SDP:n Paula Werning: Hallituksen on lopetettava sopimuspalokuntien näivettäminen
15.12.2025 16:58:07 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Paula Werning vaatii sisäministeri Mari Rantasta ja hallitusta viipymättä turvaamaan sopimuspalokuntien toimintaedellytykset. Werningin mukaan hallituksen teot ovat räikeässä ristiriidassa sekä hallitusohjelman että sisäisen turvallisuuden selonteon kanssa.

Varsinais-Suomessa ja Etelä-Karjalassa on jo irtisanottu sopimuspalokuntien sopimuksia, ja vastaavanlaisia säästöpaineita on näkyvissä myös muilla hyvinvointialueilla. Kyse on rahallisesti hyvin pienistä, mutta sopimuspalokuntien toiminnan ja koko suomalaisen pelastustoimen kannalta erittäin suurista säästöistä.
– Sopimuspalokunnat ovat monella paikkakunnalla se ratkaiseva tekijä, jonka ansiosta apu saadaan ajoissa perille. Nyt hyvinvointialueet pakotetaan tekemään lyhytnäköisiä säästöjä, jotka heikentävät ihmisten turvallisuutta ja romuttavat sopimuspalokuntien toimintaedellytyksiä, kansanedustaja Werning sanoo.
Werning muistuttaa, että sopimuspalokuntien asema ja toimintakyky on kirjattu selkeästi sekä hallitusohjelmaan että valtioneuvoston tuoreeseen selontekoon sisäisestä turvallisuudesta.
– Hallitusohjelmassa todetaan sanatarkasti: ”Sopimuspalokuntien asema ja toimintakyky turvataan.” Lisäksi 11.9.2025 päivätyssä Valtioneuvoston selonteossa sisäisestä turvallisuudesta todetaan, että erityisesti sopimuspalokunnilla on merkittävä rooli ensivastetoimijoina ja pelastuspalvelujen tuottajina ja niiden toimintaedellytyksistä tulee huolehtia. Nyt kentällä tapahtuu aivan päinvastaista, Werning arvostelee.
Werning kertoo nostaneensa sopimuspalokuntien tilanteen esiin useaan otteeseen eduskunnassa yhdessä muiden kansanedustajien kanssa.
– Olen jo viime vuonna kysynyt asiasta sisäministeri Rantaselta. Silloinkin ministeri vastasi, että hallitusohjelman mukaisesti pelastajien koulutusmäärää lisätään ja sopimuspalokuntien asema ja toimintakyky turvataan. Tämän lupauksen kanssa nykyiset irtisanomiset ja säästöt eivät yksinkertaisesti ole yhteensopivia, Werning toteaa.
Werningin mielestä hallituksen on nyt tehtävä selvä pesäero puheiden ja tekojen välille ja ohjattava hyvinvointialueet turvaamaan sopimuspalokuntatoiminta.
– Jos sopimuspalokuntien tukeminen on tämän kaltaista kuin se nyt käytännössä on, voitteko lopettaa sen? On rehellisempää myöntää, ettei hallitus toteuta omia linjauksiaan, kuin jatkaa juhlapuheita samaan aikaan kun sopimuksia irtisanotaan ja toimintaedellytyksiä kavennetaan, kansanedustaja Werning sanoo.
Werning korostaa, että sopimuspalokunnat ovat olennainen osa suomalaista turvallisuusjärjestelmää, erityisesti harvaan asutuilla alueilla.
– Sopimuspalokunnat ovat turvallisuuden kivijalka monessa kunnassa. Niiden varassa ovat nopea ensivaste, pelastustoimi ja usein myös paikallisyhteisön kriisinkestävyys. Tätä kokonaisuutta ei voi eikä saa ajaa alas näennäisten säästöjen nimissä, Werning painottaa.
Yhteyshenkilöt
Paula WerningKansanedustaja
Puh:050 514 4887Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Koskinen ja Kari: Päätös lähteä Ranskan ydinpelotealoitteeseen on odotettu, siihen liittyvät sitoumukset on käsiteltävä aikanaan erikseen Suomen lähtökohdista14.9.2026 17:44:24 EEST | Tiedote
Suomi on tänään tiedotetun mukaisesti päättänyt liittyä Ranskan lanseeraamaan ydinpelotealoitteeseen. Aloitteessa on kyse kahdenvälisestä yhteistyöstä Ranskan kanssa.
SDP:n Perholehto: Hallitus paukuttelee henkseleitään matkalla EU:n tarkkailuluokan etupulpettiin13.9.2026 13:01:29 EEST | Tiedote
SDP varapuheenjohtaja Pinja Perholehto ihmettelee kokoomuksen räksytystä tilanteessa, jossa hallituksen omat päätökset kasvattavat julkisen talouden alijäämää. Perholehdon mukaan hallituksen on kerrottava, mistä palveluista se aikoo miljardit leikata.
SDP:n Rantanen: Missä kokoomuslaiset olivat silloin, kun PS hyökkäsi vähemmistöjä kohtaan?13.9.2026 10:07:34 EEST | Tiedote
Kokoomuksen tuohtumus järjestöleikkauksia koskevasta kritiikistä on ymmärrettävää. On kiusallista joutua tilille omista päätöksistään, kun julkisuudessa on samalla vakuuteltu jaloja tarkoitusperiä.
SDP:n Kim Berg kummastelee kokoomuksen politiikkaa: Onko Suomessa kohta varaa mennä lääkäriin?13.9.2026 08:54:58 EEST | Tiedote
Hallitus korottaa jälleen terveydenhuollon asiakasmaksuja. SDP:n kansanedustaja Kim Berg kummastelee kokoomuksen linjaa, jossa samaan aikaan puhutaan talouskasvusta ja investoinneista, mutta sairastamisen hintaa nostetaan.
SDP:n Laine-Nousimaa: Kokoomus ei ymmärrä, mitä lääkärimaksu tarkoittaa pienellä eläkkeellä elävälle12.9.2026 10:34:21 EEST | Tiedote
Hallituksen päätös korottaa jälleen terveydenhuollon asiakasmaksuja osuu erityisen kovaa pienillä eläkkeillä eläviin ikäihmisiin. SDP:n kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaa muistuttaa, että monelle pienituloiselle eläkeläiselle lääkärikäynnin tai lääkkeiden hinta voi ratkaista sen, hakeutuuko hän hoitoon lainkaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme