäjät ovat olleet tyytyväisiä Kaisan tiimin työskentelyyn ja kokeneet tulleensa kuulluksi. Hyvinvointialueelle erittäin tärkeä projekti on edennyt aikataulussaan. Tähän tiimiin voi aina luottaa tilanteessa kuin tilanteessa!”
Minna Juuri-Oja, Onnikoti Verka, Mehiläinen Oy
”Minnan kanssa yhteistyön tekeminen on helppoa. Hän on tavoitettavissa ja häneltä saa tukea asiakastilanteissa. Edistää asiakkaiden itsenäistymistä ja tarjoaa palvelua, jonka avulla itsenäistyminen on turvallista ja tavoitteellista. Minna tekee kunnioittavaa ja hyvää yhteistyötä asiakkaiden läheisten kanssa.”
Terhi Suorsa, Kaarnakoti Oy
”Terhi hoitaa asiakkaiden asioita kokonaisvaltaisesti. Hänen kanssaan yhteistyö toimii ja hän hoitaa asiat nopeasti ja upeasti. Häneltä saa kattavan näkemyksen asiakkaan tilanteesta, joka edistää asiakkaan hyvinvointia ja mahdollistaa oikeanlaisen hoidon antamisen.”
Onnea kaikille palkituille ja kiitos yhteistyöstä!
Yhteyshenkilöt
Jouni Sakomaahankinta- ja laadunhallintajohtaja
Puh:040 330 4202jouni.sakomaa@omahame.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Kanta-Hämeen yhteistyötä viedään käytäntöön – kuntakokous kokosi hyte-toimijat yhteen15.9.2026 10:54:57 EEST | Uutinen
Kanta-Hämeen kuntien, hyvinvointialueen, Hämeen liiton ja alueen muiden toimijoiden edustajat kokoontuivat 1. syyskuuta Hämeenlinnaan vuosittaiseen hyte-kuntakokoukseen. Kokouksen keskeisenä aiheena oli tänäkin vuonna yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyössä sekä Kanta-Hämeen kuntien, Hämeen liiton ja hyvinvointialueen strateginen yhteistyösopimus. Strateginen yhteistyösopimus määrittelee yhteisen tekemisen rakenteita ja painopisteitä. Rakenteissa on mukana myös muita hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta edistäviä toimijoita, kuten järjestöt, seurakunnat ja yritykset. Yhteistyön neljä painopistettä ovat hyvinvointia tukeva asuminen, yhteinen tietojohtaminen, varautuminen ja turvallisuus sekä vaikuttava hyvinvointityö. Kokonaisuuteen liittyvät myös alueen houkuttelevuuden ja elinvoiman sekä osaavan työvoiman saatavuuden vahvistaminen. Hyte-kuntakokouksessa painopisteitä vietiin lähemmäs käytännön tekemistä. Osallistavassa työpajatyöskentelyssä koottiin kuntien, hyvinvoin
Uudet monikieliset videot helpottavat maahanmuuttajien tiedonsaantia Oma Hämeen palveluista14.9.2026 10:50:25 EEST | Uutinen
Videoista saa tietoa sote-palveluista sekä terveyteen ja hyvinvointiin liittyvistä asioista.
Oma Häme haastaa koko Kanta-Hämeen liikkeelle Selkäviikolla11.9.2026 09:27:00 EEST | Tiedote
Oma Häme järjestää Selkäviikolla 12.–18.10. Hyvä olo alkaa liikkeestä -kampanjan, joka innostaa Kanta-Hämettä liikkumaan. Kuntien, yritysten ja järjestöjen tuella halutaan aktivoida asukkaita pieniin liikkumisen tekoihin. Kampanja on yhteistyössä Selkäyhdistyksen kanssa ja tavoitteena on hyvinvoinnin lisääminen.
Oma Häme hakee järjestöiltä ehdotuksia valtionavustuksella toteutettaviin hankkeisiin11.9.2026 08:11:49 EEST | Uutinen
Oma Häme avaa syyskuussa haun Kanta-Hämeen järjestöjen hanke-ehdotuksille osana sosiaali- ja terveysministeriön 25 miljoonan euron valtionavustuskokonaisuutta. Haun tarkemmat kriteerit ja sähköinen hakulomake avataan syyskuun puolivälissä. STM myöntää valtionavustusta hyvinvointialueille ja Helsingin kaupungille alueellisen sote-järjestötoiminnan sekä järjestöjen tekemän terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyön kehittämiseen. Valtakunnallinen valtionavustushaku avautuu 11. syyskuuta ja päättyy 26. lokakuuta. Osana hakuprosessia hyvinvointialueet kokoavat oman alueensa järjestöiltä hanke-ehdotuksia ja arvioivat, mitkä niistä vastaavat alueen tarpeisiin. Tämän jälkeen hyvinvointialue hakee valtionavustusta valituille kokonaisuuksille. Hyvinvointialueet voivat määritellä kehittämistyön painopisteet oman toimintaympäristönsä, tarpeidensa ja alueellisen järjestörakenteensa perusteella. Tärkein painotus on strategiayhteydessä Oma Hämeen haussa tullaan painottamaan hanke-ehdotuksen selkeää yht
Huoli kannattaa ottaa puheeksi ajoissa – itsemurhien ehkäisy kuuluu meille kaikille10.9.2026 10:29:48 EEST | Tiedote
Itsemurhien ehkäisypäivänä 10.9. korostetaan, että hankalien tunteiden jakaminen on tärkeää ja avun hakeminen ajoissa voi pelastaa henkiä. Oma Häme ja useat järjestöt tarjoavat matalan kynnyksen tukipalveluita mielenterveyden haasteisiin. Apua on aina saatavilla, eikä huolia tarvitse kantaa yksin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
