Hämeenmaa hakee tuhatta kesätyökaveria ihan tavallisiin kesätöihin
16.12.2025 11:15:00 EET | Osuuskauppa Hämeenmaa | Tiedote
Yli 18-vuotiaiden kesätyöhaku Osuuskauppa Hämeenmaan toimipaikkoihin avautuu 2.1.2026. Tarjoamme monenlaisia ihan tavallisia kesätöitä marketeissamme, liikennemyymälöissämme, tavaratalokaupassamme, ravintoloissamme ja hotelleissamme sekä autokaupassamme.

Palkkaamme noin tuhat kesätyöntekijää ensi kesänä. Noin puolet kesätyöpaikoistamme on yli 18-vuotiaille, ja niiden hakeminen käynnistyy tammikuussa. Alle 18-vuotiaiden kesätyöhaun avaamme maaliskuussa.
Tarjoamme paljon erilaisia kesätöitä osuuskauppamme eri toimialoilla ja toimipaikoissa: marketeissamme, liikennemyymälöissämme, tavaratalokaupassamme, ravintoloissamme ja hotelleissamme sekä autokaupassamme.
Yli 18-vuotiaiden kesätyöhakumme on auki 2.–31.1.2026.
”Meillä pääsee tekemään monipuolisesti töitä. Kesätyöstä riippuen voi esimerkiksi myydä, hyllyttää, kokata, siivota ja ennen kaikkea palvella asiakkaita. Moneen kesätyötehtäväämme ei tarvita aiempaa kokemusta, hyvä perehdytys on meille ihan perusjuttu”, henkilöstöjohtaja Minnastina Miettinen kertoo.
Myös poikkeuksellisen hyvät henkilöstöedut, kuten alennukset ruoasta, juomasta ja kosmetiikasta, ovat meille ihan perus – ja nämä edut kuuluvat kesätyöntekijöillemmekin.
Lähes 1 400 haastatteluaikaa
Järjestämme täysi-ikäisille kesätyönhakijoille tammikuun lopussa ja helmikuun alussa yhteensä kuusi haastattelutapahtumaa Päijät- ja Kanta-Hämeessä.
”Odotan jo innolla haastattelutapahtumien hulinaa! Yli 50 Hämeenmaan esihenkilöä haastattelee hakijoita, ja haastatteluaikoja meillä on varattavissa lähes 1 400. Kokemuksesta voin kertoa, että näissä tapahtumissa pystyy aistimaan hyvän meiningin ja innon kesätöitämme kohtaan. Meille kannattaa hakea, jos etsii ihan tavallista työtä, jossa oppii paljon”, HR-asiantuntija Vilma sanoo.
Hän lisää, että täysi-ikäisten kesätyönhakijoiden eduksi katsotaan mahdollisuus työskennellä vähintään kahden kuukauden ajan.
Kesätyö on nuorten ensimmäinen kosketus työelämään. Se auttaa tunnistamaan omia mielenkiinnon kohteita ja vahvuuksia sekä avaa usein ovia tulevaisuuteen.
”Kesätyö meillä on monelle päijät- ja kantahämäläiselle nuorelle ensimmäinen työpaikka. Ajattelemme, että meillä on hieno etuoikeus ja vastuu tarjota hyviä kesätyökokemuksia sekä mahdollisuus edistää myönteistä työelämäajattelua, Minnastina Miettinen toteaa.
”Hyvä paikka aloittaa työelämä!”
Viime kesänä yli 700 kesätyöntekijäämme vastasi kesätyökokemusta kartoittavaan kyselyyn.
Valtaosa kyselyyn vastanneista koki kesätyön hakemisen Hämeenmaalta helpoksi ja hakijaviestinnän selkeäksi. Erityisesti kesätyökaverimme arvostivat sitä, että heidät otettiin työyhteisöissä lämpimästi vastaan ja perehdytys työtehtäviin oli riittävä.
Kesätyöntekijät kuvasivat työkokemustaan Hämeenmaalla muun muassa seuraavasti:
”Tämä oli ensimmäinen kunnon työkokemukseni ja se jätti minulle hyvän kuvan. Vaikka minua aluksi jännittikin kovasti tulla töihin niin opin nopeasti asiat ja toimintatavat työpaikalla muiden työntekijöiden ansiosta.”
”Pääsin tekemään ja kokeilemaan uusia asioita. Opin paljon uusia taitoja ja asioita mitä en aikaisemmin osannut. Työ oli monipuolista, eikä tarvinnut tehdä koko ajan pelkästään samaa asiaa.”
”Hyvä paikka aloittaa työelämä!”
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Minnastina MiettinenHenkilöstöjohtaja
Puh:050 388 3063minnastina.miettinen@sok.fiTietoa julkaisijasta
Hämeenmaa – 177 000 asiakasomistajan omistama paikallinen yritys
Osuuskauppa Hämeenmaa toimii Kanta- ja Päijät-Hämeessä, 21 kunnan alueella. Hämeenmaa on alueensa suurin yritys, joka työllistää noin 3 300 työntekijää. Osuuskaupan omistavat sen asiakasomistajat, ja Hämeenmaalla omistajia on jo yli 177 000. Edullisten ja luotettavien kauppapalvelujen lisäksi omistajuus palkitsee muun muassa kuukausittaisena Bonuksena. Tuloksensa Hämeenmaa käyttää jäsentensä palveluiden ja verkostonsa kehittämiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Hämeenmaa
Hämeenmaan päälliköille valtakunnallista tunnustusta S-Päällikköpäivässä7.9.2026 09:20:00 EEST | Tiedote
Kotkassa lauantaina 5.9. järjestetyssä S-ryhmän valtakunnallisessa S-Päällikköpäivässä palkittiin työssään menestyneitä Ässäpäälliköitä. Palkittujen päälliköiden joukossa oli Lahden El Toro -ravintolan ravintolapäällikkö Jenni Torkkel ja Lahden S-market Hennalan marketpäällikkö Pasi Salovaara.
Smash burgereita, mezelautasia ja sormisyötäviä – ABC Nastola testaa uutta ravintolavalikoimaa1.9.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
ABC Nastola on mukana neljän liikennemyymälän Fast Casual -pilotissa. Sen tavoitteena on selvittää, miten selkeämmin jäsennelty valikoima vastaa asiakkaiden erilaisiin ruokailutarpeisiin ja millaisia vaikutuksia uudella valikoimalla on ABC Nastolalle.
Pakettiautojen ja peräkärryjen vuokrauspalvelu aloittaa Hämeenlinnassa31.8.2026 12:11:22 EEST | Tiedote
Rent it -vuokrauspalvelu aloittaa Hämeenlinnan ABC Pesukatu Tiiriössä 1. syyskuuta. Palvelun tavoitteena on tehdä pakettiautojen ja peräkärryjen vuokraamisesta mahdollisimman helppoa.
Riihimäen keskustan S-marketin rakentaminen käynnistyy27.8.2026 09:59:29 EEST | Tiedote
Ydinkeskustaan rakennettava kiinteistö on kooltaan 3 500 neliömetriä. Rakennuksen julkisivun arkkitehtuuri on saanut vaikutteita ympäröivästä kaupunkikeskustasta.
Ruokarobotti on liikenteessä tarkkaavainen ja koulujen alkaessa muistuttaa: ole sinäkin11.8.2026 12:08:00 EEST | Tiedote
Liikenneturvan tuoreessa kyselyssä* lähes kolmasosa autoilijoista kertoi, että liikenteen seuranta auton ratissa on heikentynyt ainakin kerran puhelimen käytön takia. Nyt on aika ottaa tarkkaavaisuus ratissa tavaksi ja jättää puhelin laukkuun tai taskuun, sillä pienet koululaiset aloittavat koulutiensä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme