Kiertotalous lupaa vihreää tulevaisuutta, mutta unohtaa sosiaalisen oikeudenmukaisuuden
15.12.2025 08:00:00 EET | Jyväskylän yliopisto | Tiedote
Kiertotaloutta pidetään avainratkaisuna ilmasto- ja resurssikriisiin, mutta Kang Liun väitöstutkimuksen mukaan sen sosiaaliset vaikutukset jäävät usein varjoon. Tutkimus tuo esille uuden viitekehyksen, jossa sosiaalityö toimii talouden siirtymien aktiivisena muovaajana kohti sosiaalisesti ja ekologisesti kestävämpiä käytäntöjä.

Sosiaalityön maisteri Kang Liu tarkastelee väitöskirjassaan kriittisesti kiertotalouden ja sosiaalisen ulottuvuuden välistä suhdetta sekä sosiaalityön mahdollisuuksia vaikuttaa kestävien talouden siirtymien rakentumiseen. Tutkimus toteutettiin analysoimalla akateemista kirjallisuutta, asiantuntijoiden näkökulmia sekä Europan Unionin instituutioiden kiertotaloutta koskevien asiakirjoja.
Liun tutkimuksen mukaan kiertotaloushankkeissa keskitytään usein ympäristö- ja taloushyötyihin, mutta ihmisten hyvinvointiin liittyvät kysymykset – kuten eriarvoisuus, työturvallisuus ja yhteisöjen tukeminen – jäävät vähälle huomiolle sekä Euroopassa että muualla maailmassa.
Tutkimustulosten mukaan kiertotalous voi tuoda uusia työpaikkoja ja vahvistaa paikallisyhteisöjä, mutta hyödyt eivät ole taattuja. Monissa hankkeissa työ on epävirallista ja turvatonta, haavoittuvat ryhmät jätetään päätöksenteon ulkopuolelle ja ympäristö- sekä talousriskit kasautuvat pienituloisille ihmisryhmille.
Tutkimus korostaa, että kiertotaloutta käsitellään usein oletuksena sosiaalisesti oikeudenmukaisena mallina, vaikka käytännön vaikutukset ovat ristiriitaisia. Teknologiset ja taloudelliset tavoitteet ohittavat toistuvasti sosiaalisen ulottuvuuden, mikä voi johtaa eriarvoisuuden ylläpitämiseen myös hyvää tarkoittavissa hankkeissa.
Sosiaalityö aktiivisena vaikuttajana
Liu esittää väitöskirjassaan viitekehyksen, joka vahvistaa sosiaalityön roolia kestävän talouden murroksessa: arvioimalla kuka hyötyy ja kuka vahingoittuu murroksessa, sopeuttaa politiikkaa ja projekteja tulemaan inkluusiota, tekemällä väliintuloja eriarvoisuutta tuottavaan politiikkaan ja käytäntöihin sekä toteuttamalla reilumpia malleja yhdessä teollisuuden, poliitikkojen ja talouselämän kanssa. Sosiaalityön rooli ei rajoitu enää pelkkään ongelmien paikkaamiseen, vaan se nähdään aktiivisena vaikuttajana, joka auttaa ohjaamaan talouden kehitystä niin, että ympäristö ja ihmisten hyvinvointi otetaan aidosti huomioon.
Tämä lähestymistapa tekee sosiaalityöstä paitsi taloudellisten muutosten turvaverkon myös aktiivisen toimijan, joka auttaa muovaamaan tulevaisuutta kohti ratkaisuja, jotka ovat sekä ympäristöllisesti että sosiaalisesti kestäviä.
MA Kang Liun sosiaalityön väitöskirjan ”The Circular Economy–Social Dimension Nexus: Challenges and Opportunities for Social Work in Sustainable Economy Transitions” väitöstilaisuus 15.12.2025 klo 12 Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksella.
Vastaväittäjänä toimii professori Pekka Jokinen (Tampereen yliopisto) ja kustoksena professori Kati Turtiainen (Kokkolan yliopistokeskus Chydenius).
Väitöstilaisuuden kieli on englanti.
Tutustu väitöskirjaan: https://jyx.jyu.fi/jyx/Record/jyx_123456789_107166?sid=231636970
Lisätietoa
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anu RantamäkiViestintäsuunnittelijaKokkolan yliopistokeskus Chydenius
Puh:+358408247012anu.m.rantamaki@jyu.fiKokkolan yliopistokeskus Chydenius on monitieteinen, Jyväskylän, Oulun ja Vaasan yliopistojen muodostama yliopistokeskus, jonka toimintaa koordinoi Jyväskylän yliopisto. Kokkolan yliopistokeskus Chydenius on aikuisille suunnatun yliopistollisen opetuksen ja oppimisen edelläkävijä sekä kansainvälisesti ja alueellisesti verkottunut tutkimuskumppani.
www.chydenius.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Aikuiset oppivat vieraan kielen puheäänteitä nopeasti – yhdessä oppiminen voi vauhdittaa oppimista15.9.2026 09:03:14 EEST | Tiedote
Aikuiset voivat oppia vieraan kielen uusia puheäänteitä huomattavasti nopeammin kuin aiemmin on ajateltu. Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa suomenkieliset aikuiset oppivat havaitsemaan mandariinikiinan sävelkulkuja jo neljän tunnin harjoittelun jälkeen. Tulokset viittaavat myös siihen, että toisen oppijan läsnäolo voi tukea oppimista erityisesti sen alkuvaiheessa.
Global Ranking of Academic Subjects 2026: Seitsemän JYU:n tieteenalaa mukana maailman parhaiden joukossa15.9.2026 08:38:12 EEST | Tiedote
Tiistaina 15.9.2026 julkaistussa Shanghai Rankingin eri tieteenalojen kansainvälisessä yliopistovertailussa (Global Ranking of Academic Subjects) Jyväskylän yliopisto sijoittuu sadan parhaan joukkoon kahdessa tieteenalaluokassa.
Työhyvinvoinnin vaikutukset syntyvät vuosien aikana, eivät yksittäisillä tempauksilla14.9.2026 10:37:53 EEST | Tiedote
LitM Antti Äikäs tutki väitöskirjassaan yhdeksän vuoden terveyden edistämisohjelmaa työpaikalla ja havaitsi, että pitkäjänteinen työhyvinvoinnin kehittäminen voi vähentää sairauspoissaoloja sekä tukea työntekijöiden terveyttä ja organisaation taloudellista tulosta.
Jyväskylän yliopisto ja UCLA vahvistavat yhteistyötään aiesopimuksella11.9.2026 11:11:26 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta sekä UCLA:n kasvatuksen ja informaatiotutkimuksen tiedekunta (School of Education and Information Studies) ovat allekirjoittaneet syyskuussa aiesopimuksen, jonka tavoitteena on vahvistaa tiedekuntien välistä kansainvälistä yhteistyötä tutkimuksessa, koulutuksessa ja osaamisen kehittämisessä.
Luokanopettajan aikuiskoulutus ja tietojenkäsittelytiede kiinnostivat syksyn 2026 yhteishaussa11.9.2026 09:10:40 EEST | Tiedote
Syksyn yhteishaku korkeakouluihin päättyi torstaina 10.9.2026. Jyväskylän yliopistossa tänä syksynä viidessä hakukohteessa tarjolla olleisiin 117 opiskelupaikkaan pyrki 621 hakijaa, joilta kertyi hakukohdekohtaisia hakemuksia 683 kappaletta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme