SDP EDUSKUNTA

SDP:n Aki Lindén: Hallitus hyväksyy sen, että ihminen voi jäädä ilman välttämätöntä toimeentuloa

16.12.2025 08:42:00 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

Hallituksen toimeentulotukiesitys vaarantaa perustuslain takaaman oikeuden välttämättömään toimeentuloon. Esitys siirtää harkinnan pois sosiaalityön ammattilaisilta ja vaarantaa vakavasti haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten perusoikeudet, varoittaa SDP:n kansanedustaja Aki Lindén.

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on varoittanut, ettei hallituksen esityksessä ole riittäviä takeita siitä, ettei perusosan alentaminen vaaranna ihmisarvoisen elämän edellyttämää toimeentuloa. Päätöksenteko perustuisi pitkälti Kelan etuuskäsittelyyn kirjallisten tietojen pohjalta, ilman velvoitetta henkilökohtaiseen tapaamiseen tai kiireelliseen sosiaalihuollon arviointiin.

– Perustuslain näkökulmasta on täysin kestämätöntä, että viimesijaista turvaa leikataan kaavamaisesti ilman varmuutta siitä, miten ihminen tosiasiallisesti pärjää. Hallitus hyväksyy sen riskin, että ihminen jää ilman tarvitsemaansa ruokaa, lääkkeitä tai hoitoa, Aki Lindén sanoo.

Lindén nostaa erityisen räikeänä esiin tilanteet, joissa perusosaa voidaan leikata ihmisiltä, jotka eivät terveydellisistä syistä kykene täyttämään hallituksen asettamia velvoitteita.

– Esitys johtaa tilanteisiin, joissa ihminen todetaan työkyvyttömäksi lääkärin arviossa, mutta hänet silti pakotetaan ilmoittautumaan työnhakijaksi tai menettämään puolet toimeentulostaan. Tämä ei ole kannustamista – tämä on perusoikeuksien loukkaamista ja köyhyydestä rankaisemista, Lindén korostaa.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Eveliina Heinäluoma: Hallituksen kotoutumistukiesityksen perusperiaate kannatettava15.9.2026 15:34:28 EEST | Tiedote

Hallitus esittää uutta kotoutumistukea, jolloin työttömyystuki maksettaisiin yleistukea matalampana (n. 70 e/kk) kotoutumistukena alle 3 vuotta maassa asuneille, jotka eivät täytä työssäoloehtoa. Riittävän kielitaidon osoittamalla olisi kuitenkin mahdollista saada yleistuki täysimääräisenä. SDP:n kansanedustaja, hallintovaliokunnan jäsen Eveliina Heinäluoma pitää kannatettavana lähtökohtaa, jossa sosiaaliturvaa sidotaan kielen oppimiseen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye