Lastenkulttuurikeskus Kotilo avautuu Oulussa kulttuuripääkaupunkivuoden alussa
17.12.2025 09:00:00 EET | Oulun kulttuurisäätiö, Oulu2026 | Tiedote
Uusi lastenkulttuurikeskus on vuosien kehittämistyön tulos ja tarjoaa ainutlaatuisen ympäristön taiteen ja kulttuurin kokemiseen, tekemiseen ja tutkimiseen. Kutsumme median edustajat tutustumaan avautuviin näyttelyihin sekä Lastenkulttuurikeskus Kotilon tiloihin torstaina 15.1.2026 klo 12–13.

Lasten ja perheiden oma kulttuuritila avautuu keskustakirjasto Saaren neljänteen kerrokseen perjantaina 16.1.2026 osana Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden avajaisfestivaalia. Jo avajaisviikonloppuna Lastenkulttuurikeskus Kotilo tarjoaa ohjelmaa koko perheelle: taidenäyttelyitä, työpajoja, musiikkia ja tietysti leikkiä. Lauantaina 17.1. Kotilon avautumista ja koko tuoretta keskustakirjastoa juhlistetaan yhdessä muun muassa tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitien ja Oulun kaupunginjohtaja Ari Alatossavan kanssa. Lauantaina julkistetaan myös The Book of Oulu -kirja.
”Lapsilähtöisyys on yksi Lastenkulttuurikeskus Kotilon arvoista, ja ensimmäinen tuotantomme The Book of Oulu antaakin äänen ja tilan oululaisille lapsille: heidän tarinoilleen, kokemuksilleen ja haaveilleen omasta kotikaupungista”, Oulun kaupungin lastenkulttuuripäällikkö Minna Halonen kertoo.
Konseptin takana ovat brittitaiteilijat Andy Field ja Beckie Darlington, mutta projekti on tuonut yhteen kaksisataa lasta Oulun seudulta sekä monitaiteisen taiteilijajoukon. Kotilossa kokonaisuus sisältää kirjajulkaisun lisäksi Ystävän talo -näyttelyn ja -mediataideteoksen sekä Johanna Ilanderin kuvitusnäyttelyn. Mediataideteoksesta vastaa taiteilija Joel Karppanen, joka on valmistellut teosta yhdessä lasten kanssa. Ystävyysteemainen teos elää ja muotoutuu vuorovaikutteisena koko näyttelyn ajan 9.4.2026 saakka.
Lastenkulttuurin pitkä perinne – ja jotain uutta
Lastenkulttuurikeskus Kotilo jatkaa Oulun lastenkulttuurikeskuksen yli 20-vuotista – ja lukuisia kertoja palkittua – työtä sanataiteen ja elokuvakasvatuksen parissa. Lisäksi se tuo rinnalle uutena erikoistumisalueena mediataiteen. Kotilon oma galleriatila ja tasokas AV-laitteisto mahdollistavat elämyksellisten näyttelyiden järjestämisen. Kotilon asiantunteva henkilöstö järjestää myös jatkossa taidekasvatusta kouluille ja varhaiskasvatukseen sekä lasten ja perheiden vapaa-aikaan. Lisäksi lastenkulttuurikeskus tekee tiivistä yhteistyötä eri taiteenalojen kumppaneiden ja residenssitaiteilijoiden sekä paikallisten yhdistysten kanssa.
”Lapsille ja perheille Kotilo tarjoaa myös elämyksellisen ympäristön ja kohtaamispaikan, jossa voi viihtyä ja viettää aikaa yhdessä. Heti alkuvuodesta käynnistyvät muun muassa kuukausittaiset Taidelauantait, joissa lapsiperheet voivat sukeltaa näyttelyelämyksiin, piipahtaa pop up -pajoissa tai vain viettää yhteistä aikaa Kotilon olohuoneessa”, Minna Halonen sanoo.
Kutsumme median edustajat tutustumaan avautuviin näyttelyihin sekä Lastenkulttuurikeskus Kotilon tiloihin torstaina 15.1.2026 klo 12–13. Ilmoittaudu mukaan 31.12.2025 mennessä tällä lomakkeella (Microsoft Forms).
Lastenkulttuurikeskus Kotilo on oululaisen lastenkulttuurin kotipesä, joka tarjoaa niin oululaisille kuin matkailijoillekin monipuolisia, laadukkaita ja vaihtuvia lastenkulttuurin sisältöjä. Lastenkulttuurikeskus Kotilo osa Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalveluita sekä yleisten kulttuuripalveluiden kokonaisuutta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Minna Halonen
Lastenkulttuuripäällikkö, Oulun kaupunki
minna.halonen(at)ouka.fi / p. 040 141 8195
Linkit
Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki
Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026. Kulttuuripääkaupunkivuosi yltää 39 kumppanikuntaan pohjoisessa Suomessa. Tavoitteena on pysyvä kulttuuri-ilmastonmuutos. Kulttuuri-ilmastonmuutos merkitsee pysyvästi rikkaampaa kulttuurielämää ja muutosta alueelle. Kulttuuri-ilmastonmuutos yhdistää kulttuuria, taidetta ja teknologiaa yllättävälläkin tavalla, luo kohtaamisia ja synnyttää vuorovaikutusta.
Oulu2026 tarjoaa innostavaa, kestävää ja eurooppalaista sisältöä jo ennen vuotta 2026, jolloin kattava kulttuuripääkaupunkivuosi huipentuu. Toiminnasta vastaa Oulun kulttuurisäätiö sr. Oulu2026:n pääyhteistyökumppanit ovat Pohjolan OP ja Kaleva Media.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun kulttuurisäätiö, Oulu2026
Kuuttaren puutarha -installaatio tuo Oulun keskustan alle virtuaalisen kasvien maailman 18.9.14.9.2026 08:18:24 EEST | Tiedote
Tanskalaistaiteilija Jakob Kudsk Steensenin installaatio muuttaa osan Oulun Kivisydän-pysäköintihallista virtuaaliseksi maailmaksi 18. syyskuuta alkaen.
MEDIAKUTSU: Miltä Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi näyttää juuri nyt ja mitä loppuvuodelta vielä kannattaa odottaa?8.9.2026 09:10:00 EEST | Kutsu
Kutsumme median Oulu2026:n ajankohtaiskatsaukseen, jossa puretaan alkuvuoden kokemuksia ja lukuja sekä kurkistetaan loppuvuoden kiinnostavimpiin tapahtumiin.
Festivaali tuo kerrostalon korkuisen, 18 tonnia painavan, Pegasus-hevosen Oulun kaduille - Suomen ja Pohjoismaiden ensi-ilta7.9.2026 08:46:47 EEST | Tiedote
Planète Vapeurin -katutaideryhmän 18 tonnia painava, kerrostalon korkuinen Pegasus-hevonen nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa ja Pohjoismaissa. Musiikkia, mytologiaa, tarinankerrontaa ja katutaidetta yhdistävä monitaiteinen esitys huipentaa The Irish Festival of Oulun kansainvälisen Cultural Kaleidoscopes -katufestivaalin Oulussa 25.–26. syyskuuta 2026. Tapahtuma on osa Euroopan kulttuuripääkaupungin Oulu2026-ohjelmaa.
Vielä ehtii mukaan Oulu2026-ohjelmaan – haku päättyy syyskuun lopussa4.9.2026 12:52:21 EEST | Tiedote
Oulun kulttuurisäätiön avoimet ohjelmahaut ovat tarjonneet mahdollisuuden liittyä osaksi Oulu2026-ohjelmaa. Tavoitteena on ollut laajentaa kulttuuripääkaupunkivuoden tarjontaa erilaisten tekijöiden ja sisältöjen kautta.
KUTSU MEDIALLE: Jakob Kudsk Steensenin installaation ennakkoavajaiset 17.9. Oulun keskustan alla2.9.2026 07:56:52 EEST | Kutsu
Oulun keskustan alle, Kivisydän-parkkihalliin, valmistuu Jakob Kudsk Steensenin immersiivinen paikkasidonnainen installaatio The Kuutar Gardenin – Kuuttaren puutarha. Tervetuloa ennakkoavajaisiin 17. syyskuuta. Ilmoittautuminen on käynnissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme