Kokoomuksen Sirén: Julkista taloutta tasapainotettava mieluimmin menoja sopeuttamalla kuin veronkorotuksilla
Kokoomuksen kansanedustaja Saara-Sofia Sirén korostaa, että myös jatkossa julkisen talouden sopeuttamisurakkaa on vietävä määrätietoisesti eteenpäin ennen kaikkea menoja sopeuttamalla veronkorotusten sijaan. Tätä linjaa tukevat Etlan tuoreet raportit, joissa kuvataan myös ylivaalikautisen sopeuttamisen merkitystä ja annetaan tunnustusta hallituksen jo tekemille mittaville sopeutuksille.

Etlan tuoreiden julkaisujen mukaan kansainvälinen tutkimus osoittaa, että menoleikkauksiin painottuvat sopeutusohjelmat heikentävät lyhyen aikavälin talouskasvua vähemmän kuin veronkorotuksiin painottuvat ohjelmat. Raporteissa korostetaan myös ylivaalikautisen sopeuttamisen sekä rakenteellisten uudistusten merkitystä.
”Jatkossakin talouden sopeuttamistoimia on tehtävä ennen kaikkea menoja sopeuttamalla. Etlan raportit tuovat esiin, kuinka korkean veroasteen maissa eli juuri Suomessa veronkorotukset ovat erityisen haitallisia talouskasvulle. Suomen julkinen sektori on paisunut kohtuuttoman suureksi; meillä julkisyhteisöjen menot tänä vuonna suhteessa bruttokansantuotteeseen ovat EU:n korkeimmat – liki 60 prosenttia”, Sirén summaa.
Sirénin mukaan hallitus onkin toiminut juuri raporttien nyt suosittamalla linjalla.
”Hallitus on tehnyt sopeutustoimia niin, että niillä olisi mahdollisimman vähän negatiivista vaikutusta talouskasvuun sekä yrityksiin. Hallituksen päättämästä 10 miljardin euron kokonaisuudesta vain vajaa viidennes koostuu veronkorotuksista ja valtaosa sopeutuksesta on suoria menoleikkauksia. Samalla veropolitiikassa painopistettä siirretään historiallisella tavalla työn ja yrittämisen verottamista kulutuksen ja haittojen verotukseen.”
Etlan raporttien mukaan rakenteellisten uudistusten merkitys korostuu Suomessa, jossa yhdistyvät pysyvä julkisen talouden alijäämä ja heikko talouskasvu.
”Hallitus on tehnyt rakenteellisia uudistuksia läpi suomalaisen yhteiskunnan, mutta niiden positiiviset vaikutukset näkyvät vasta viiveellä. Siksi näitä uudistuksia olisi pitänyt tehdä jo vuosikymmeniä sitten, kuten monissa verrokkimaissamme tehtiin. Työmarkkinat on viimein tuotu nykypäivään ja sosiaaliturvaa uudistettu työhön kannustavaksi. Tekemisen sarkaa näillä rintamilla jää kuitenkin vielä myös tuleville hallituksille ja esimerkiksi työmarkkinoiden sääntelyn purkamista on edelleen jatkettava”, Sirén korostaa
Hän sanoo, että uskottavan sopeutuskokonaisuuden esittäminen edellyttää aitoa menojen priorisointia ja hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuden vision kirkastamista.
”On selvää, ettei meillä ole varaa ylläpitää nykyisenkaltaista hyvinvointiyhteiskunnan palvelutasoa ilman selkeää talouden suunnanmuutosta. On käytävä aito keskustelu siitä, mikä on visiomme hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta. Aidosti tärkeät menokohteet on erotettava mukavista, mutta ei välttämättömistä panostuksista. Vain näin voidaan turvata menestyvä hyvinvointiyhteiskunta myös tuleville sukupolville”, Sirén päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Saara-Sofia SirénKansanedustaja, Suuren valiokunnan puheenjohtaja
Varsinais-Suomen vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Aalto-Setälä: Orpon hallitus on päättänyt jatkaa vihreän siirtymän investointitukia15.1.2026 15:07:53 EET | Tiedote
Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta on tänään linjannut puhtaan siirtymän investointien verohyvityksen jatkosta. Päätös vahvistaa kasvun edellytyksiä eri puolilla maata ja luo uusia mahdollisuuksia suomalaisen teollisuuden ja energiasektorin uudistumiselle, kehuu kokoomuksen kansanedustaja ja eduskunnan talousvaliokunnan varapuheenjohtaja Pauli Aalto-Setälä
Kokoomuksen Autto: Jalkaväkimiinojen käyttöönotto vahvistaa Suomen puolustusta entisestään11.1.2026 14:36:48 EET | Tiedote
Ottawan sopimuksesta irtautumisen kuuden kuukauden siirtymäaika päättyi eilen ja jalkaväkimiinat ovat jälleen käytettävissä Suomen puolustuksen vahvistamiseen. Kokoomuksen kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Heikki Autto korostaa irtaantumisen merkitystä Suomen kansalliselle turvallisuudelle ja puolustukselle.
Kokoomuksen Sammallahti: ”Oras Tynkkysen vihjailu saimaannorppien metsästyksestä on härskiyden huippu”9.1.2026 17:12:55 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan jäsen Tere Sammallahti (kok.) oikoo vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkysen julkisuudessa esittämiä virheellisiä väittämiä koskien saimaannorpan suojelua.
Kokoomuksen Sarkomaa: Ajankohtaiskeskustelu vauhdittamaan lasten suojelua sosiaalisen median vaaroilta3.1.2026 07:06:00 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa esittää, että eduskunta käy ajankohtaiskeskustelun lasten ja nuorten sosiaalisen median käytön rajoittamisesta ja digitaalisen kasvurauhan turvaamisesta. Sarkomaa jättää ajankohtaiskeskustelualoitteen valtiopäivien alkaessa helmikuussa.
Kokoomuksen Sirén: Suomen tavoite on yksiselitteinen – Ukrainan tuki on varmistettava22.12.2025 14:44:30 EET | Tiedote
Suuren valiokunnan puheenjohtaja Saara-Sofia Sirén korostaa, että Suomen lähtökohta Ukrainan rahoituksesta on ollut koko ajan selvä: tuki Ukrainalle on turvattava. Sirénin mukaan paras ja oikeudenmukaisin ratkaisu olisi ollut Venäjän jäädytettyjen varojen käyttö, mutta Suomi on ollut valmis myös muihin ratkaisuihin, jotta Ukrainan tukeminen ei vaarannu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme