Oma Häme

Apparan Nuorisokodin valmistelu etenee suunnitellusti – henkilöstön rekrytointi käynnistyy

12.12.2025 08:02:49 EET | Oma Häme | Tiedote

Jaa
Graafinen kuva, jossa on erilaisia värikkäitä käsiä ja sydämiä vihreällä taustalla. Yläkulmassa lukee "Oma Häme".

Oma Häme rakentaa parhaillaan uutta kuntouttavaa erityistason lastensuojeluyksikköä Hämeenlinnaan, Kanta-Hämeen keskussairaalan kupeeseen. Kiinteistöä remontoidaan nuorisokodin tarpeisiin, ja henkilöstön rekrytointi alkaa joulukuussa. Suunnitelmien mukaan henkilöstön perehdytys alkaisi maaliskuussa ja ensimmäiset nuoret voitaisiin ottaa sisään huhtikuussa porrastetusti.

Uuteen Apparan Nuorisokotiin tulee viisi asiakaspaikkaa 13–17-vuotiaille nuorille, joilla on psyykkisiä, neuropsykiatrisia tai käyttäytymiseen liittyviä haasteita. Kuntouttavan työskentelyn tavoitteena on tukea nuoren ikätasoista kasvua ja kehitystä sekä luoda turvallinen ja vakauttava arki.

– Rakennamme yksikköä nuorten tarpeet ja arjen turvallisuus edellä. Haluamme tarjota ympäristön, jossa nuorella on mahdollisuus kasvaa, saada tukea ja tulla kohdatuksi aidosti omana itsenään, kertoo lähijohtaja Maria Iso-Oja.

Yksikköön haetaan erilaisia ammattilaisia: 15.12. avautuu haku sairaanhoitajan ja yövuoropainotteisen lähihoitajan tehtäviin. 29.12. avautuu puolestaan haku, jossa rekrytään seitsemän AMK-tasoista ohjaajaa.

– Etsimme osaavia ja motivoituneita ammattilaisia, jotka haluavat tulla tekemään työtä, jolla on merkitys. Rakennamme tiimin, jossa on monipuolista osaamista, selittää Iso-Oja.

Paikat tulevat hakuun Kuntarekryyn.

Moniammatillinen tuki ja vahva aikuisten läsnäolo keskiössä

Apparan Nuorisokodissa tulee työskentelemään yhdeksän sosiaali- ja terveysalan ammattilaista sekä yksikön johtaja. Työskentelytapa pohjautuu traumatietoiseen ja systeemiseen näkökulmaan sekä tiiviiseen yhteistyöhön erikoissairaanhoidon nuorisopsykiatrian kanssa.

– Nuorten tilanteet voivat olla hyvin erilaisia, joten meillä pitää olla kykyä tarjota sekä struktuuria että lempeää, hyväksyvää vuorovaikutusta. Meidän tehtävämme on olla nuorten arjessa vahvasti läsnä – turvallisina ja johdonmukaisina aikuisina, kuvaa Iso-Oja.

Yksikössä ei hoideta päihdeongelmilla oireilevia nuoria eikä kehitysvammaosaamista vaativia tilanteita. Fokus on erityisesti psyykkisesti oireilevien ja vahvaa arjen tukea tarvitsevien nuorten kokonaisvaltaisessa kuntoutuksessa.

Uusi yksikkö täydentää hyvinvointialueen lastensuojelupalveluja vastaamalla erityistason sijaishuollon palvelutarpeeseen.

–  Lastensuojelu on tärkeä osa hyvinvointialueen toimintaa, ja nyt laitospalveluita ostetaan paljon yksityiseltä. On tärkeää vahvistaa omaa palveluntuotantoa, jolloin pystytään vaikuttamaan kuntoutuksen laatuun ja nuorten sijaishuollon tavoitteiden toteutumiseen, Iso-Oja toteaa.

Hyvinvointialueen arvot näkyvät arjessa

Oma Hämeen arvot – asiakaslähtöisyys ja rohkeus – näkyvät Apparan Nuorisokodin työssä jokaisena päivänä. Nuori kohdataan yksilönä, ja hänen ajatuksensa ja toiveensa otetaan mukaan hoito- ja kasvatustyöhön aina kun mahdollista. Nuorten perheiden kanssa pyritään toimivaan ja avoimeen kasvatuskumppanuuteen.

– Arjessa huomataan ja sanoitetaan nuoren vahvuuksia joka päivä. Meille rohkeutta on kyky keskustella vaikeistakin asioista, tehdä päätöksiä nuoren parhaaksi ja tarvittaessa muuttaa suuntaa, jos jokin toimintatapa ei toimi, painottaa lähijohtaja.

Nuorisokodin suunnittelussa on hyödynnetty nuorten omia kokemuksia RIOT!-kokemusasiantuntijaryhmän kautta – näin varmistetaan, että tilat tuntuvat nuorista turvallisilta, toimivilta ja heidän näköisiltään.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oma Häme

Kanta-Hämeen yhteistyötä viedään käytäntöön – kuntakokous kokosi hyte-toimijat yhteen15.9.2026 10:54:57 EEST | Uutinen

Kanta-Hämeen kuntien, hyvinvointialueen, Hämeen liiton ja alueen muiden toimijoiden edustajat kokoontuivat 1. syyskuuta Hämeenlinnaan vuosittaiseen hyte-kuntakokoukseen. Kokouksen keskeisenä aiheena oli tänäkin vuonna yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyössä sekä Kanta-Hämeen kuntien, Hämeen liiton ja hyvinvointialueen strateginen yhteistyösopimus. Strateginen yhteistyösopimus määrittelee yhteisen tekemisen rakenteita ja painopisteitä. Rakenteissa on mukana myös muita hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta edistäviä toimijoita, kuten järjestöt, seurakunnat ja yritykset. Yhteistyön neljä painopistettä ovat hyvinvointia tukeva asuminen, yhteinen tietojohtaminen, varautuminen ja turvallisuus sekä vaikuttava hyvinvointityö. Kokonaisuuteen liittyvät myös alueen houkuttelevuuden ja elinvoiman sekä osaavan työvoiman saatavuuden vahvistaminen. Hyte-kuntakokouksessa painopisteitä vietiin lähemmäs käytännön tekemistä. Osallistavassa työpajatyöskentelyssä koottiin kuntien, hyvinvoin

Oma Häme hakee järjestöiltä ehdotuksia valtionavustuksella toteutettaviin hankkeisiin11.9.2026 08:11:49 EEST | Uutinen

Oma Häme avaa syyskuussa haun Kanta-Hämeen järjestöjen hanke-ehdotuksille osana sosiaali- ja terveysministeriön 25 miljoonan euron valtionavustuskokonaisuutta. Haun tarkemmat kriteerit ja sähköinen hakulomake avataan syyskuun puolivälissä. STM myöntää valtionavustusta hyvinvointialueille ja Helsingin kaupungille alueellisen sote-järjestötoiminnan sekä järjestöjen tekemän terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyön kehittämiseen. Valtakunnallinen valtionavustushaku avautuu 11. syyskuuta ja päättyy 26. lokakuuta. Osana hakuprosessia hyvinvointialueet kokoavat oman alueensa järjestöiltä hanke-ehdotuksia ja arvioivat, mitkä niistä vastaavat alueen tarpeisiin. Tämän jälkeen hyvinvointialue hakee valtionavustusta valituille kokonaisuuksille. Hyvinvointialueet voivat määritellä kehittämistyön painopisteet oman toimintaympäristönsä, tarpeidensa ja alueellisen järjestörakenteensa perusteella. Tärkein painotus on strategiayhteydessä Oma Hämeen haussa tullaan painottamaan hanke-ehdotuksen selkeää yht

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye