Kymenlaakson keskussairaalan synnytys- ja naistenpalveluissa panostetaan yksilölliseen hoitoon
16.12.2025 08:30:00 EET | Kymenlaakson hyvinvointialue | Tiedote
Kymenlaakson keskussairaalan synnytys- ja naistenpalveluissa panostetaan yksilölliseen hoitoon ja tehdään yhdessä töitä perheiden parhaaksi. Keskussairaalan synnytysten määrä on tänä vuonna kasvussa. Joulukuun alussa syntyneet kaksoset ylittivät tuhannen synnytyksen rajapyykin.

Kymenlaakson keskussairaalan synnytys- ja naistenpalveluissa yhteistyö sujuu mutkattomasti eri ammattilaisten välillä. Kaiken keskiössä on lasta odottava perhe. Yksiköissä on tehty pitkäjänteistä työtä perhe- ja vauvamyönteisyyden sekä positiivisen synnytyskokemuksen eteen. Tavoitteena on onnistunut synnytyskokemus jokaiselle synnyttäjälle.
– Henkilöstömme on kokenutta ja kouluttautunut muun muassa imetysohjaukseen, ja käyttöön on otettu uusi tapa käsitellä synnytyskokemusta ja sen jälkihoitoa. Erikoislääkärimme on tehnyt synnytyskokemuksesta myös väitöskirjatutkimusta, kertoo synnytysyksikön ja äitiyspoliklinikan palveluesihenkilö Kati Kääpä.
Myös yhteistyö lastensairaalan kanssa on tiivistynyt. Tilat sijaitsevat lapsivuodeosaston kanssa samassa rakennuksessa päällekkäisissä kerroksissa. Tämä mahdollistaa perheiden yhdessäolon myös silloin, jos vauva tarvitsee hoitoa vastasyntyneiden teho- ja valvontaosastolla.
Vauva- ja perhemyönteisyys on kaiken perusta
Vauvan ja vanhemman läheisyyttä edistetään heti syntymästä alkaen, esimerkiksi ihokontaktilla. Lisäksi vuonna 2025 synnytysyksikössä on kehitetty perheheräämötoimintaa sektiolla synnyttäneiden perheiden tarpeisiin.
– Tämän vuoden aikana suunnitellusti sektiolla synnyttäneitä perheitä on hoidettu perheheräämössä, jolloin äitiä ja vastasyntynyttä ei eroteta toisistaan leikkauksen jälkeen ja koko perhe siirtyy leikkauksen jälkeiseen heräämöseurantaan synnytysyksikköön. Perheheräämötoimintaa kehitetään edelleen, kertoo Kääpä.
Perheen niin toivoessa yhdessäolo pyritään mahdollistamaan perhehuoneessa jo synnytyksen käynnistämisestä alkaen, jatkuen synnytyksen jälkeiseen aikaan. Lisäksi perheelle tarjotaan tukea ja ohjausta vauvan hoitoon, imetykseen sekä vanhemmuuteen.
– Perhekeskeisiä toimintatapoja noudatetaan myös esimerkiksi lastenlääkärin tarkastuksissa, sillä ne tehdään synnyttäjän omassa potilashuoneessa vanhempien vierellä. Erillisiä lastenhoitohuoneita ei enää käytetä, vaan mittaukset, punnitukset ja muu vauvan hoito tapahtuu omassa potilashuoneessa vauvantahtisesti, kertoo naisten ja synnytysten osaston sekä naistenpoliklinikan palveluesihenkilö Päivi Piesanen.
Synnyttäjistä 25 prosenttia ulkopaikkakuntalaisia
Vuoden 2025 aikana keskussairaalassa on syntynyt jo 1005 lasta. Synnyttäjiä tulee myös enemmän Kymenlaakson ulkopuolelta, noin 25 % synnyttäjistä on ulkopaikkakuntalaisia. Eniten synnyttäjiä tulee Itä-Uudeltamaalta.
– Jokainen alueellamme tapahtuva synnytys on tärkeä, jotta saavutamme lainsäädännön edellyttämän noin 1000 synnytyksen rajan. Synnytykset ovat sairaalan elinvoimaisuuden kannalta keskeisiä. Mahdollisuus synnyttää Kymenlaaksossa lisää alueen elinvoimaa, kertoo johtajaylilääkäri Tuula Rajaniemi.
Tuplasti onnea
Kouvolalaiseen Jenna Seppäsen ja Matti Saukon perheeseen syntyneet kaksoset ylittivät tuhannen synnytyksen rajapyykin.
– Kun tulimme synnytyksen käynnistykseen, vitsailimme puolison kanssa, että olisikohan meidän vauvamme 999. ja 1000., naurahtaa äiti Jenna Seppänen.
– Lopulta vauvat olivat 1000. ja 1002. Pojallamme ei ollut mikään kiire syntyä siskonsa perässä ja joku kerkesi väliin, Seppänen jatkaa.
Seppänen kiittelee keskussairaalan osaavaa ja empaattista henkilökuntaa sekä kiireetöntä ilmapiiriä.
– Kaikki ammattilaiset ovat sydämellisiä ja heillä on aikaa kohdata niin synnyttäjä kuin perhekin. Ihan jo sieltä raskauden seurannasta tänne synnytykseen ja kotiutumiseen asti, kertoo Seppänen.
– Olimme toivoneet perhehuonetta ja sen saimme. Erityisen hienoa oli, että meille järjestyi lapsivuodenosastolla olon jälkeen vielä erikseen perhehuone vastasyntyneiden teho- ja valvontaosaston vierestä. Saamme olla lähellä, kun toinen vauvoista hakee hieman vauhtia vauvateholta, kiittelee Seppänen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kati KääpäPalveluesihenkilö
Synnytysyksikkö ja äitiyspoliklinikka
Päivi PiesanenPalveluesihenkilö
Naisten ja synnytysten osasto sekä naistenpoliklinikka
Kuvat

Kymenlaakson hyvinvointialue
Järjestämme Kymenlaakson sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut. Noin 159 500 asukkaan maakuntaan kuuluvat Hamina, Kotka, Kouvola, Miehikkälä, Pyhtää ja Virolahti.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kymenlaakson hyvinvointialue
Kymenlaakson päihde- ja rahapelaamisen tilannetta selvitetään asukaskyselyllä11.9.2026 08:06:02 EEST | Tiedote
Kymenlaakson hyvinvointialue ja alueen kunnat kutsuvat asukkaita vastaamaan maakunnalliseen päihdetilannekyselyyn. Kyselyllä selvitetään asukkaiden näkemyksiä paikallisesta päihde-, nikotiinituote- ja rahapelitilanteesta sekä niihin liittyvistä haitoista, asenteista ja ehkäisevän työn tarpeista.
Löytääkö apu perille? Kymenlaakson osoitenumeroinnissa on edelleen paljon puutteita9.9.2026 13:20:53 EEST | Tiedote
Pelastuslaitoksen valvontakäyntien ja kiinteistöjen itsearviointien myötä tehtyjen havaintojen perusteella osoitenumerointi on ollut jo useana vuonna yksi yleisimmistä turvallisuuspuutteista kymenlaaksolaisissa kiinteistöissä. Selkeästi näkyvä osoitenumero auttaa pelastusviranomaisia löytämään oikean kohteen nopeasti ja voi parhaimmillaan säästää ratkaisevia minuutteja hätätilanteessa.
Vammaispalvelun henkilökohtaisen avun ostopalvelut kilpailutetaan Kymenlaaksossa7.9.2026 12:30:00 EEST | Tiedote
Kymenlaakson hyvinvointialue kilpailuttaa vammaispalvelulain mukaiset henkilökohtaisen avun ja erityisen osallisuuden tuen ostopalvelut. Uudet sopimukset tulevat voimaan lokakuun aikana. Asiakkaiden palvelut jatkuvat keskeytyksettä.
C-hepatiitti voi tarttua yllättävissäkin tilanteissa – testissä käyminen kannattaa7.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Ulkomailla saatu sairaalahoito, suonensisäisten huumeiden käyttö, epähygieenisissä olosuhteissa otettu tatuointi tai yhteisten hygieniavälineiden käyttö voivat lisätä C-hepatiitin tartuntariskiä. C-hepatiitti ei useinkaan aiheuta oireita, joten tartuntaa ei voi päätellä omasta voinnista tai ulkonäöstä. Varmuuden saa vain sormenpäästä otettavalla pikatestillä/verikokeella.
Elämään laatua -tapahtuma tuo tärpit omahoitoon ja hyvinvointiin Kotkan pääkirjastolle28.8.2026 13:43:18 EEST | Tiedote
Omahoidolla on suuri merkitys kansansairauksien ehkäisyssä ja hoidossa, mutta sen toteuttaminen arjessa voi olla helpommin sanottu kuin tehty. Niin tietoa kuin inspiraatiota oman hyvinvoinnin ja terveyden tueksi voi tulla hakemaan Elämään laatua -tapahtumasta, joka järjestetään Kotkan pääkirjastossa torstaina 17. syyskuuta kello 12–15.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme