SDP:n Kimmo Kiljunen: Ikä ratkaisee – eläkeläisten verotaakka raskaampi kuin alle 40-vuotiaiden
16.12.2025 08:18:30 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Tuoreet verotilastot kertovat, että yli 65-vuotiaat maksavat 25 % kaikista tuloveroista, mikä on enemmän kuin heidän osuutensa väestöstä. Eläkeläisten maksukuorma on vain kasvanut, sillä 10 vuotta aikaisemmin vastaava osuus oli 19 %. Sen sijaan nuoret alle 40-vuotiaat aikuiset maksavat kaikista tuloveroista 21 %.
– Nuoret aikuiset maksava veroja yhteensä noin 8 miljardia euroa, kun eläkeläiset maksavat lähes 10 miljardia. Nuoria aikuisia on 27,3 % väestöstä, eläkeläisiä 23,6 %. Eläkeläisten harteilla on selvästi suurempi osuus tuloveroista, vaikka heitä on vähemmän. Miksi väitetään, että eläkeläisiä paapotaan nuorten kustannuksella? kansanedustaja Kimmo Kiljunen (sd.) kysyy.

Eläkeläisten ostovoima on jäänyt jälkeen palkansaajien ostovoimasta vuonna 1995 hyväksytyn taitetun indeksin takia. Taitettu indeksi korvasi aiemman palkkaindeksin, jolla varmistettiin eläketasojen säilyminen. Vuosina 1995–2022 reaalipalkat nousivat noin 38 %, mutta reaalieläkkeet vain noin prosentin.
– Toisin kuin nuorilla aikuisilla, eläkeläisillä on edessään lakisääteinen tulotason lasku. Eläkkeensaajat ovat menettäneet parissa vuosikymmenessä kolmasosan eläkkeestään verrattuna palkkaindeksiin, Kiljunen laskee.
Hallitus on juuri julkaisut esityksen indeksileikkurista, jolla eläkekorotukset aiotaan sitoa heikompaan indeksiin siten, etteivät eläkkeet reaalisesti kasva.
– Vuosina 2023–24 inflaatio oli korkeampi kuin palkkakehitys, ja silloin eläkkeet nousivat palkkoja enemmän. Tätä ei tulla enää sallimaan, vaan jatkossa eläkekorotuksiin sovelletaan huonointa indeksiä aina tilanteen mukaan, Kiljunen toteaa.
– Yksi asia on varma. Harmaat ikäluokat kantavat yhä suuremman osuuden julkisista menoista. Siksi emme halua, että meidät leimataan taloudelliseksi taakaksi ja muiden siivellä eläjiksi, Kiljunen päättää.
Yhteyshenkilöt
Kimmo KiljunenKansanedustaja
Puh:050 511 3088Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Eloranta: PISA-tulosten laskun kääntäminen vaatii vahvempaa otetta8.9.2026 15:37:53 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta on erittäin huolissaan Suomen PISA-tulosten laskun jatkumisesta edelleen. Erityisesti lukutaidon taso huolestuttaa, sillä heikkoja lukijoita on jo yli neljännes suomalaisnuorista ja pojista noin joka kolmannes. Hänen mukaansa tilanteeseen ei ole helppoja ja nopeita ratkaisuja, vaan oppimistulosten parantaminen vaatii pitkäjänteistä työtä ja monipuolisia toimia. Elorannan mukaan seuraavan hallituksen tulee nostaa tavoitteeksi ”Lukeva Suomi”, sillä lukutaito on pohjana kaikelle muulle oppimiselle ja yhteiskunnassa pärjäämiselle.
SDP:n Pia Hiltunen: Pisa-tulokset vaativat puuttumista oppimisen juurisyihin8.9.2026 15:25:59 EEST | Tiedote
Tuoreet PISA-tulokset osoittavat, että suomalaisnuorten osaamisen suunta on edelleen huolestuttava. SDP:n kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen ja luokanopettaja Pia Hiltunen peräänkuuluttaa konkreettisia toimia perustaitojen ja oppimisen edellytysten vahvistamiseksi.
SDP:n Harakka: Kotitalouksien sähkölle on saatava hintatakuu8.9.2026 12:52:16 EEST | Tiedote
-Paljon sähköä kuluttavat investoinnit, esimerkiksi datakeskukset, eivät saa kasvattaa kotitalouksien sähkölaskua. Vaikka tiedossa olevat investoinnit lisäävät toteutuessaan sähkön kokonaiskulutusta vain noin viisi prosenttia, on varmistettava, etteivät ne aiheuta tai pahenna hintapiikkejä, sanoo kansanedustaja Timo Harakka (sd).
SDP:n Haatainen: PISA-tulokset ovat vakava viesti – jokaisen lapsen oikeus oppia on turvattava8.9.2026 11:42:29 EEST | Tiedote
Tuoreet PISA 2025 -tulokset osoittavat, että suomalaisnuorten osaaminen on edelleen OECD-maiden keskitasoa parempaa, mutta osaamisen pitkään jatkunut lasku on vakava huolenaihe. – Lukutaidon tulos on Suomessa nyt PISA-historian matalin. Heikkoja lukijoita on jo yli neljännes suomalaisnuorista ja pojista noin joka kolmas. Tämän vuosituhannen alussa Suomi oli lukutaidon huippumaa. Nyt täytyy vakavasti pysähtyä sen äärelle, mikä on lukutaidon heikkenemisen taustalla. Lukutaito on kaiken lähtökohta, SDP:n kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Tuula Haatainen korostaa.
Työttömyys ei saa pakottaa luopumaan opinnoista – SDP:n Laine-Nousimaa kysyy tutkinnon suorittamisesta työttömyysetuudella8.9.2026 11:13:34 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaa on jättänyt kirjallisen kysymyksen työttömien mahdollisuuksista suorittaa tutkintoon johtavia opintoja työttömyysetuudella. Laine-Nousimaan mukaan työttömyysturvan pitää kannustaa ihmisiä sekä työn vastaanottamiseen että osaamisen kehittämiseen. Nykytilanteessa on kuitenkin vaarana, että ihminen joutuu työttömäksi jäädessään luopumaan opinnoistaan, vaikka tutkinnon voisi suorittaa loppuun työn ohessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme