Riko Saatsin Yönistujat on Karelia-kirjallisuuspalkinnon ehdokas
15.12.2025 10:05:30 EET | Gummerus | Tiedote
Lieksasta kotoisin olevan kirjailija ja ohjaaja Riko Saatsin oman suvun kohtaloista ammentava romaani Yönistujat (Gummerus) on Karelia-kirjallisuuspalkinnon ehdokkaana. Teos kertoo isoäidin ruumiinvalvojaisten kautta suistamolaisesta evakkoperheestä, joka joutuu 1950-luvun Suomessa piilottamaan kielensä, uskontonsa ja kulttuurinsa. Yönistujat oli tänä vuonna myös Finlandia-palkinnon ehdokkaana.

Karelia-kirjallisuuspalkinnon raati perustelee ehdokasvalintaa seuraavasti:
”Lieksalaislähtöisen teatteriohjaaja Riko Saatsin esikoisromaani Yönistujat käsittelee universaalia pakolaisuuden ahdistusta suomalaisessa kokemushistoriassa. Se kertoo Suistamolta sotaa paenneen karjalaisperheen elämästä Suomessa. Yhtäältä teos puhuu ymmärryksellä uuteen ympäristöön sopeutumisen vaikeudesta. Toisaalta Yönistujat kuvaa ikiaikaisen karjalaisen identiteetin, kielen, uskonnon ja tapaperinteen säilyttämisestä ennakkoluuloisen ympäristön painostuksessa. Nostalgiansävyisessä, lyyrisessä kerronnassaan teos tukeutuu luontevasti karjalan kieleen.”
Karelia-kirjallisuuspalkinto jaetaan ensimmäisen kerran tammikuussa 2026. Se on suuruudeltaan 20 000 euroa, ja palkinnon myöntää Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö. Voittajan valitsee kuuden karjalaista kirjallisuutta ansiokkaasti ja laaja-alaisesti edustavan ehdokkaan joukosta Helsingin Sanomien päätoimittajana työskennellyt Reetta Meriläinen.
Riko Saatsi on Lieksasta kotoisin oleva kirjailija ja ohjaaja. Hänen esikoisteoksensa, novellikokoelma Hyviä aikomuksia ilmestyi 2021.
Riko Saatsi: Yönistujat
191 sivua
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eeva HerrainsiltaViestintäpäällikkö
Puh:040 5146 360eeva.herrainsilta@gummerus.fiKuvat
Linkit
Gummerus
Gummerus on vuonna 1872 perustettu yleiskustantamo. Toteutamme edelleen Kaarle Jaakko Gummeruksen alkuperäistä visiota julkaista kirjallisuutta ”huviksi ja hyödyksi”. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse ja vapaa sana.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gummerus
Hämmästyttävä tosikertomus, suurenmoinen meriseikkailu ja uskomaton selviytymistarina14.9.2026 12:27:37 EEST | Tiedote
Yhdysvaltalaista David Grannia pidetään yhtenä maailman parhaista tietokirjailijoista, etenkin historiallisten tarinoiden kertojana. Grannin Wager (Gummerus) on suurenmoinen kertomus ihmisestä ääriolosuhteissa, se vie lukijan 1700-luvulle Britannian kuninkaallisten merivoimien aluksen matkaan. Kirja pysytteli New York Timesin bestsellerlistalla yli vuoden, ja sen käännösoikeudet on myyty 35 maahan.
ENNAKKOTIEDOTE: Jo kolme vuotta kauhua – Timo R. Stewartin Miksei kukaan tee mitään? Pohdintoja Gazan tuhosta (Gummerus) ilmestyy 3.10.11.9.2026 08:39:51 EEST | Tiedote
Mitä Gazan tuhosta on tärkeä tietää ja miten siitä voi puhua? Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla palkittu Timo R. Stewart on seurannut traagisia tapahtumia tiiviisti ja ollut tutkijana aivan Suomessa käydyn keskustelun ytimessä. 3.10. ilmestyvässä kirjassaan Miksei kukaan tee mitään? Pohdintoja Gazan tuhosta (Gummerus) hän käy läpi konfliktin vaiheita niin poliittisesta, moraalisesta kuin filosofisestakin näkökulmasta.
ENNAKKOTIEDOTE: 90 tunnin työviikkoja ja ujoja torstai-Kalleja – Meemivelho Finanssiveli muistelee hulluja vuosiaan rahoitusalalla10.9.2026 10:21:50 EEST | Tiedote
Miten pärjätä rahoitusalan armottomassa pudotuspelissä? Miltä tuntuu istua aamuneljältä odottamassa pomon kuittausta PowerPoint-dekkiin? Miksi Kalleen mennään juhlimaan juuri torstaisin? Mikä on Lunch utan slut? Vastaus kaikkiin kysymyksiin löytyy 8.10. ilmestyvästä Finanssiveljen muistelmakirjasta Pako rahoitusalalta – Totuus toppaliivin takaa (Gummerus).
ENNAKKOTIEDOTE: Juha Itkonen kirjoittaa Yhdysvaltojen muutoksesta ja Trumpin kakkoskaudesta9.9.2026 08:17:00 EEST | Tiedote
Juha Itkonen, yksi Suomen tunnetuimmista nykykirjailijoista, julkaisi 2017 henkilökohtaisen matkakirjan Minun Amerikkani, joka päättyi Trumpin ensimmäiseen valtaannousuun. Kymmenen vuotta myöhemmin on aika päivittää tilanne. Teidän Amerikkanne (Gummerus) kuvaa muutoksia Yhdysvaltojen kansainvälisessä roolissa ja sisäisessä ilmapiirissä sekä yrittää ymmärtää, miksi amerikkalaiset valitsivat Donald Trumpin uudestaan presidentiksi. Kirja ilmestyy Helsingin Kirjamessujen avauspäivänä 22.10. juuri ennen syksyn ratkaisevia välivaaleja.
ENNAKKOTIEDOTE: Kirjailijatähti Taylor Jenkins Reidin uusin suomennos kuvaa urheilumaailman seksismiä ja rasismia – Unohtumaton Carrie Soto (Gummerus) ilmestyy 17.9.4.9.2026 08:03:00 EEST | Tiedote
Aikamme menestyneimpiin kirjailijoihin kuuluvan Taylor Jenkins Reidin Unohtumaton Carrie Soto (Gummerus) on feministinen vastapallo urheilun miehiselle maailmalle. 1990-luvun tennismaailmaan sijoittuva tarina kyltymättömästä voitonhimosta ja kuolemattoman kuuluisuuden hinnasta kuvaa tarkkanäköisesti myös urheilumaailman seksismiä ja rasismia. Romaani ilmestyy suomeksi 17.9.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

