Syksyn englanninkielisiin tutkinto-ohjelmiin haetaan 21.1. mennessä
5.1.2026 05:55:00 EET | Oulun yliopisto | Tiedote
Oulun yliopistolla on yli 25 kansainvälistä englanninkielistä tutkinto-ohjelmaa kevään 2026 ensimmäisessä yhteishaussa, joka alkaa 7.1. Näistä neljä valmistaa kandidaatin ja maisterin tutkintoon ja loput ovat kaksivuotisia maisteriohjelmia. Aloituspaikkoja on kaikkiaan 825.

Kansallinen uudistus on, että koulutuksissa on käytössä täydet lukuvuosimaksut EU- ja ETA-valtioiden ulkopuolelta tuleville. Oulun yliopistossa apurahaan on mahdollisuus toisesta lukuvuodesta alkaen, mikäli opinnot etenevät hyvin. Kevään ensimmäiseen yhteishakuun osallistuu paljon myös suomalaisia – esimerkiksi viime vuonna valtakunnallisesti joka neljäs hakija oli Suomen kansalainen.
Oulun yliopistossa englanninkielisiä koulutuksia on tarjolla terveys- ja hyvinvointialoilla, tekniikassa ja arkkitehtuurissa, tietojenkäsittelyssä ja tietoliikenteessä (ICT-alat), kauppatieteissä, kasvatusaloilla ja luonnontieteissä.
ICT-alojen kaikki maisteriohjelmat ovat englanniksi, samoin kaivannaisalan maisteriohjelma on tarjolla vain englanniksi. Näihin ohjelmiin tulee hakea kevään ensimmäisessä yhteishaussa.
Maisteriohjelmiin ovat hakukelpoisia kandidaatin tutkinnon tai vastaavan suorittaneet hakijat kansalaisuuteen katsomatta. Kandidaattiohjelmiin edellytyksenä on toisen asteen tutkinto.
Kevään ensimmäisen yhteishaun hakulomake täytetään Opintopolku.fi-palvelussa keskiviikkoon 21.1.2026 klo 15.00 mennessä. Osa hakijoista valitaan suoraan hakemuksen perusteella, ja joihinkin hakukohteisin on lisäksi haastattelu.
Ensimmäisessä yhteishaussa ei ole ensikertalaiskiintiötä eli aloituspaikkoja ei varata hakijoille, jotka eivät ole ottaneet vastaan opiskelupaikkaa korkeakoulusta tai jotka eivät ole suorittaneet tutkintoa suomalaisessa korkeakoulussa.
Hakemisen yhteydessä muilta kuin EU/ETA-alueen kansalaisilta tai heihin rinnastettavilta kerätään hakemusmaksu. Suomalaisilta tai muilta EU-kansalaisilta hakemusmaksua ei peritä. Hakemusmaksu tuli kansallisesti käyttöön viime vuonna.
Opiskelijavalinnat kansainvälisiin ohjelmiin julkaistaan huhti-toukokuussa. Koulutukset alkavat syksyllä 2026.
Oulun yliopiston englanninkieliset tutkinto-ohjelmat ja hakuohjeet.
Suomenkielisiin kandidaatti- ja maisterikoulutuksiin haetaan kevään toisessa yhteishaussa 10.−24.3.2026.
Lisätietoja medialle:
Kehittämispäällikkö Sara Kiljander, Oulun yliopisto
050 477 7913
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Elina Mattila-NiemiViestintäpäällikkö
Koulutus- ja tiedeuutiset
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on yli 18 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Uusi tutkimus lupaa keinoja ennenaikaisten synnytysten ehkäisyyn3.9.2026 06:15:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston tutkijat ovat vahvistaneet laajassa geneettisessä aineistossa yhteyden alfa-1-antitrypsiinin ja ennenaikaisten synnytysten välillä. Alfa-1-antitrypsiini hillitsee tulehdusta ja suojaa kudoksia vaurioilta. Yli 200 000 äidin geneettisiä tietoja kattaneessa analyysissä tietty alfa-1-antitrypsiinin geenimuoto liittyi lyhyempään raskauteen.
Uusien professorien juhlaluennot 10.9. klo 17 Oulun keskustakirjastolla ja Ylen Avoimessa Areenassa2.9.2026 08:30:00 EEST | Kutsu
Uudet professorit johdattelevat kuulijoita ajankohtaisten tutkimusteemojensa ääreen kaikille avoimilla juhlaluennoilla. Perinteiset juhlaluennot järjestetään nyt Oulun keskustakirjastolla ja niitä voi seurata myös Ylen Avoimessa Areenassa.
Suomenopettajat: Maahanmuuttajia tarvitaan suomenkieliseen korkeakoulutukseen1.9.2026 05:53:00 EEST | Tiedote
Keskustelu suomen kielen vaikeudesta kaventaa ymmärrystä maahanmuuttajien mahdollisuuksista työllistyä suomenkieliseen työelämään, sanovat suomen kielen yliopisto-opettajat Tanja Seppälä ja Liisa Väisänen Oulun yliopistosta.
Vesikasvikeräin kerää haitallista vesiruttoa tonneja tunnissa hyötykäyttöön ja biomassaksi31.8.2026 06:05:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopistolla suunniteltu ja rakennettu vesikasvikeräin mahdollistaa hankalan vieraslajin tehokkaan keräämisen ja hyödyntämisen biomassana. Samalla ympäristönhoito voidaan yhdistää liiketoimintaan.
Oululainen tutkimus on mukana Suomen paviljongin näyttelyssä Venetsian arkkitehtuuribiennaalissa 202729.8.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston arkkitehtuurin yksikkö on Archinfon kumppani maailman arvostetuimmassa arkkitehtuuritapahtumassa. Kumppanuus julkistetaan osana Oulussa järjestettävää Alvar Aalto -viikkoa elokuun viimeisenä lauantaina, jota on jo parinsadan vuoden ajan vietetty Suomessa kesän päätösjuhla venetsialaisina. Media on tervetullut tilaisuuteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme