Euroopan parlamentin vaalikampanja palkittiin luovuudesta
11.12.2025 13:47:37 EET | Euroopan parlamentti – Suomen-toimisto | Tiedote
Euroopan parlamentin viestintäkampanja ennen vuoden 2024 EU-vaaleja on saanut useita merkittäviä luovan alan palkintoja.
Vuonna 2024 pidettyjen Euroopan parlamentin vaalien viestintäkampanja Käytä ääntäsi on saanut lukuisia kansainvälisiä, eurooppalaisia ja kansallisia palkintoja. Kampanja toteutettiin yhteistyössä NoA | &Co.- ja ICF Next -mainostoimistojen kanssa.
Nimekkäin tunnustus on aiemmin tässä kuussa myönnetty Eurobest-kilpailun Creative Effectiveness Grand Prix -palkinto. Siinä korostettiin kampanjan vahvaa konseptia, Euroopan laajuista merkitystä ja konkreettista vaikutusta demokratiaan osallistumiseen.
Kampanja on aiemmin voittanut kansallisia palkintoja, muun muassa tanskalaisen The True Award -palkinnon (elokuvaohjaus, yli 60 sekunnin elokuva ja roolijako) ja tuomariston Coup de Cœur -palkinnon L’Agence Média de l’Année -kilpailussa (brändisisältö/yritysvastuu). Myöhemmin se voitti kaksi kultaista palkintoa Danish Digital Awards -gaalassa (sisältö ja tarkoitus, järjestöt ja julkinen sektori). Se sai myös useita kansainvälisiä huomionosoituksia, kuten pronssia Clio Awards -gaalassa (käsikirjoittamaton elokuva, luova vaikuttavuus), One Show Gold Pencil -palkinnon (roolijako) sekä D&AD Wood Pencil -palkinnon (roolijako).
Muita merkittäviä palkintoja ovat muun muassa kulta La Nuit des Rois -gaalassa (yritys- ja yhteisöviestintä), kultainen palkinto Deauville Green -festivaalilla (ihmisoikeudet) kultaa Creative Circle Awards Denmark -gaalassa (ansaittu media), Tanskan Rambuk Awards -palkinnot (kampanja, vaikutus) sekä kolme hopeista Effie‑palkintoa Tanskan Effie -gaalassa (brändätty sisältö, voittoa tavoittelematon, tiedotus- ja suhdetoiminta). Kampanja oli loppusuoralla ehdokkaaksi myös vuoden 2025 Cannes Lions International Festival of Creativity -mainosfestivaaleille.
Kampanja toteutettiin kaikissa EU:n 27 jäsenmaassa. Sen näkyvyys ja vaikuttavuus oli merkittävä: 40 prosentin muistettavuus, 339 miljoonaa kokonaista katselukertaa verkossa ja 1,06 miljardia näyttökertaa sekä merkittävä äänestysaktiivisuuden kasvu niiden äänestäjien keskuudessa, jotka muistivat kampanjan. Tämä mahdollisti osaltaan europarlamenttivaalien korkeimman äänestysaktiivisuuden sitten vuoden 1994 vaalien.
Kampanjan keskiössä oli neljän minuutin dokumentti, jossa esiintyi isovanhempia ja heidän lapsenlapsiaan kaikista EU-maista. Heidän käsikirjoittamattomat keskustelunsa vapaudesta, valinnoista ja demokraattisesta vastuusta loivat henkilökohtaisen ja samastuttavan näkökulman Euroopan yhteisiin demokraattisiin arvoihin.
Euroopan parlamentin viestinnän pääosaston pääjohtaja Christian Mangold otti palkinnot vastaan ilolla: ”Tämä tunnustus korostaa todellisiin kokemuksiin perustuvien tarinoiden voimaa ihmisten välisten yhteyksien luomisessa. Käytä ääntäsi muistutti eurooppalaisia siitä, että demokratiaa on suojeltava yhdessä ja että sen tulee periytyä sukupolvelta toiselle. Kun kansalaiset näkevät näissä tarinoissa yhteyden omaan elämäänsä, he näkevät todennäköisemmin myös demokratian arvon.”
Kampanjan toteutuksessa käytetiin täysin integroitua yhdistelmää ostettuja, ansaittuja, jaettuja ja omistettuja tiedotuskanavia. Lisäksi se saavutti merkittävän paljon orgaanista näkyvyyttä, sillä se esitettiin esimerkiksi Cannesin elokuvajuhlilla ja lähes 900 elokuvateatterissa kaikkialla EU:ssa.
Keskeisiä lukuja
- 40 prosentin muistettavuus Euroopassa
- 339 kokonaista katselukertaa verkossa
- 1 051 julkaistua artikkelia
- 22 137 ansaittua televisiolähetystä 397 eri kanavalla
- 43,2 miljoonan euron edestä ansaittua media-arvoa (arvio)
- 45 prosenttia korkeampi äänestysaktiivisuus niiden äänestäjien keskuudessa, jotka muistivat nähneensä kampanjan
- korkein äänestysaktiivisuus vuoden 1994 jälkeen.
Lisätietoa
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pia SiitonenLehdistötiedottaja
Euroopan parlamentin Suomen-toimisto
Roosa PurhonenLehdistötiedottaja
Euroopan parlamentin Suomen-toimisto
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Euroopan parlamentti – Suomen-toimisto
Muistutuskutsu: Suomalaismeppien lehdistötilaisuus Euroopan unionin tilasta keskiviikkona 16.9.14.9.2026 12:37:33 EEST | Kutsu
Tervetuloa suomalaismeppien lehdistötilaisuuteen EU:n tilasta keskiviikkona 16.9. klo 14.45-15.45 Suomen aikaa (klo 13.45-14.45 Strasbourgin aikaa). Tilaisuus järjestetään etäyhteyksin.
Toimittajakutsu: Suomalaismeppien lehdistötilaisuus Euroopan unionin tilasta keskiviikkona 16.9.11.9.2026 16:33:43 EEST | Kutsu
Tervetuloa suomalaismeppien lehdistötilaisuuteen EU:n tilasta keskiviikkona 16.9. klo 14.45-15.45 Suomen aikaa (klo 13.45-14.45 Strasbourgin aikaa). Tilaisuus järjestetään etäyhteyksin.
Europaparlamentet: Sessionsinfo 14-17 september 2026, plenarsammanträde i Strasbourg11.9.2026 12:19:34 EEST | Pressmeddelande
Tillståndet i Europeiska unionen: debatt med Ursula von der Leyen På onsdag klockan 09.00 debatterar EU-kommissionens ordförande Ursula von der Leyen tillståndet i EU 2026 med Europaparlamentets ledamöter. Värna den europeiska demokratin Parlamentet väntas rösta om rekommendationer för att stärka EU:s motståndskraft mot utländsk inblandning och andra hot i en alltmer fientlig global miljö. Kanadas premiärminister Mark Carney talar inför Europaparlamentet På torsdag klockan 11.30 talar Kanadas premiärminister Mark Carney i plenum. Han väntas fokusera på förbindelserna mellan EU och Kanada i en tid präglad av växande geopolitiska spänningar. Övriga ärenden Europaparlamentet debatterar och röstar också om följande ärenden under veckans plenarsammanträde: Mer information Slutgiltigt förslag till föredragningslista Se plenarsammanträdet direkt på nätet Presskonferenser och andra händelser Europaparlamentets multimediecentrum: ljud- och bildmaterial för journalister Europaparlamentets pressm
Euroopan parlamentin täysistunto Strasbourgissa 14.–17.9.2026: istuntokatsaus11.9.2026 12:19:34 EEST | Tiedote
Euroopan parlamentin syyskuun Strasbourgin täysistunnossa (14.–17.9.) mepit keskustelevat keskiviikkona komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenin kanssa Euroopan unionin tilasta, minkä lisäksi Kanadan pääministeri Mark Carney puhuu täysistunnossa torstaina. Mepit keskustelevat ja äänestävät Euroopan demokratian kilpi -erityisvaliokunnan loppuraportista sekä ehdotuksista vahvistaa Euroopan puolustusvalmiutta ja nopeuttaa puolustusinvestointeja. Ceutan tilanne ja EU:n ulkorajojen suojelu on myös esityslistalla.
Muistutuskutsu: Etäpressikahvit suomalaismeppien kanssa perjantaina 11.9. klo 9–1010.9.2026 10:03:33 EEST | Kutsu
Tervetuloa etäyhteyksin järjestettävään toimittajatilaisuuteen perjantaina 11.9. klo 9–10 Suomen aikaa. Tilaisuudessa suomalaismepit kommentoivat Euroopan parlamentin syyskuun täysistunnon aiheita ja vastaavat toimittajien ajankohtaisiin EU-kysymyksiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme