Aluevaltuusto päätti talousarviosta lukuisten äänestysten jälkeen
16.12.2025 20:11:04 EET | Oma Häme | Uutinen

Aluevaltuuston 16. joulukuuta pidetyn kokouksen laajimpana asiana oli vuoden 2026 talousarvioesitys. Budjettikeskustelu kesti yli 7 tuntia. Voit katsoa kokouksen tallenteen tästä.
Oma Häme on laatinut vuoden 2026 talousarviotaan erittäin haastavassa taloustilanteessa. Vuosien 2023 ja 2024 yhteenlaskettu alijäämä on noin 109 miljoonaa euroa, ja lain mukaan alijäämä on katettava vuoden 2026 loppuun mennessä. Samanaikaisesti hyvinvointialueen menot kasvavat valtion rahoitusta nopeammin, ja ennakkolaskelmat osoittavat valtion rahoituksen heikentyvän edelleen vuosina 2026–2028.
Talousarvio 2026: hyvinvointialueen alijäämän kattaminen aikataulussa jatkuu - Oma Häme
Talousarviosta pidettiin valtuustossa pitkiä puheenvuoroja. Kokouksen muut päätökset on koottu tähän tiedotteeseen.
Keskustelun avasi aluehallituksen puheenjohtaja Kaisa Lepola (sd.). Hän muistutti, että Oma Häme on onnistunut pitämään asiakkaiden palveluajat ja henkilömitoitukset kunnossa haastavasta taloustilanteesta huolimatta. Puolueiden ryhmäpuheenvuoroissa ja yleiskeskustelussa nostettiin esille toisaalta yhteistä ponnistelua alijäämien kattamiseksi, mutta myös huolta taloushaasteiden vaikutuksista asiakkaisiin.
Osa valtuutetuista oli huolissaan asiakkaiden luottamuksen säilymisestä palveluiden saatavuuteen ja toimivuuteen. Hyvinvointialueille asetettu vaatimus alijäämien kattamisesta ja sen talousarviossa näkyvät seuraukset nousivat esille monissa puheenvuoroissa. Esimerkiksi ikäihmisten ympärivuorokautisten asumisen paikkojen väheneminen sai kritiikkiä.
Muutosesitykset kaatuivat äänestyksissä
Oma Hämeen talousarvion lähtökohtana on talouden tasapainottaminen ja kustannusten kasvun hillitseminen siten, että lakisääteiset palvelut pystytään turvaamaan ja palveluja kehitetään hallitusti myös tulevina vuosina. Aiemmille vuosille asetettuihin talouden tasapainottamistavoitteisiin ei ole kaikilta osin päästy, mikä kasvattaa säästöpaineita. Jotta alijäämä voidaan kattaa määräajassa, hyvinvointialueen tulee tehdä selvästi ylijäämäiset tilinpäätökset vuosina 2025 ja 2026.
Tällä hetkellä ei ole tietoa siitä, myöntääkö valtio Oma Hämeelle lisäaikaa alijäämien kattamiseen tai hakeeko ja saako hyvinvointialue valtiolta lisärahoitusta. Mahdollinen lisäaika voisi pienentää vuonna 2026 tarvittavaa ylijäämää noin 30 miljoonalla eurolla. Talousarvioon on sisällytetty tästä kokonaisuudesta noin puolet. Mikäli laki ei tule voimaan eikä hyvinvointialue saa lisärahoitusta, valmistellaan jäljelle jäävän 15 miljoonan euron kattamiseen tarvittavat toimet huhtikuussa muutostalousarvion yhteydessä.
Vasemmistoliitto esitti kahta tekstimuutosta, joilla olisi pienennetty talousarvion sopeuttamistoimia 30 miljoonalla. Tämä ei olisi ollut nykyisen alijäämien kattamisvelvoitteen mukaista. Esitykset kaatuivat äänestyksessä 53-6, joten keväällä 2026 päätetään lisäsopeutustoimista sen mukaan, mikä tilanne alijäämien kattamisen suhteen silloin on.
Aluevaltuusto keskusteli vilkkaasti myös ryhmärahasta ja äänesti siitä kahteen kertaan. Aluevaltuustoryhmät saavat hyvinvointialueelta tukea eli ryhmärahaa. Ryhmärahaa voi käyttää muun muassa toimintakuluihin ja viestintään, ei kuitenkaan vaalikampanjointiin. Perussuomalaiset esittivät ryhmärahasta luopumista, mitä kristillisdemokraatit kannattivat. Vasemmistoliitto esitti ryhmärahan pienentämistä 1 500 euroon vuodessa valtuutettua kohden.
Molemmat esitykset kaatuivat äänestyksessä, ja jatkossa ryhmärahaa maksetaan aluehallituksen esityksen mukaisesti 500 euroa nykyistä vähemmän eli 4 000 euroa vuodessa valtuutettua kohden.
Talousarvio hyväksyttiin lopulta esityslistan mukaisesti
Vasemmistoliiton valtuutetut tekivät useita muutosesityksiä toimialojen talousarvioihin. Juhani Lehto (vas.) esitti kolmen miljoonaa euron lisäystä terveydenhuollon henkilöstömenoihin, erityisesti omalääkäri-toimintamallin vahvistamiseksi. Satu Viksten (vas.) esitti kahden miljoonan euron lisäystä mielenterveys- ja päihdepalveluihin, painottuen erityisesti lapsiin ja nuoriin. Molemmat esitykset kaatuivat äänestyksissä selvin luvuin.
Myöskään Erja Hirviniemen (vas.) ja Sari Auvisen (vas.) muutosesitykset ikäihmisten palveluiden talousarvioon eivät saaneet äänestyksessä riittävää kannatusta. Perhe-, sosiaali- ja vammaispalveluihin esitettiin lisäystä nuorten, työttömien aikuisten tukemiseen, mutta Tarja Kirkkola-Heleniuksen (vas.) esitys hävisi äänestyksessä.
Keskustan valtuustoryhmä esitti lisäystä pelastustoimen budjettiin ja ensihoidon määrärahoihin, mutta se ei saanut äänestyksessä riittävästi kannatusta.
Aluevaltuusto hyväksyikin talousarvion esityslistan mukaisesti, kuten myös vuosien 2026-2028 taloussuunnitelman. Aluevaltuusto myönsi lisäksi aluehallitukselle valtuuden kohdentaa vuoden 2026 tasapainottamistoimet tulosalueille käyttösuunnitelman 2026 käsittelyn yhteydessä.
Avainsanat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Oma Häme haastaa koko Kanta-Hämeen liikkeelle Selkäviikolla11.9.2026 09:27:00 EEST | Tiedote
Oma Häme järjestää Selkäviikolla 12.–18.10. Hyvä olo alkaa liikkeestä -kampanjan, joka innostaa Kanta-Hämettä liikkumaan. Kuntien, yritysten ja järjestöjen tuella halutaan aktivoida asukkaita pieniin liikkumisen tekoihin. Kampanja on yhteistyössä Selkäyhdistyksen kanssa ja tavoitteena on hyvinvoinnin lisääminen.
Oma Häme hakee järjestöiltä ehdotuksia valtionavustuksella toteutettaviin hankkeisiin11.9.2026 08:11:49 EEST | Uutinen
Oma Häme avaa syyskuussa haun Kanta-Hämeen järjestöjen hanke-ehdotuksille osana sosiaali- ja terveysministeriön 25 miljoonan euron valtionavustuskokonaisuutta. Haun tarkemmat kriteerit ja sähköinen hakulomake avataan syyskuun puolivälissä. STM myöntää valtionavustusta hyvinvointialueille ja Helsingin kaupungille alueellisen sote-järjestötoiminnan sekä järjestöjen tekemän terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyön kehittämiseen. Valtakunnallinen valtionavustushaku avautuu 11. syyskuuta ja päättyy 26. lokakuuta. Osana hakuprosessia hyvinvointialueet kokoavat oman alueensa järjestöiltä hanke-ehdotuksia ja arvioivat, mitkä niistä vastaavat alueen tarpeisiin. Tämän jälkeen hyvinvointialue hakee valtionavustusta valituille kokonaisuuksille. Hyvinvointialueet voivat määritellä kehittämistyön painopisteet oman toimintaympäristönsä, tarpeidensa ja alueellisen järjestörakenteensa perusteella. Tärkein painotus on strategiayhteydessä Oma Hämeen haussa tullaan painottamaan hanke-ehdotuksen selkeää yht
Huoli kannattaa ottaa puheeksi ajoissa – itsemurhien ehkäisy kuuluu meille kaikille10.9.2026 10:29:48 EEST | Tiedote
Itsemurhien ehkäisypäivänä 10.9. korostetaan, että hankalien tunteiden jakaminen on tärkeää ja avun hakeminen ajoissa voi pelastaa henkiä. Oma Häme ja useat järjestöt tarjoavat matalan kynnyksen tukipalveluita mielenterveyden haasteisiin. Apua on aina saatavilla, eikä huolia tarvitse kantaa yksin.
Oma Häme ottaa käyttöön uuden tasopalkkajärjestelmän10.9.2026 10:16:41 EEST | Uutinen
Aluehallitus käsittelee maanantaina 14.9. SOTE-sopimuksen uuden tasopalkkajärjestelmän käyttöönottoa. Se korvaa SOTE-sopimuksen nykyisen tehtävän vaativuuden arviointiin perustuvan järjestelmän.
Valtakunnallinen muutos viranomaispostissa näkyy terveyspalveluissa – Suomi.fi-viesteihin saapuneita ajanvarauksia ja ohjeita on jäänyt huomaamatta9.9.2026 12:15:12 EEST | Uutinen
Oma Hämeen terveyspalveluissa on havaittu tilanteita, joissa Suomi.fi-viesteihin saapunut ajanvarauskirje tai siihen liittyvät valmistautumisohjeet ovat jääneet asiakkaalta huomaamatta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme