Vihreiden Hyrkkö: Rasismikohu on performanssi, jolla ohjataan huomio pois perussuomalaisten petetyistä lupauksista
16.12.2025 15:05:44 EET | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Vihreiden eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö kommentoi tyrmistyneenä Jukka Kopran (kok) ja Jani Mäkelän (ps) tiedotustilaisuutta koskien perussuomalaisten kansanedustajien rasistista ilveilyä. Hyrkkö arvioi, että perussuomalaisille politiikka on performanssi ja rasismikohu tervetullut tapa ohjata keskustelua sivuraiteille hallituksen leikkauspolitiikasta.

– Hallituspuolueiden ryhmänjohtajat tekivät yhteisen julkilausuman, josta Jani Mäkelä irtisanoutui vähintäänkin osittain heti kättelyssä. Ja nytkö odotamme, että Mäkelän johtama ryhmä ryhtyy tarvittaviin toimiin rasististen tekojen sanktioimiseksi? Tuskinpa perussuomalaisilla on aikomusta peruutella. Heille politiikka tuntuu olevan pelkkää performanssia ja rasismikohukin ennen kaikkea mahdollisuus ohjata keskustelua pois petetyistä lupauksistaan ja toteuttamistaan kylmäsydämisistä leikkauksista kaikkein köyhimmiltä suomalaisilta, Hyrkkö sanoo.
Hyrkkö peräänkuuluttaa pääministeriltä vastuunkantoa.
– Pääministeri on aivan aiheellisesti todennut, että perussuomalaisten rasistinen toiminta on isänmaalle haitallista. Huolestuneet viestit suomalaisilta vanhemmilta ja yrityksiltä vahvistavat tämän. Suomalaisia hävettää tämä touhu ja he kaipaavat pääministeriltä vastuunkantoa. Mitä Petteri Orpo aikoo tehdä puuttuakseen tähän isänmaan kannalta haitalliseen toimintaan? Mitä pääministeri tekee, jos ja kun hallituksen kakkospuolueen johto jatkaa rasististen tekojen puolustelua? Hyrkkö kysyy.
Hyrkön mukaan pääministeri ei voi ulkoistaa vastuuta hallitukseensa kuuluvien puolueiden rasistisesta toiminnasta eikä kuitata tekoja “lapselliseksi”.
– Aasialaisiin kohdistuva rasismi ei ole vitsi. Perussuomalaisten rasististen eleiden ja puheiden typistäminen “lapselliseksi” aliarvioi lapsia. Useimmat lapsetkin nimittäin tietävät – ilmeisesti perussuomalaisia kansanedustajia paremmin – että toisia ei saa pilkata tai kiusata. Lapset tosin katsovat meistä aikuisista mallia. On selvää, että perussuomalaisten toistuva rasistinen toiminta ja sen toistuva lakaiseminen maton alle on omiaan oikeuttamaan vastaavaa käytöstä myös muualla yhteiskunnassa. Nololta näyttää hallituksen nollatoleranssi, jos pääministeri ei saa vihellettyä peliä poikki, Hyrkkö summaa.
Yhteyshenkilöt
Saara HyrkköVihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
Puh:+358 9 432 3021Puh:040 719 7604saara.hyrkko@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Alametsä: Itsemurhat on saatava nollaan10.9.2026 15:19:44 EEST | Tiedote
Tänään vietetään kansainvälistä itsemurhien ehkäisyn päivää. Vihreiden kansanedustaja Alviina Alametsä vaatii toimia itsemurhien saamiseksi nollaan.
Vihreiden Hopsu kiittää ulkoministeriä siirtokuntarajoituksien ajamisesta, mutta pelkää Suomen toimien jäävän auttamattoman riittämättömiksi9.9.2026 17:00:33 EEST | Tiedote
Suomi on eilen liittynyt 12 maan joukkoon, jotka ovat vahvistaneet aikovansa asettaa kansallisia pakotteita tai tukevansa Euroopan kaupparajoituksia Länsirannan siirtokunnista tuleville tuotteille. Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu sanoo tämän olevan tervetullut, mutta täysin riittämätön toimi, ja penää miten Suomi aikoo konkreettisesti asiaa edistää.
Vihreiden Tynkkynen: Googlen investointi osoittaa vihreän siirtymän vetovoiman9.9.2026 13:08:15 EEST | Tiedote
Googlen jätti-investointi on rohkaiseva uutinen Suomen taloudelle ja työllisyydelle. Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen muistuttaa kuitenkin, että datakeskuksia on moneen lähtöön – ja Suomeen sijoittuvien hankkeiden pitää olla kestäviä.
Vihreiden Hanna Holopainen: Tyttöjen potentiaali luonnontieteellisillä aloilla on tunnistettava8.9.2026 15:54:43 EEST | Tiedote
Suomen PISA-tulokset ovat viimeisimmän tutkimuksen mukaan jälleen kerran heikentyneet. Tällä kertaa PISA:n painotuksena oli luonnontieteelliset aineet. Vihreiden Hanna Holopainen esittää peiliin katsomista ja korjaavia toimia nuorten luonnontieteellisen osaamisen vahvistamiseksi.
Virta: 3 ratkaisua PISA-luisun pysäyttämiseen8.9.2026 11:52:57 EEST | Tiedote
Tänään julkaistuissa PISA-tuloksissa Suomen oppimistulokset olivat jälleen heikentyneet. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta esittää kolmea periaatetta, jolla lasten ja nuorten oppimistuloksia voidaan parantaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme