Hämeenmaa haluaa vahvistaa Heinolan keskustan palvelutarjontaa
11.12.2025 13:19:20 EET | Osuuskauppa Hämeenmaa | Tiedote
Hämeenmaa suunnittelee uuden ison S-marketin rakentamista Heinolan keskustaan. Osuuskauppa on tehnyt tarjouksen kaupungintalon ja valtuustotalon kiinteistöistä ja tontista osoitteessa Rauhankatu 3.

Tavoitteena on, että heinolalaiset saavat lähivuosina uuden merkittävästi isomman S-marketin kaupungin keskustaan.
”Uudesta S-marketista tulee yhtä iso kuin mitä Heinolan ja Heinoskan S-market ovat yhteensä”, Hämeenmaan toimitusjohtaja Olli Vormisto kertoo.
Uuden myymälän kooksi on suunniteltu 4 000–5 000 neliötä.
Tavoitteena vahvistaa kaupungin keskustaa
Tarjouskilpailun ehtojen mukaisesti Heinolan kaupungintalo ja valtuustotalo ovat kaupungin käytössä vuoden 2027 loppuun asti. Uuden S-marketin rakentaminen voisi olla mahdollista aloittaa aikaisintaan vuonna 2028.
Päivittäistavarakaupan rakentaminen tontille vaatii kaavamuutoksen.
”Kaavoitus voi mahdollisesti käynnistyä jo ensi vuonna. Nopeimmillaan uusi S-market voi valmistua vuoden 2029 aikana”, arvioi Vormisto.
Toteutuessaan hanke vahvistaisi Heinolan keskustan elinvoimaa.
”Haluamme osaltamme kehittää Heinolan keskustaa ja vahvistaa alueen nykyistä palvelutarjontaa”, Vormisto sanoo.
Uusi myymälä korvaa nykyiset
Hämeenmaa rakentaa parhaillaan uutta Prismaa Heinolan Tähtiniemeen. Prisma Heinolan avajaisia vietetään näillä näkymin keväällä 2027.
”Olemme rakentamassa paljon Heinolaan. Myös tämä uusin suunniteltu investointimme työllistäisi merkittävästi alueellisesti ja lisäisi Heinolan elinvoimaa”, Vormisto sanoo.
Heinolan torin kupeessa toimiva S-market Heinola ja hieman etäämmällä keskustasta sijaitseva S-market Heinoska palvelevat normaalisti, kunnes uusi S-market mahdollisesti valmistuu.
”Kun uusi kauppa valmistuu, nykyiset myymälät muokataan uuteen käyttöön”, kertoo Vormisto.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Olli VormistoToimitusjohtajaOsuuskauppa Hämeenmaa
Puh:050 358 8336olli.vormisto@sok.fiTietoa julkaisijasta
Hämeenmaa – 177 000 asiakasomistajan omistama paikallinen yritys
Osuuskauppa Hämeenmaa toimii Kanta- ja Päijät-Hämeessä, 21 kunnan alueella. Hämeenmaa on alueensa suurin yritys, joka työllistää noin 3 300 työntekijää. Osuuskaupan omistavat sen asiakasomistajat, ja Hämeenmaalla omistajia on jo yli 177 000. Edullisten ja luotettavien kauppapalvelujen lisäksi omistajuus palkitsee muun muassa kuukausittaisena Bonuksena. Tuloksensa Hämeenmaa käyttää jäsentensä palveluiden ja verkostonsa kehittämiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Hämeenmaa
Hämeenmaan päälliköille valtakunnallista tunnustusta S-Päällikköpäivässä7.9.2026 09:20:00 EEST | Tiedote
Kotkassa lauantaina 5.9. järjestetyssä S-ryhmän valtakunnallisessa S-Päällikköpäivässä palkittiin työssään menestyneitä Ässäpäälliköitä. Palkittujen päälliköiden joukossa oli Lahden El Toro -ravintolan ravintolapäällikkö Jenni Torkkel ja Lahden S-market Hennalan marketpäällikkö Pasi Salovaara.
Smash burgereita, mezelautasia ja sormisyötäviä – ABC Nastola testaa uutta ravintolavalikoimaa1.9.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
ABC Nastola on mukana neljän liikennemyymälän Fast Casual -pilotissa. Sen tavoitteena on selvittää, miten selkeämmin jäsennelty valikoima vastaa asiakkaiden erilaisiin ruokailutarpeisiin ja millaisia vaikutuksia uudella valikoimalla on ABC Nastolalle.
Pakettiautojen ja peräkärryjen vuokrauspalvelu aloittaa Hämeenlinnassa31.8.2026 12:11:22 EEST | Tiedote
Rent it -vuokrauspalvelu aloittaa Hämeenlinnan ABC Pesukatu Tiiriössä 1. syyskuuta. Palvelun tavoitteena on tehdä pakettiautojen ja peräkärryjen vuokraamisesta mahdollisimman helppoa.
Riihimäen keskustan S-marketin rakentaminen käynnistyy27.8.2026 09:59:29 EEST | Tiedote
Ydinkeskustaan rakennettava kiinteistö on kooltaan 3 500 neliömetriä. Rakennuksen julkisivun arkkitehtuuri on saanut vaikutteita ympäröivästä kaupunkikeskustasta.
Ruokarobotti on liikenteessä tarkkaavainen ja koulujen alkaessa muistuttaa: ole sinäkin11.8.2026 12:08:00 EEST | Tiedote
Liikenneturvan tuoreessa kyselyssä* lähes kolmasosa autoilijoista kertoi, että liikenteen seuranta auton ratissa on heikentynyt ainakin kerran puhelimen käytön takia. Nyt on aika ottaa tarkkaavaisuus ratissa tavaksi ja jättää puhelin laukkuun tai taskuun, sillä pienet koululaiset aloittavat koulutiensä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme